Olen ollut neljä kertaa juhlissa töissä, vuonna 1982 Me Naisten, vuonna 1986 Ilta-Sanomien ja vuosina 2010 ja 2011 nykyisen työnantajani Avun toimittajana. Ne ovat olleet ainutkertaisia, kiihkeitä työiltoja, jolloin monisivuinen juhlien paketti tehtiin valmiiksi yöllä. Nettiä ei vielä ollut, ei vielä edes vuonna 2011 siinä muodossa ja merkittyvyydessä kuin nyt. Nautin niistä hektisistä työilloista. Tekemisen tunnelmaa riitti!
Kutsun arvelen saaneeni siksi, että olin ainoana toimittajana mukana presidentti Niinistön Japanin-vierailulla keväällä 2016. Sain paluulennolla Tokiosta häneltä haastattelun. Kun Niinistö ei muistanut jotain japanilaista nimeä, hän kysäisi viereisellä penkkirivillä istuvalta puolisoltaan Jenni Haukiolta varmennuksen.
Haastattelu jännitti sen verran, että kiskaisin paikalleni päästyä yhden gt:n ja aloin kirjoittaa. Sillä lennolla syntyi 10-sivuinen juttu Apuun.
Puolitoista vuotta myöhemmin, syksyllä 2017 olin kuvaaja Timo Pyykön kanssa Minneapolisissa, kun presidenttipari vieraili amerikansuomalaisten Suomi 100 vuotta -itsenäisyysjuhlissa. Reportaasin lisäksi saimme pariskunnan harvinaisen yhteishaastattelun. Sekin juttu syntyi syntyi lentokentällä ja paluulennolla. Pyykkö käsitteli kuvia, minä kirjoitin.
Ehkä syynä kutsuuni oli myös 40-vuotinen urani kirjoittavana toimittajana? Se oli itselleni ja Apu-lehdelle suuri kunnia. Viime vuonnahan lehteä edustivat päätoimittaja Marja Aarnipuro ja toimittaja Eve Hietamies puolisoineen.
Tunnekuohuni kättelyjonossa yllätti minut. Kun astuimme ovesta sisään punaiselle matolle, minua itketti, ja kuopukseni Juhana sanoi huomanneensa sen tv-kuvassa. Näytin kuulemma aivan äidiltäni, joka aina liikuttui helposti, ja miten se minua aikoinaan ärsyttikään! Anteeksi äiti, jonnekin sinne tähtiavaruuteen.
Juha ja minä juhlakostyymissä. Hauskaa oli, eikä jatkoja tarvittu, sillä viihdyimme Linnassa melkein puoleenyöhön. (kuva Jaakko Jaskari)Tunnekuohun jälkeen koitti ihana ilta. Kohtaamiset Linnassa olivat aivan omaa luokkaansa, kun tutut ja tuntemattomat juttelivat keskenään. Yksi illan kiinnostavia hetkiä oli, kun mieheni Juha jutteli pitkään Puolustusvoimien entisen komentajan, kenraali Ari Puheloisen kanssa suomen kielen merkityksestä, sen säilyttämisestä ja oikeakielisyyden tärkeydestä. Saman ikäisiä miehiä yhdisti myös juoksuharrastus. Tiina Laisi-Puheloisen tunsin entuudestaan, sillä olen haastattelut häntä Apuun.
Tanssin pyörteissä ehdittiin jutella kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen (vas) kanssa, ja Lapin kansanedustaja Eeva-Maria Maijalan (kesk) kanssa. Hänen punaisen poronnahkapukunsa oli suunnitellut sama Mariele Pokka kuin minunkin pukuni!
Taiteilimme jossain vaiheessa eteenpäin ruokalautasen ja viinilasillisen kanssa. Lautasissa ei ollut lasinpidikettä, eikä sen puoleen lasit eivät olleet viinilaseja vaan tavallisia juomalaseja. Pelastavana enkelinä oli Circon toiminnanjohtaja Riku Lievonen. Lievonen otti lasimme ja asetti ne takanreunalle. Tilanteessa syntyi pitkä keskustelu Helsingin Suvilahdessa sijaitsevasta elämyksellisestä sirkustalosta ja IHME-nykytaidefestivaalista.
Illan edetessä Juha tanssitti minun lisäkseni kahteen otteeseen nuoruutensa ihastusta näyttelijä Marja Packalénia, ja minä juttelin kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan (sd) kanssa. Hän halusi kuulla kolmeviikkoisesta lapsenlapsestani, jonka isä on irakilainen maahanmuuttaja.
Miten sitten Jasper Pääkkönen, Anna Puu, Mariska, Pihla Viitala ja muut Linnan kuvatuimmat julkkiset? Ei hajuakaan, jätin heidän haastattelunsa Avun tehokaksikolle, toimittaja Annika Vuorensolalle ja kuvaaja Jaakko Jaskarille. Heidän tarinansa ensi viikon Avussa.
Nyt otan lasin glögiä ja yritän rauhoittua!
Toni Harjajärvi ja Petri Liski (kuva Tommi Mattila).
Sari Puumalainen (kuva Tommi Mattila).
