Nauru parantaa

Niin kevyt oli askel ja mieli hilpeä, kun astui ulos Helsingin kaupunginteatterin ensi-illasta. Viis loskakelistä ja muista hankaluuksista, ja jos nauru ei parantanut koko maailmaa, niin ainakin omaa mielentilaa. Ja se on teatterielämyksessä parasta.

Suuren näyttämön Ilmasta rahaa on farssia parhaimmillaan - salamannopeaa replikointia, sekaannuksia sekaannuksien perään ja tietenkin lavastukseen kuuluvia ovia, joista tullaan ja mennään.

Janne Kataja ja Pekka Strang (kuva Janne Mikkilä)

Näytelmän juoni keskittyy vuokraisäntään, joka on pari vuotta huijannut Kelaa tekaistuilla avustuksilla. Hän vetää soppaan mukaan vuokralaisensa, vaimonsa, sosiaaliviranomaiset, hautausurakoitsijan ja pari terapeuttiakin. Ja saatiinhan loppuun ajankohtainen heitto - sisäministerimme kummallinen ehdotus Kela-etsivistä, jotka paljastaisivat huijauksia... 

Englantilaisen näytelmäkirjailija Michael Cooneyn (Cash On Delivery) kirjoittama farssi saa arvoisensa tulkinnan Sari Siikanderin ohjauksessa. Näytelmän on dramatisoinut Ari-Pekka Lahti ja suomentanut hienosti Reita Lounatvuori. 

Siikander piiskaa koko ensemblen vauhtiin, jossa heikkoa lenkkiä ei ole, ei yhtään pitkittyä kohtausta, ja  farssi kulkee eteenpäin kuin luotijuna.

Pekka Strang ja Janne Kataja ovat erinomainen parivaljakko päärooleihin, ja heidän yhteispelinsä on saumatonta. Strangin näyttelemä roolihenkilö Mikko Laine sotkeutuu lopulta valheisiinsa, ja Katajan Otti Pelli yrittää tehdä kaikkensa selvitäkseen niistä. 

Emilia Sinisalo tarkastaja Jantusena tekee yhden näytelmän iskevimmistä rooleista. Hän tivaa allekirjoituksia avustusanomuksiin ja uhkaa huijaria esihenkilöllään, hänen hirmuisuudellaan, ylitarkastaja Arja Tervolla, jota näyttelee Helena Haaranen.

Emilia Sinisalo (kuva Janne Mikkilä)

Heidi Heralan taidot pääsevät jälleen kerran kukkaan - hän, jos kuka taitaa farssin, komedian ja tragedian. Raili Raitala, Pekka Huotari, Jari Pehkonen, Sanna Saarijärvi ja ensi-illassa Erkki-setää näytellyt Kai Lähdesmäki ovat ohjaajan todellinen dream team!

Emilia Sinisalo, Heidi Herala, Janne Kataja ja Pekka Strang (kuva Janne Mikkilä)

Sari Siikander kirjoittaa käsiohjelmassa: "Naurulla on parantava vaikutus, varsinkin yhdessä nauramisella, ja luinkin joskus, että seitsemän minuuttia naurua vastaa kahden viikon lomaa."

Nyt ei kuitenkaan naurettu seitsemää minuuttia, vaan yli kaksi tuntia. Siis olo kuin pitkällä lomalla olleella!

Valtteri Bottaksen kanssa viinillä

Voi, miten pienikokoinen onkaan Formula-kuski Valtteri Bottas!

Pieni pitää olla, jotta mahtuu formula-auton sisään. Mutta miten yhdistää kilpa-autoilu ja viini, millainen viinintuntija Valtteri on?  Se on yllätys.

Valtteri Bottas, viini ja minä! (kuva Tiina Rantanen)

-Ihastuin viinin makuun, kun oli sen aika, ihan laillisesti 18-vuotiaana! Tähän etelä-australialaiseen viinin tutustuin vasta pari vuotta sitten.

Tapasin Valtterin kolmantena adventtina Tallink Siljan My Starilla, jossa hän lanseerasi punaviinin nimeltä Ihana (IHANA). Syrah-rypäleistä tehty viini tulee Etelä-Australiasta, kuudennen polven ylläpitämältä viinitilalta. 

Suvun nykyinen valtiatar, Oliver´s Tarangan tilaa hallinnoiva Corrinna Wright kertoi viinistä enemmän kuin hieman hiljaisen oloinen  ja vakavahko Valtteri, joka oli toissapäivänä lennähtänyt Suomeen Kaliforniasta ja jatkaa kohta matkaa Australiaan. 

