maanantai 27. marraskuuta 2017

Raiskaus ei ollut sun syy!

"Se ei ollut sun syy, SE EI OLLUT SUN SYY," huutaa ensi-iltayleisö esitykseen kuuluvana osana helsinkiläisessä Kapsäkki-teatterissa, kun Amanda Palon monologinäytelmä Kilari loppuu. Esitykseen ei kuulu se, että yleisö osoittaa kiitoksensa nuorelle taiteilijalle seisaaltaan. Hänet aplodeerattiin kolme kertaa takaisin näyttämölle.

Amanda Palon rohkea teko vapauttaa. Amanda Palon rohkea teko vapauttaa.

Amanda Palon rohkea teko on kertoa tarinansa seksuaalisesta väkivallasta, raiskauksesta, jonka uhriksi hän 20-vuotiaana joutui. Kilarin käsikirjoitus ja dramatisointi ovat hänen ja sisarensa Olga Palon käsialaa. Olga Palo on myös ohjannut Kilarin.

Esitys rakentuu kahteen osioon - Amanda Palo näyttelee huumorilla taidehistorioitsijaa, joka kertoo naisen esineellistämisestä kuvataiteessa. Esimerkkinä on muun muassa Tintoretton maalaus Lucretiasta, joka tekee itsemurhan jouduttuaan raiskatuksi. Siis häpäistyksi, liatuksi, huoraksi alennetuksi kuten monissa kulttuureissa nainen edelleen joutuu raiskauksen jälkeen kokemaan.

Toisessa osiossa Amanda Palo kertoo oman kokemuksensa, sitä seuranneen mustan elämänjakson ja syvän masennuksen, jonka aikana hän luuli tulevansa hulluksi. Hän meni rikki, mutta rohkeus kertoa tapahtunut paljastaa, että hän on nyt ehjä. Ja tavattoman vahva  sekä hyvä näyttelijä!

Kilari on äärimmäisen tärkeä esitys, ja se osuu juuri nyt ajankohtaan, jossa #metoo-kampanja leviää ympäri maailmaa - ainakin läntistä maailmaa. Amanda ja Olga Palo alkoivat työstää näytelmää jo kauan ennen kampanjaa, tietämättään, että aihe on syksyn kuumin. Rohkeasti sisarukset seisovat tarinansa edessä, ja rohkeita ovat heidän vanhempansa, pukusuunnittelija Riitta Anttonen-Palo ja näyttelijä Jukka-Pekka Palo. Voi vain kuvitella, millainen on ollut vanhempien hätä, kun tyttären kokemus ja sitä seurannut masennus vievät tätä syvälle ahdistuksen syvimpiin syövereihin.

Oli upeaa nähdä, että yleisö koostui nuorista naisista ja miehistä. Ehkä heidän sukupolvensa saa vihdoin katkaistuksi naisia seksuaalisesti alistavan ja esineellistävän kulttuurin. Että me naiset saisimme olla rauhassa missä ikinä olemmekaan. Oli päällämme mitä tahansa, olimmepa minkä näköisiä hyvänsä, meillä on oikeus olla naisia.

Omalla kohdallani olin joutua Amanda Palon kokemaan tilanteeseen ollessani kolmekymppinen nuori, ujo toimittaja. Esimieheni käytti erästä tilannetta hyväkseen ja vasta myöhemmin ymmärsin, mitä hänellä oli ollut mielessään. Selvisin luultavasti raiskaukselta sattumalta. Häpesin tilannetta niin, etten kertonut siitä moneen vuoteen kenellekään. Ikään kuin tilanne olisi ollut minun syytäni.

Yhdenkään naisen ei pitäisi tuntea häpeää tai syyllisyyttä siitä, että häntä on kohdeltu tai edes yritetty kohdella seksuaalisesti alistavasti.

Apua seksuaalista väkivaltaa kokenut voi hakea täältä: Raiskauskeskus Tukinainen, tukinainen.fi, Naisten linja, naistenlinja.fi

 

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hetki talven ihmemaassa - Rovaniemellä!