Ville Tiihonen ja Toni Harjajärvi (kuva Tommi Mattila).
Terhi Panula, Tuomas Tulikorpi, Anna-Maija Tuokko, Jussi Vatanen, Elena Leeve, Emmi Parviainen, Marja Salo, Eero Ritala, Samuli Niittymäki, Olavi Uusivirta ja Esko Salminen. (kuva Tuomo Manninen).
Näyttämöllä ja screereillä tapahtuu samanaikaisesti, mutta Markus Tsokkisen upea lavastus riittäisi... (kuva Tuomo Manninen).
Petra Karjalainen on upea tanssiopettaja rouva Wilkinson. Ensi-iltamiehityksen nimiroolin teki Simo Riihelä. (kuva Kari Sunnari)
Billy tanssii kohti unelmaansa. (kuva Kari Sunnari)
Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Ella Mettänen, Pihla Penttinen, Juha Kukkonen ja Robin Svartsröm etsivät yhdeksää syytä elää. Se löytyy, kun jaksaa yrittää. (kuva Mitro Härkönen)
Ella Mettänen tekee suuren roolin. (kuva Mitro Härkönen)
Mikael Persbrandt ja elämäkerran kirjoittaja Carl-Johan Vallgren.
Tuomas Marjamäki on monen tietokirjan jälkeen nyt esikoisromaanin kirjoittaja. (kuva Veikko Somerpuro)
Mika Hentunen tutuissa työmaisemissaan Washingtonissa. (kuva Yuri Gripas)




Liput liehuvat Ranskanmaalla, polkkatukkainen Katariina Kaituen Marina Teräväkynä nostaa kansaa barrikadeille. (kuva Tuomo Manninen)
Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström ovat näytelmässä monena. (kuva Tuomo Manninen)
Juha Muje tekee vahvan paluun monivuotiseen kotiteatteriinsa. (kuva Tuomo Manninen)
Tähti on syttynyt, ja hän on Lauri Mikkola! (kuva Mirka Kleemola)
Petrus Kähkönen on loistava roolissa kuin roolissa. Toissasyksyn Schrek on nyt Charlie. (kuva Mirka Kleemola)
Ainoa, joka oikeasti keskittyy kuvan ottamiseen, on tämä pieni poika, Jasper Pääkkönen! Vasemmalta kirjoittaja, Riitta Anttonen-Palo, Jukka-Pekka Palo, Virve Havelin ja Seppo Pääkkönen. (kuva Sakari Viika)
Tällainen oli Jouni Haralan ottama lähtöaukeaman kuva Me Naiset -lehdessä vuonna 1998.
Lieko Zachovalová kotitalonsa portilla, sylissä rakas mopsikoira.
Emil Zátopek ja Dana Zátopkova kotonaan Prahassa.
Sofia Arasola on Veera, Mikko Rantaniva häntä himoitseva Zingali. (kuva Mirkku Merimaa)
Sinikka Sokka loistaa mustalaisäidin roolissaan. (kuva Mirkku Merimaa)
Varsinainen subrettipari on Sinikka Sokka ja Jussi Lampi Veeran vanhempina. (kuva Mirkku Merimaa)
Konsta Reuter, Sanna Kemppainen ja Juhani Loukkola ottavat kohtaukset haltuunsa! (kuva Mirkku Merimaa)

Äititapaamisessa pakolaisleirin klinikalla.
Kalobeyein pakolaisleirillä klinikalla synnytetään jo inhimillisissä olosuhteissa. Keskoskaapissa ollut vauva ei silti selvinnyt.
Robin Svartström McMurphynä pistää mielisairaalan osaston käymistilaan. (kuva Mitro Härkönen)
Minna Suuronen on ylihoitaja Ratched. (kuva Mitro Härkönen). Hänen valtakuntansa on mielisairaalan osasto, jonka Janne Siltavuori on lavastanut toimivaksi tilaksi.
McMurphy ei suostu mihinkään sääntöihin. (kuva Mitro Härkönen)
Heka hetki sitten Thaimaassa. (kuva Sari Parkkonen)
Leelon äitiä näyttelee Eva Koldits. Hän hyvästelee tyttärensä ja pyytää, että tämä olisi kiltti tyttö...
Helena Maria Reisner on elokuvan Leelo, isää näyttelee Tambet Tuisk.
Leelo ihailee pioneerien reipasta laulua ja haluaa itsekin pioneeriksi.
Sanna Majuri on hurmaava Mörkö! (kuva Tom Röllich)
Kuvassa Leena Rapola, Heikki Sankari, Sanna Majuri, Marjut Toivanen, Sofia Hilli ja Sari Haapamäki eli Mörkö ja tirriäiset. (kuva Tom Röllich)
Satu Silvo on upea roolissaan Syyssonaatissa, eikä tytärtä näyttelevä Leena Pöysti jää toiseksi. (kuva Yehia Eweis)
Äidin ja tyttären välinen suhde on vasta alkamassa huhtikuussa 1955, jolloin synnyin. Kuukauden ikäinen minä katsoo äitiä jotenkin tuiman tarkkaavaisesti.