Olihan se viini maistamisen arvoinen, mutta en pyörtynyt onnesta sen mausta. Hinta on melkoinen - 64,50 euroa pullo, Alkon valikoimiin viiniä ei näillä näkymin ole tulossa, mutta sitä voi tilata Viinikellari.com:sta ja ostaa Tallinkin laivoilta.

Jouluillallista Valtteri kertoi viettävänsä tänä vuonna Australiassa elämänkumppaninsa, kilpapyöräilijä Tiffany Cromwellin perheen kanssa. Tiffany oli mukana myös laivalla, jossa hän tarjoili matkustajille niin ikään Valtterin lanseeraamaa Oath-giniä. Ostin mukaani Valtterin signeeraaman ginipullon - keräilyerä, sanoi lahjan saava poikani.

Valtteri ja Tiffany!

Valtteri paljasti, miten hän rentoutuu ennen kuin vuoden 2024 formulasirkus alkaa.

-Ei mikään ihan suomalainen joulu - syömme merellisiä ruokia, pyöräilemme Tiffanyn kanssa ja olemme vain. Aion jatkaa uraani formulakuskina vielä pitkään, enkä kaavaile viinibisnekseen siirtymistä. Minulla on kuskina vielä vuosia edessä. Olenhan vielä nuori, sanoi Alfa Romeo -tallissa ajava, vuonna 1989 syntynyt mies. 

Pitkä on ollut matkansa kotiseuduilta Nastolasta maailmalle, mutta mitään tähdenelkeitä Valtterissa ei ole. Juuret Etelä-Suomessa, koti nyt Monacossa, Tiffanyn suku kaukana maailman toisella laidalla.

Mutta mistä viinin nimi IHANA?

-Siitä, että maistatin sitä kavereillani, joiden ensimmäinen kommentti oli ihana!

Kysyin tietenkin myös sitä, miten formulakuskit nauttivat palkintopallilla samppanjaa.

-Kun olen siellä ollut, siemaisen aina pullosta, mutta loppu kyllä kaatuu päälle!

Juhlitaan, iloitaan ja riidellään elämän aallokossa

Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön uutuus osoittaa, ettei komedian tarvitse olla farssia, ettei hauska saisi myös itkettää ja koskettaa monella tasolla. Kirsi Porkan ja Marina Meinanderin näytelmä Juhlat - ja elämä siinä sivussa onnistuu tässä kaikessa.

Sari Puumalainen (kuva Cata Portin)

Kun suku kokoontuu juhlistamaan näytelmän pääparin 30-vuotishääpäivää, alkavat väkisin pystyssä pidetyt kulissit kaatua. Paljastuu aviomiehen uusi rakkaus ja halu erota, isovanhempien vuosikymmeniä ylläpitämien juhlatraditioiden pohjimmainen tyhjyys ja iänikuinen toistuminen sekä nuoremman sukupolven kyllästyminen vanhempiensa arvomaailmaan. Tosin perheen nuorimmilla, tyttärellä ja pojalla, on myös keskenään erilainen arvomaailma. Tytär tekee uraa, poika lähinnä haaveilee.

Vappuna juhlitaan vai juhlitaanko? (kuva Cata Portin)

Juhlat kuvaa säälimättömän tarkasti ja komedian keinoin ihmissuhteiden monimutkaisuutta, erilaisia pyrkimyksiä ja haluja, jotka eivät välttämättä kohtaa toisiaan. Tarina on niin tosi, että se iskee suoraan katsojan omaan kokemusmaailmaan. Ne ikuiset vaput, juhannukset, uudetvuodet, se juhlatunnelma, joka äityy jossain vaiheessa iltaa riidaksi ja itkuksi - eikä vain avioparien kesken. Koettu on.

Sari Puumalainen on Juhlien ehdoton keskipiste. Hän tekee vahvan ja vakuuttavan roolin tunnollisena perheenäitinä ja puolisona. Ehdottomasti yksi pitkän uran tehneen näyttelijän huippurooleista, vaikka hänet on monena nähty. Katariina Kaitue uusii jälleen nahkansa ekohautausurakoitsijan roolissaan, ja Maria Kuusiluoma on valloittavan sulokas lääkäri ja perheen aviomiehen uusi rakastettu. Minka Kuustonen depytoi Kansallisessa perheen uraa tekevän tyttären roolissa ja hyvin debytoikin.

