Liisan seikkailut
torstai 15. joulukuuta 2016

Äidillisiä ja jopa sopimattomia tunteita...

›
Koittihan se hetki viimeinkin, jolloin Helsingin kaupunginteatterin johtaja Asko Sarkola jää eläkkeelle virastaan ja luovuttaa huoneensa ja...
torstai 8. joulukuuta 2016

Mielen syöpä

›
Mielen syöpä, sitä on valta, vallanhimo, joka voi syövyttää koko ihmisen. Valtaan sairastuneella ei ole kykyä myötäelää, hän epäilee kaikkia...
perjantai 25. marraskuuta 2016

Sairauskohtaus koneessa (ja matkalla Valenciassa)

›
Kun palasin kotiin myöhään torstai-iltana, osa minusta oli yhä matkalla. Matkustin kolmen päivän aikana Helsingistä Espanjaan Valenciaan ja ...
maanantai 21. marraskuuta 2016

Salaisuudet paljastuvat ja hampaat on hoidettava

›
Nyt puretaan salaisuuksia. Kirjoitin taannoisissa blogeissani lapsuudenperheeni vaietusta surusta, sitten Laura Kolben kirjasta Nykyajan ...
keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Perhe piti salaisuutensa

›
Kirjoitin isänpäivän aattona pikkuveljeni kuolemasta ja vanhempieni sukupolven vaikenemisen kulttuurista. Oma sukupolveni on oppinut - toivo...
lauantai 12. marraskuuta 2016

Pikkuveljeni kuolema

›
Marraskuun 24. päivä on viisikymmentäyksi vuotta siitä, kun lapsuudenperheeni elämä muuttui. Sinä lumisateisena päivänä yli puoli vuosisataa...
perjantai 11. marraskuuta 2016

Ursula Salo avoimena, paljaana

›
Kylmät väreet kulkevat pitkin ihoa, kun katsoo näyttelijä Ursula Salon vahvaa, tunteisiin suoraan iskevää tulkintaa Taju -näytelmässä. Ole...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.