Myrsky on maaginen teatterileikki

Teatteri Jurkan piskuisella näyttämöllä nähdään nyt Myrsky, josta Shakespearenkin olisi riemastunut. Klassikkonäytelmässä temmeltävät ja pistävät itsensä likoon Martti Suosalo, Minttu Mustakallio, Marc Gassot ja Tuukka Leppänen.

Lippu saatu/Teatteri Jurkka (tämä ei vaikuta blogin sisältöön)

Maa. Ilma. Maailma. 

Myrskyn ohjannut, sovittanut, lavastus- ja äänisuunnittelun tehnyt Erik Söderblom kiteyttää klassikkonäytelmän idean käsiohjelmassa kolmeen edellä mainittuun. 

Ohjauksessaan hän luottaa loistavaan näyttelijänelikkoonsa. Nelikko tekee kaikki Myrskyn roolit sellaisella heittäytymisellä, että katsojan henki on välillä salpautua. Myrskyn sinänsä sekavaa tarinaa katsotaan nyt kuin kaleidoskoopin läpi. Mikä on totta, mikä tarua? Mikä ylhäistä, mikä alhaista, mikä komediaa, tragediaa? Niitä kaikkia kuten koko elämä!

Loistava nelikko Martti Suosalo, Marc Gassot, Tuukka Leppänen ja Minttu Mustakallio.

Söderblom taitaa vieraannuttamisefektin - juuri sillä hetkellä, kun ollaan Paavo Cajanderin vanhahtavan suomennoksen koukeroissa, katsoja pudotetaan nykyhetkeen, Teatteri Jurkkaan, jossa kello käy, ja näyttelijöidenkin työaika loppuu ihan kohta. Muutama viittaus kulttuuria kurittaviin säästöihin ja Shakespearen sovinismiin riittää kertomaan, että nyt nähdään myös kantaaottavaa teatteria. Se tehdään hymy huulessa, jonka vain pitkään teatteria tehneet osaavat. Ei tosikkomaisesti, eikä mustavalkoisesti.

Näytelmän keskushenkilö, Martti Suosalon Prospero luulee hallitsevansa saartaan ja myös tytärtään Mirandaa. Harhaa kaikki, ei nuorten rakastavaisten tunteita voi pakottaa ja harhaa myös se, ettei Prospero ole voittanut orjakseen Kalibania, saaren onkaloissa asuvaa maan ja manalan iljettävää henkeä. 

Suosalon tulkinta Kalibanin hirviöhahmosta on sukua Sormusten herran Klonkulle, mutta tässä tapauksessa näyttelijä on ilkialastomana. Prospero-Kaliban -Suosalo tokaisee, että "neljäkymmentä vuotta näitä töitä tehneenä joutuu heilumaan näyttämöllä munasillaan." Hyvin heiluu ja täysin estottomasti!

Tuukka Leppäsen pää, Martti Suosalon takamus. Marc Gassot ihmettelee.

Yhtä häkellyttävän estoton kohtaus on, kun Tuukka Leppänen roikkuu minuuttikaupalla pää alaspäin alastoman Suosalon jalkovälissä (ja jälleen vieraannutetaan, että tässä on isossa teatterissa näyttäviä musikaalirooleja tekevä näyttelijä!) Leppänen on myös kuningas, kuninkaan poika ja hillittömässä juomakohtauksessa yksi saareen haaksirikkoutuneen laivan idiooteista kuten myös Marc Gassot, jonka tulkinnat eri roolihenkilöistä ovat valloittavaa katsottavaa ihan näytelmän alkuhetkistä lähtien.

Minttu Mustakallio hallitsee viehätysvoimallaan isäänsä Prosperoa ja myös Ferninandia, johon isästään piittaamatta rakastuu. Hän on myös henkäyksenkevyt ilman henki Ariel ja parodioi mainiosti erästä Kiviä taskussa -näyttelijää... 

Martti Suosalo ja Tuukka Leppänen.

Näytelmän uskomattoman hieno äänimaailma on työryhmän luoma, ja oman lisänsä siihen tuo kipakan pakkasillan henkäykset Kruununhaan Vironkadulle aukeavasta näyttämön ovesta. 

Marja Uusitalon pukusuunnittelussa on käytetty hyväksi kaikkea vanhaa - täkkejä viittoina, tyynyjä kruunuina ja somia pitsisiä alusvaatteita kuin hoviväen juhlakostyymeinä. Kertakaikkisen nerokasta, samoin Riikka Virtasen naamioinninsuunnittelu ja ompelija Sarita Vepsäläisen kädenjälki. Jos ei resursseja ison teatterin tavoin, käytetään hyväksi luovuutta!

Martti Suosalo ja Minttu Mustakallio.

Katsoja poistuu pakkasiltaan huumaantuneena, vapauttaahan Prospero-Suosalo näyttelijät ja yleisön teatterin taiasta. Katsoja tietää nähneensä juuri sitä teatteria, mitä tämä vakava aika kaipaa: taiteen vapauttavaa elämystä, leikkiä kaaoksen partaalla olevassa maailmassa.

Teatteri Jurkka, Myrsky, esityskuvat Marko Mäkinen.