Aamukone Helsingistä lähti marraskuisessa tihkusateessa ja laskeutui tuntia myöhemmin Rovaniemen talveen. Lunta  oli jo niin paljon, että puut olivat tykkylumessa, ja pakkasta viisi astetta. Kaamoksen ikävyydestä ei tietoakaan! Pahempi se kaamos on täällä Etelä-Suomessa, valottomassa ja harmaassa, viikkokausia jatkuvassa sateen lotinassa.

Nyt oli päästävä Rovaniemelle ei vain talven vuoksi, vaan tapaamaan hyviä ystäviä Piaa ja Vellua sekä näyttämään miehelleni Juhalle kaikki kaupungin houkutukset, joihin olen voinut tutustua monella työmatkallani.

Lomavuorokausi perjantaiaamusta lauantai-iltaan oli kuin pieni ulkomaanmatka. Yövyimme vastikään Suomen parhaimman hotellin tittelin saaneessa Arctic Light Hotellissa, josta saimme kuin ihmeen kaupalla varattua huoneen. Sesonki käy kuumana lähikuukaudet, ja kaupungin hotellit ovat täpötäynnä kansainvälisiä matkailijoita ympäri maailmaa. Rovaniemi vetää turisteja enemmän muualta maailmasta kuin kotimaasta!

En muista missä olisin viimeksi nukkunut niin hyvin kuin huoneemme sängyssä. Sehän suorastaan houkutteli uneen!

Arctic Light Hotellin sängyssä nukuin syksyn parhaimmat unet. Arctic Light Hotellin sängyssä nukuin syksyn parhaimmat unet.

Ennen yöunia ehdimme syödä maailman parasta poronkaretta Nili-ravintolassa. Voiko liha olla sametinpehmeää? Voi ravintoloitsija Marko "Poolo" Huttusen Nilissä. Saman Poolo Huttusen Wakkanai-ravintolassa olen muutamalla työkeikalla nautiskellut susheja. Nilissä silmiinpistävää oli tarjoiluhenkilökunnan ystävällisyys. Harvassa pääkaupungin ravintolassa kohtaa sellaista... Kiirekö meidät etelän ihmiset tekee tympeiksi ja ylimielisiksi?

Nilissä voi syödä maittavaa pohjoista ruokaa. Nilissä saimme suussasulavaa poronkaretta.

Suloiseen uneen auttoi varmasti vielä illan pitkä kylpy Pian ja Vellun ulkopaljussa, jota Vellu oli antaumuksella lämmittänyt edellisillasta asti. Paljusta hankeen ja takaisin, katse yötaivaalle, jossa väreili revontulten kalpea kajo. Pieneksi ihminen sellaisen taivaan alla itsensä tuntee, pienen pieneksi ja samalla onnelliseksi.

Lauantaina suuntasimme legendaariseen Pisto-pubiin. Sen kanta-asiakkaat, aamuvuorolaiset olivat puolenpäivän aikaan jo täydessä tällingissä. Ei pidä ihmetellä, mistä Jari Tervo on saanut vaikutteita romaaniensa henkilögalleriaan. Pistossa on Tervon kunniaksi Jari Tervon kirjasto, eli kirjahylly, jossa on esillä Rovaniemen suuren pojan koko tuotanto.

Pisto-pubissa ihailin Ilta-Sanomien aikaisen kollegani Jari Tervon kirjahyllyä. Pisto-pubissa ihailin Ilta-Sanomien aikaisen kollegani Jari Tervon kirjahyllyä.

Karaoke raikui, osa porukasta otti jo tanssiaskeleita baaritiskin edessä. Meille näytti taikatemppuja kaksi kertaa loton päävoiton voittanut ukkeli, jolta sain myös muutaman käsisuudelman. Taustalla omaa kovaäänistä showtaan piti maineikas lääkäri, ja tupakkakopin ovi ei ollut riittää, kun paikallinen taidemaalari tunki sisään. Piston tarjoilijat eivät kuitenkaan salli menon yltyä ihan hervottomaksi. Aamuvuorolaiset ohjataan lempeästi kotiin lepäämään. Sitten iltavuorolaiset alkoivat saapastella paikalle. Mistähän mieleen nousi Eino Leinon juomalauluna tunnettu Heikki Asunnan runopätkä: "Saatuaan spriitä, virkistyi hän siitä. Kohottaen lasiaan virkkoi: Veljet asiaan!"