Leena Uotila ja Katariina Kaitue (kuva Cata Portin)

Mutta sitten! Liikutuksen kyyneleet silmissä saa nähdä sellaista näyttelijäntyötä kuin Leena Uotilan ja Heikki "Hese" Nousiaisen vanha aviopari tekee. Uotila hoitelee sarkastisia kommentteja heitellen pyörätuoliin käpertynyttä aviomiestään, jolle näytelmässä ei ole kirjoitettu montakaan repliikkiä. 

Kun tämä kuolemansa jälkeen nousee koko komeassa pituudessaan jaloilleen ja näyttäytyy lapsenlapselleen, tapahtuu teatterin ihme. Nousiainen kuuluu Kansallisteatterin legendaaristen näyttelijöiden joukkoon, niin menneiden sukupolvien, oman sukupolvensa ja myös tämän hetkisten parhaiden nuorten näyttelijöiden sarjaan. 

Hän tekee pienen, suuren roolin muutamalla lauseella. Sitä näytteleminen parhaimmillaan on.

Heikki Nousiainen ja Minka Kuustonen (kuva Cata Portin)

Juhlat on lavastettu ja puvustettu upeasti, Valheet ja viettelykset -näytelmän kuvastolla. Lavastussuunnittelusta vastaa Katri Rentto, pukusuunnittelusta Saija Siekkinen. Ruusuinen tunnelma vaihtuu lopun rajuilmaan. Ilmassa salamoi ja jyrisee, niin myös ihmissuhteissa ja elämässä. Joka kulkee vääjäämättömästi eteenpäin, oli juhlat tai ei.

Sari Puumalainen, Timo Tuominen ja Maria Kuusiluoma (kuva Cata Portin)

Diktaattori Mikkelissä

Tähän maailmanaikaan, aina uudelleen sikiävien hirviödiktaattorien ja sotien aikaan, ei mikään rauhanjulistus voisi olla vaikuttavampi ja ajankohtaisempi kuin Charlie Chaplinin Diktaattori-elokuva. Se, että Mikkelin Teatteri sai tekijänoikeudet The Great Dictator -elokuvasta pohjautuvaan näytelmään, on hatunnoston arvoinen asia.

Juha Pulli on Mikkeli Teatterin Hynkel.

Ohjaaja Snoopy Siren, dramaturgi Nikolaj Cederholm ja tekstin suomentanut Aino Piirola ovat tehneet millimetrin tarkkaa työtä, ja näytelmä seuraa tarkasti elokuvan juonta ja sen sävyä.

Suuri ansio Mikkelin Diktaattorin onnistumiselle on nimiroolia näyttelevällä Juha Pullilla. Hän on Chaplinin roolin tavoin juutalainen parturi ja diktaattori Hynkel, jolle ei tarvitse etsiä esikuvaa edes eräästä Hitleristä. Kyllä heitä lähempääkin löytyy. 

Juha Pulli on parhaimmillaan erityisesti kahdessa tarinan legendaarisessa kohtauksessa - parturintuolissa istuvan miehen partaa ajaessaan ja tietenkin diktaattorina, joka leikkii jättikokoisella maapallolla ja siirtelee haaveissaan valtakuntien rajoja. Pullissa on tanssijan notkeutta, niin koreografisesti hienoja molemmat kohtaukset ovat.

Näin haaveillaan maailman valloituksesta. Siis tuhosta.

Näytelmän loppukohtaukseen, suureen pasifismin ja humanismin puheenvuoroon olisin kaivannut hieman enemmän paatosta ja tunnetta. Niin tärkeä puhe on sisällöltään, vai onko ohjaajan idea se, että tässä puhuukin tavallinen ihminen, kuka tahansa meistä. 

Koko näytelmän ensemble tekee monissa eri rooleissaan hyvää työtä. Lavastussuunnitelman tehnyt Satu Vihavainen on tehnyt oikean ratkaisun siinä, ettei näyttämöllä nähdä hakaristejä punaisten lippujen pohjalla, vaan niitä markkeeraavia ristejä.

Snoopy Siren kirjoittaa Diktaattorin käsiohjelmassa: "Näinä vastakkainasettelun aikoina on syytä muistella historiaa, jottemme unohtaisi. On myös tärkeää nauraa, sillä se keventää taakkaamme ja tekee meistä ihmisiä. Charles Chaplinin Diktaattori antaa välineet kumpaankin."

Pirkko Saisio on monta, sen Heini Junkkaalan elämäkerta osoittaa

Heini Junkkaala on dramaturgi ja näytelmäkirjailija. Pirkko Saisio näyttelijä ja kirjailija, Junkkaala hänen Teatterikorkeakoulun oppilaansa 2000-luvun alusta. Hän on nyt myös kirjailija ja erinomainen sellainen.

