 |
| Ilja Peltonen, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Petri Liski ja Maria Kuusiluoma (kuva Stefan Bremer) |
Jotain hyvin yleispätevää ja viisasta on Shakespearen näytelmissä, koska jokainen aikakausi löytää hänen näytelmilleen ajankohtaisen tulkinnan. Niin käy myös nyt Kuningas Learin kohdalla. On oletettu, että näytelmä valmistui yli 400 vuotta sitten, vuonna 1605, ja yhä sen sanoma kertoo paljon meistä ihmisistä.
Vallilan Kansallisteatterin Lear on lavastusta ja pukusuunnittelua myöten tyylitelty ja vimmainen näytelmä kuninkaasta, jonka mieli katoaa sumuun. Muistisairauden riivaamana hän tekee järjettömiä, epäloogisia päätöksiä jakaessaan valtakuntaansa kolmen perillisensä kesken.
Tiina Puumalaisen hienossa suomennoksessa, sovituksessa ja ohjauksessa perilliset ovat poikia, alkuperäistekstissä tyttäriä. Kuningas on kuningas, vaikka häntä näyttelee nyt Katariina Kaitue. Hänen poikiaan ovat Esa-Matti Long, Petri Liski ja Ilja Peltonen. Järjen ääntä hullussa hovissa edustaa kuningastaan puolustava Kent, narri, jota näyttelee Sari Puumalainen. Omaa taisteluaan käyvät valtakunnan asioita järjestävän Gloucesterin tyttäret, laillinen perijä Annika Poijärvi ja laiton Maria Kuusiluoma. Gloucesterin roolissa nähdään Petri Manninen.
Katariina Kaitue tekee fyysisesti ja henkisesti raastavan hienon tulkinnan. Hän on jokaista elettä ja katsetta myöten Lear, joka ei enää tiedä kuka hän on ja missä on. Sari Puumalaisen Kent on puolestaan terävästi tulkittu rooli. Kentin lojaalisuus kestää myös kuninkaan antamat potkut.
 |
| Katariina Kaitue (kuva Stefan Bremer) |
Learin perillisistä kaksi vanhinta osaavat juonittelun ja valehtelun taidon, ja sen Esa-Matti Long ja Petri Liski myös näyttelevät hyytävän kylmästi. Kuopuksen roolissa Ilja Peltonen tekee herkän roolityön ja saa väistämättä katsojan sympatiat puolelleen.
Tiina Puumalainen ei alleviivaa hullun hallitsijan ja häntä hännystelevän sisäpiiriin ajankohtaisuutta, mutta järkyttävän ajankohtainen tarina on. Valtaa kärkytään, ja hallitsijan heikkoutta käytetään hyväksi. Vaikka kyseessä on valtataistelu hovissa ja valtataistelu myös Gloucesterin perheessä, kyseessä on pohjimmiltaan sittenkin se, että kuka saa rakkautta ja millä hinnalla. Maria Kuusiluoman laiton perillinen ei lopulta saavuta mitään juonittelullaan sisartaan, tätä laillista vastaan. Kuusiluoma on jokaista liikettä ja äänenpainoa myöten fyysisestikin notkea peluri, joka pelaa kovilla panoksilla ja saa isänsä uskomaan valheisiinsa.
Yksittäisistä kohtauksista eniten tunteisiin käy Annika Poijärven laillisen tyttären monologi. Hän tekee selkeän ja konstailemattoman roolityön.
 |
| Annika Poijärvi ja Maria Kuusiluoma (kuva Stefan Bremer) |
Ja sitten se toinen yksittäinen kohtaus, joka jää erityisesti mieleen: se on ehdottomasti Katariina Kaituen ja Petri Mannisen hidas tanssi, kuin epätoivoinen kuolemantanssi. Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön koreografia on muutenkin kautta näytelmän tärkeä osa kokonaistulkintaa.
Tiina Puumalainen kirjoittaa käsiohjelmassa: "Tuntuu tärkeältä ajatella, että vaikka shakespearelainen tragedia kertoisi julmuuksista, se ei luovu toivosta."
 |
| Katariina Kaitue ja Petri Manninen (kuva Stefan Bremer) |