Ennen iltakoneen lähtöä kävimme syömässä uudessa meksikolaisessa Yuca-ravintolassa. Cafe & Bar 21:n yrittäjien Juha Eskelisen, Elisa Honkavuoren ja Pekka Makkosen toista ravintolaa oli kypsytelty pitkään. Eskelinen on kiertänyt vaimonsa Elisa Honkavuoren kanssa ympäri maailmaa tutustumassa parhaisiin meksikolaisiin ravintoloihin. Meksikossa pariskunta löysi avaimet Yucan syntyyn. He näkivät taitavasti drinkkejä sekoittavan, kuvankauniin naisen, ja Eskelinen otti kotiin palattuaan yhteyttä tähän. 22-vuotias Fernanda Gijon lensi sukulaisten varoituksista huolimatta Rovaniemelle, ja mukanaan hänellä oli hänen poikaystävänsä, 26-vuotias kokki Fernando Baena.

-He suunnittelivat Yucan ruoka- ja juomalistan,  kertoi ravintolapäällikkö Mikko Hokkanen ja sekoitti maittavat tequilapohjaiset Fernanda-drinkit, joissa on mukana muun muassa passionhedelmää, chiliä ja sitruunaa. Drinkki sopi myös ruokajuomaksi, kun tarjolla oli tacoja erilaisilla täytteillä.

Mikko Hokkanen hallitsee asiakaspalvelun ja tekee Rovaniemen parhaimmat drinkit. Mikko Hokkanen hallitsee asiakaspalvelun ja tekee Rovaniemen parhaimmat drinkit.

Aina ei tarvitse mennä kauaksi, kun kokee paljon!

 

torstai 23. marraskuuta 2017

Ihana Seela Sella ja muut lapsenmieliset

Koko perheen musikaali Tippukivitapaus on nimensä loppuosan mukaisesti TAPAUS. Että joku tekee suomenkielisen uutuusmusikaalin, ja se saa näyttämöksi Suomen Kansallisteatterin suurelle näyttämön, se on tapaus!

Tekijöinä on kaksi vahvaa taiteilijaa. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Laura Ruohonen ja säveltäjä Anna-Mari Kähärä ovat luoneet yhdessä lastenmusikaalin, jolle soisi mahdollisimman pitkän elinkaaren. Kansallisteatterin Tippukivitapauksen hullunhauskasta maailmasta vastaavat myös lavastaja Antti Mattila ja puvut ja hahmot luonut Erika Kallasmaa.

Tarinaa voisi hyvin verrata Tove Janssonin kirjaan Kuinkas sitten kävikään, jossa Muumipeikko eksyy vaarallisiin seikkailuihin maidonhakumatkallaan. Tippukivitapauksessakin riittää yllätyskäänteitä. Tarina alkaa siitä, että pikkuinen Papu, Seija Soija (Vuokko Hovatta), katoaa perheeltään. Papu ryhtyy piiloleikkiin yhdessä tapaamansa Hujopin (Jani Karvinen) kanssa. Papua etsimään lähetetään Mahtimummeli (Seela Sella), joka saa ohjeensa videolla esiintyvältä tärkeäntuikealta Agenttinero Narulta (Martti Suosalo).

Seela Sella on Mahtimummeli, joka tapaa muita mummoja. (kuva Tanja Ahola) Seela Sella on Mahtimummeli, joka tapaa muita mummoja. (kuva Tanja Ahola)

Karkureissunsa aikana Papu ja Hujoppi tapaavat muun muassa Rottaperheen, Diktaattori Diktaatan (Sari Puumalainen, joka on myös Täti-Soija), tippukiviluolassa vankeina olevia Pikkuisia orjatoukkia ja Maailman vanhimman pizzan. Ja tässä vasta osa seikkailusta!

Näytelmää suositellaan yli viisivuotiaille. Lisäisin siihen, että sopii 5-100-vuotiaille! Laura Ruohonen sanoo käsiohjelmassa: "Uskon yhä, että yhdessä jaettu nauru ja ilo on suorin silta aikuisen ja lapsen maailmojen välillä."