Kun vuonna 1975 syntynyt kirjailija ryhtyy vuonna 1949 syntyneen kirjailijan elämäkerran tekoon, urakka voi pahimmillaan epäonnistua, parhaimmillaan onnistua. Nyt se onnistuu. Sopimaton-kirja, 949-sivuinen elämäkerta (WSOY) on painava teos. Ei vain fyysisesti, vaan monipuoliselta sisällöltään. 

Pirkko Saisio ja Heini Junkkaala skoolasivat Sopimaton-elämäkerran julkistamistilaisuudessa Kansallisteatterin Kahvila Willensaunassa 18. lokakuuta. 

Se on koskettava ja tarkka ajankuva sodanjälkeisestä lapsuudesta ja nuoruudesta työläiskaupunginosassa Helsingin Kalliossa, se on kertomus Saision isovanhempien rankoista elämänvaiheista 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, se on analyysi 60- ja 70-luvun kuohunnasta, seksuaalisesta vapautumisesta. Se on myös kertomus taistolaisuudesta, kulttuurielämästä, tunnetuista taiteilijoista, teatterista ja sen ajan kirjallisuudesta ja yhden kirjailijan noususta menestyskirjailijoiden joukkoon. Se tapahtui, kun Saisio julkaisi 26-vuotiaana esikoisromaaninsa Elämänmeno.

Sopimaton on lämmin ja hyvällä tavalla kriittinenkin henkilökuva Pirkko Saisiosta, Saikista. Tämä ihminen ei ole vain yhtä, hän on monta. Hän on arka, rohkea, heittäytyvä, unille vetäytyvä, kun vaikeat asiat ahdistavat. Hän osaa juhlia, olla seurueitten keskipiste, paeta hiljaisuuteen ja hakeutua lopulta  sielunmaisemaansa Madeiralle.

Saisio kasvoi polvihousutytöstä naiseksi, joka löysi nuoruuden hapuilujen jälkeen elämänkumppanikseen ja puolisokseen elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon. Lopulta Saisio nostetaan homoseksuaalien ikoniksi, ellei peräti äitihahmoksi!

Äiti onkin yksi kirjan teemoista. Saision oma tarmokas äiti nousee keskeiseksi henkilöksi elämäkerrassa, äitiys on hänen oma haaveensa nuoresta tytöstä lähtien, kun hän hoitaa lapsia kesätöissä Mustikkamaalla ja yhtenä kesänä myös Sveitsissä. Äiti hänestä tulee, kun tytär Elsa syntyy vuonna 1981. Emoluonnetta Saisio osoittaa myös rakkaudessaan Elsan ja tämän Timo-puolison lapsia Remua ja Mineaa kohtaan.

Elämäkerturi ei nosta kohdettaan kiusalliselle jalustalle, mutta ihailunsa ja rakkautensa hän kyllä osoittaa. Hän saa Saision äänen, huumorin ja juoruilun taipumuksen kirjassa elämään. Kirjan rakenneratkaisu, sinä-muoto, toimii niin hyvin, että se tuli tämän lukijan uneenkin viime yönä.

Se, että Heini Junkkaala sai lyötyä viimeisen pisteen Saision ehtymättömään tarinavirtaan, arkistomateriaalin ja muiden taiteilijoiden ja kohteen läheisten haastattelujen ohella, on suuri saavutus.

Ja ehdottomasti iso lukuelämys, jonka jälkeen on vaikea tarttua uuteen kirjaan.

 

Timo Koivusalon juhlassa lavan täydeltä karismaa

Elokuvaohjaaja, muusikko Timo Koivusalo vietti kuusikymppisiään komeasti Savoy-teatterin lavalla. Juhlakonsertissa päähenkilö ei nostanut itseään ylitse muiden, päin vastoin, vaikka hänen musiikkiaan ja laulujaan konsertissa esitettiin. Hän antoi tilaa muille ja taitaa olla ohjaajanakin sellainen.

Timo Koivusalo 60-vuotisjuhlakonsertissaan Savoy-teatterissa.

Estradille nousivat päivänsankarin lisäksi hänen puolisonsa, laulaja Susanna Palin, Arja Koriseva, Tapio Liinoja, Tomi Metsäketo, Simo Silmu ja Pepe Willberg. Takavuosien Tuttu juttu tv-ohjelman legendaarista orkesteria johti Jari Puhakka.