Ei tee oikeutta, jos mainitsee vain muutaman näyttelijöistä. Kaikki tekevät loistoroolit, mutta Seela Sellan heittäytymistä, ketteryyttä ja taitoa saada kontakti yleisöönsä ei voi kuin jälleen kerran ihastella. Seela on todellinen Mahtimummeli! Vuokko Hovatta on temperamenttinen Papu ja laulaa kuin enkeli. Marja Salo eri rooleissaan näyttää näyttelijän- ja laulajantaitojensa lisäksi lahjansa rullaluistelijana, ja Markku Haussila on armottoman hurja, tippukiviluolassa asustava raakalainen Karmu Gurmee. Unohtaa ei pidä myöskään ilma-akrobatiaa katsomonkin yläpuolella tekevää, Tukaania näyttelevää Katja Korströmiä ja hänen henkeäsalpaavia taidonnäytteitään.

Vuokko

Kun esitykseen lisätään vielä viisijäseninen orkesteri ja kaikki teatterin laulavat näyttelijät, on katsojilla edessään matka, joka vie hujauksessa pois eteläisen Suomen märästä kaamoksesta: Laura Ruohosen riimein: "Tukaani, tule mukaani vuorten taa Agaattilinnaani. Siellä puhaltaa lempeä pasaati..."

lauantai 18. marraskuuta 2017

Helvetin ongelma, nuo syöpäläiset

Ryhmäteatteri täyttää viisikymmentä vuotta, ja sen monivuotinen johtaja, ohjaaja Esa Leskinen on tehnyt teatterille viimeisen ohjaustyönsä. Ensi vuonna hän siirtyy ohjaajaksi Suomen Kansallisteatteriin.

Leskinen jättää Ryhmikselle perinnöksi testamentin, jonka sanoma järisyttää ja liikuttaa. Hän on ohjauksissaan johdonmukaisesti tulkinnut maailmankuvaa ja tilannetta, jossa koko planeetta ja me elämme. Tarkkanäköisesti, tuomiopäivän pasuunoita soittamatta, ehdottomasti myös huumorilla Esa Leskinen näkee mihin olemme joutuneet ja mikä on edessämme.

Se, mikä alkoi hänen ohjaamastaan Gogolin Päällystakista vuonna 2009, huipentuu nyt Franz Kafkan Muodonmuutoksen (1915) dramatisoinnissa, jossa Leskisen työparina on jälleen ollut Sami Keski-Vähälä. Päällystakin pääroolia näytteli Martti Suosalo ja tärkeässä, koskettavassa sivuroolissa oli vielä tuolloin julkisuudessa tuntematon Armi Toivanen.

Muodonmuutoksen pääroolissa on Vesa Vierikko, vaihtuvissa rooleissa taitavat Minna Suuronen, Robin Svartström, Taisto Oksanen, Sari Mällinen ja Santtu Karvonen.

Muodonmuutos perustuu vapaasti Franz Kafkan novelliin Muodonmuutos, joka on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä ja absurdeimmista kaunokirjallista kertomuksista. Se, missä virkamies muuttuu suunnattomaksi syöpäläiseksi (monissa tulkinnoissa torakaksi), saa nyt Ryhmiksessä ajanmukaisen tulkinnan.


vesa


Muodonmuutoksen pääroolissa näyttelevä Vesa Vierikko, Keijo Yrjänä Saastamoinen, ei muutu torakaksi. Espoolainen Keijo muuttuu vähitellen syöpäläiseksi, tehokkaan työelämän ulkopuoliseksi hylkiöksi. Siis syrjäytyneeksi. Uutteran, hyvän uran tehnyt vakuutusvirkailija huomaa olevansa markkinoiden turha mies, mutta hänen rinnallaan syöpäläisten määrä alkaa lisääntyä huolestuttavasti kaikkialla. Paljon ylistetty globalisaatio ja koko länsimainen yhteiskuntajärjestelmä alkavat natista liitoksissaan, kun syöpäläisiä on yhä enemmän. Keijo joutuu asunnottomaksi vaimon jätettyä hänet, ja hän muuttaa Espoosta Itä-Helsinkiin (sanoisin vannoituneena itähelsinkiläisenä, että turha ja ilmiselvä klisee!).

Vierikko tulkitsee Keijon roolin koskettavasti, miehenä, joka joutuu hyväksymään elämänsä ja työnsä "out of the box". Se, mihin hän päätyy, pitää jättää jokaiselle katsojalle yllätykseksi.

Mitä syöpäläisten yhä lisääntyvä määrä saa aikaan? Yksi syöpäläisten "kuntouttavan työtoiminnan" kurssilla ollut hyypiö, itse asiassa yliopiston germaanisten kielten laitokselta potkut saanut professori muuttuu Hitlerin näköiseksi mieheksi ja alkaa suoltaa silkkaa saksaa Hitlerin äänenpainoin.

Taisto Oksanen tekee roolissa yhden uransa vaikuttavimmasta tulkinneista, ja katsoja oivaltaa, mihin syrjäytyminen ja eriarvoisuus voivat johtaa. Kansan kiihotukseen, populismiin, erinäisten valtioiden päämiesten nousuun kuten näytelmässä nähdään. Yhtä Valkoista Taloa johtaa pelkkä Tukka. Ihan tuttu liehuletti...

37750040644_2f55537644_z

Ryhmis täyttää viisikymmentä vuotta, Suomi sata. Esa Leskisen tulkinta Muodonmuutoksesta näyttää, mitä Suomi ja maailma ovat mahdollisesti ihan kohta. Muutos tulee, mutta historiaa ei pidä unohtaa tai sitten emme ole oppineet mitään.

 

 

perjantai 3. marraskuuta 2017

Naurulla viha voitetaan

Voiko sen selvemmin sanoa, kuin ohjaaja Heikki Kujanpää sanoo: "Satiiri on yhteiskunnan mittari. Ahdistavissakin olosuhteissa mikä tahansa yhteisö selviää, kun se osaa käsitellä asioitaan huumorin keinoin. Minkä tahansa lopun lähestyessä, huumori kuolee viimeisenä."

Sen Kujanpää ja Mikko Reitala osoittavat mahdolliseksi hienossa, hirtehisessä ja traagisessa uutuusnäytelmässään Suomen hauskin mies, jonka kantaesitys nähdään nyt Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Sen tausta-aineistona on faktaa. Iso-Mjölön vankileiri Helsingin edustalla oli kesällä 1918 täynnä nälkäänäkeviä, monia tauteja sairastavia punavankeja. Mielivaltaiset teloitukset olivat jokapäiväisiä tapahtumia, ja valkoisten puolella taistelleet leirin valkoiset johtajat eivät tunteneet armoa. Leirillä oli alkuvaiheessa myös saksalaisia vartijoita, jotka suhtautuivat vankeihin vailla kansaa kahtia jakanutta tunnekuohua.

Leirille tuodaan työväenteatterin johtaja, jota syytetään helsinkiläisen kirkkoherran murhasta. Toivo Parikka on fiktiivinen henkilö, mutta hänen esikuvansa on todellinen. Hän on sekoitus näyttelijä Jalmari Parikkaa (joka muun muassa näytteli Tapio Rautavaaran kanssa Villi Pohjola -elokuvassa vuonna 1955 ja oli arvostettu Moliere-tulkitsija) ja näyttelijä Aarne Orjatsaloa, näyttelijä Jotaarkka Pennasen isoisää.

Näytelmän Toivo Parikka ja hänen näyttelijätoverinsa voivat välttyä kuolemantuomiolta, mikäli he valmistavat parissa viikossa huvinäytelmän saarelle saapuville vieraille, valtionhoitaja P.E. Svinhufvudille ja saksalaiselle kenraalimajuri von der Goltzille.

Hauskuus on tapa selvitä, sen Martti Suosalon rooli osoittaa. (kuva Tapio Vanhatalo) Hauskuus on tapa selvitä, sen Martti Suosalon rooli osoittaa. (kuva Tapio Vanhatalo)

Ehdotus on mieletön, mutta se toteutetaan. Pääroolia näyttelevä Martti Suosalo pistää peliin kaiken, näyttelijäntaitonsa, liikunnallisuutensa ja musikaalisuutensa. Hänen säveltämänsä ja sanoittamansa Housutahra-kupletti on kuin parasta Repe Helismaata ja tietenkin paljon rienaavampi ja tilanteeseen nähden repivän poliittinen. Kun tarinaan lisätään vielä torvisoittokunta, on tunnelma katsomossa haltioitunut.