Ilta alkoi runsaan viiden minuutin mittaisella väläyksillä Koivusalon ohjaamista Täällä Pohjantähden alla-, Sibelius-, Kalteva torni, Kulkuri ja joutsen -elokuvista. Ei mitään liikaa, mutta ei liian vähääkään. Katsomossa istui hänen elokuviensa näyttelijöitä, oli Vesa Vierikko, Esko Roine, Ritva Jalonen, Seela Sella, Lauri Tilkanen, Mikko Nousiainen, Raimo Grönberg ja muutama muukin.

Lavakarismaa esiintyjäkaartilla riitti. Jos pitkä mies Koivusalo otti tilan laulaessaan, sen teki myös pienikokoinen Simo Silmu. Mikä ääni, mikä läsnäolo! Samaa tietenkin voi sanoa Willbergistä, Liinojasta, Metsäkedosta sekä tietenkin Arja Korisevasta, jonka ääni tuntuu vuosien myötä vain vahvistuvan.

Susanna Palin julkaisee uuden levyn 14.11., ja hän esitti konsertissa levyltä Ensimmäinen kevät -laulun. Se kertoo ihmislapsen ensimmäisestä keväästä, josta on vielä pitkä matka kuusikymppisiin.

Väliajan jälkeen Koivusalo veti ylleen Pekko Aikamiespojan roolivaatteet ja heitti hersyvän stand up -pätkänsä tyylikkäästi. Onhan Pekko osa hänen uraansa ja menestystään! 

Ylimääräisenä kiitoksissa kuultiin Simo Silmun komeasti esittämä Kuurankukkia, se Koivusalon säveltämä hitti. Sen jälkeen salintäysi yleisö nousi seisaaltaan laulamaan päivänsankarille onnittelulaulun.

Aika valoisissa tunnelmissa lokakuu loppui ja kääntyi marraskuun puolelle. Kun Timo Koivusalo puhui toivosta ja ymmärryksestä tässä sotien repimässä maailmanajassa, ainakin hetken elämä tuntui Savoy-teatterissa paremmalta. 

Kenellä on moraalinen vastuu maailmanpalosta?

Vuosi on 1941, tapahtumapaikka Kööpenhamina, jonne saksalainen ydinenergian mahdollisuuksia tutkiva fyysikko Werner Heisenberg matkustaa tapaamaan kollegaansa, nuoruuden aikaista ystäväänsä Niels Bohria. Atomin rakenteen selvittämisestä Nobelin palkinnon saanut Bohr on Tanskan juutalainen, ja historiasta tuttu nimi neljä vuotta myöhemmin, kun Yhdysvallat pudottaa atomipomminsa Hiroshimaan ja Nagasakiin. 

Santtu Karvonen, Minna Suuronen ja Robin Svartström.

Brittiläisen näytelmäkirjailija Michael Frayn vuonna 1998 kirjoittama Kööpenhamina-näytelmä ei voisi olla ajankohtaisempi kuin se nyt on sotauutisten ja ydinaseilla pelottelun keskellä. Näytelmä nähtiin vuosia sitten Helsingin kaupunginteatterissa, nyt Ryhmäteatterin vahvana tulkintana. (Bohr on mukana myös uudessa Oppenheimer-elokuvassa, kun fyysikot laativat Yhdysvalloissa, Los Alamosissa suunnitelmiaan ydinaseesta ja myös toteuttivat suunnitelman.)

Juha Kukkosen ohjaama intensiivinen, hengästyttävän jännittävä tulkinta vaatii kolmelta näyttelijältä täyden panoksen, ja he myös onnistuvat siinä loistavasti. Santtu Karvosen Heisenberg etsii vimmaisesti vastausta siihen, tietääkö Bohr jotakin Liittoutuneiden ydinaseohjelmasta. Vai miksi hän ylipäätänsä tuli Kööpenhaminaan vuonna 1941? Robin Svartström antaa roolissaan Bohrina täyden vastuksen Karvoselle, ja näiden kahden keskinäinen dialogi on täyttä tykitystä. Minna Suuronen, Bohrin vaimo, painottelee hienosti miesten välisessä henkisessä kamppailussa ja haastaa heidän ystävyyttään ja yhteistyötään. 

Santtu Karvonen on suurenmoinen roolissaan Heisenberginä.

Näytelmän ydinkysymys koskee tiedeyhteisön moraalista, eettistä vastuuta. Mikä oikeus fysiikan ja matematiikan oivalluksilla on tuottaa joukkotuhoaseita ja johtaa jopa koko planeetan tuhoutumiseen?