"Naurattaako? Naurakaa, sillä kuolleet eivät naura", Parikka-Suosalo komentaa katsomoa. Kyllä naurattaa, mutta myös liikuttaa. Suosalolla on aiheeseen henkilökohtainen ote, sillä hänen isoisänsä tunsi näyttelijä Jalmari Parikan.

Näytelmän miehitys on napakymppi. Rauno Ahonen leirin lähes sadistisena johtajana, Vappu Nalbantoglu leirin johtajan aluksi tiukan aatteellisena vaimona... Heikki Ranta jääkäriluutnanttina, Petrus Kähkönen sorvarina, Pekka Huotari ja Risto Kaskilahti näyttelijöinä, Jari Pehkonen iltanäyttelijänä, Heikki Sankari vartijana...

Rauno Ahonen ja Vappu Nalbantoglu ovat leirin johtajapariskunta.  (kuva Tapio Vanhatalo) Rauno Ahonen ja Vappu Nalbantoglu ovat leirin johtajapariskunta. (kuva Tapio Vanhatalo)

Pekka Huotari, Petrus Kähkönen ja Martti Suosalo tekevät upeat roolit.  (kuva Tapio Vanhatalo Pekka Huotari, Petrus Kähkönen ja Martti Suosalo tekevät upeat roolit. (kuva Tapio Vanhatalo)

Lavastus on Pekka Korpiniityn suunnittelema, ja se toimii paremmin kuin mikään pienen näyttämön lavasteista pitkään aikaan.

Viha voitetaan naurulla, myös vihanpito. Heikki Kujanpäätä edelleen vapaasti siteeraten: "Teatteri on vahvin vastamyrkky ahdistukseen. Teatteritoiminta aloitettiin heti sisällissodan jälkeen ja osittain sen vielä kestäessä. Näytelmiä tehtiin jopa vankileireillä..."

 

 

 

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Yleisessä saunassa, naisten puolella

Siellä ollaan kaikki alasti, hoikat ja läskit, sileät ja ryppyiset, isoperseiset ja litteäpyllyiset, raskausarpiset ja litteät vatsakummut, kiinteät ja roikkuvat rinnat, joskus myös yhden rinnan naiset. Uimahallin saunassa, naisten puolella ei kukaan kysy ammattia, sosiaalista arvoasemaa eikä ikää.

Helsingin Vuosaaren uimahallissa, naisten puolella, kuulee tarinoita elämästä, vaikka ei aina haluaisikaan kuulla. Viileämmässä saunassa istuvat äidit lapsineen, kuumissa löylyissä me vähän vanhemmat rouvat.

Saunassa istuisi mieluiten hiljaa, mutta kun vastapäiselle lauteelle sattuu puhetta pulppuava, ei auta muu kuin kuunnella ja vastata puheeseen.

Sellainen puhetta pulppuava istui eilen lauteilla. Juttu alkoi siitä, että kun matalan käheällä äänellä puhuva rouva ilmoitti minulle, ettei aio ottaa lunssarokotusta.

"Miksi", kysyin.

"Yksi ystäväni otti kerran ja oli puoli vuotta sairaana", kuului vastaus. Mielipide oli vuorenvarma ja juuri niin varmaa tietoa, kuin huhuista muodostuu.  Rouva jatkoi, että hän tekee kaikkensa terveytensä puolesta. Sitten paljastui, että hän on ketjupolttaja, jolla on keuhkoahtauma, ja kaljakin maistuu niin, että hän on ollut mukana Elämä uusiksi -ryhmässä.

"Olen ollut parissa aivoleikkauksessakin tupakoinnin aiheuttamien vaivojen vuoksi".

"Miksi sitten tupakoit edelleen", kysyin.

"Se on kyllä ihme juttu! Mutta onneksi saan jutella täällä uimahallissa näistä asioista, minulle ei ole perhettä eikä sukulaisiakaan. Kukaan ei koskaan soita minulle ja kysy, mitä kuuluu. Täytin just seitsemänkymmentä, enkä olisi koskaan halunnut syntyä tänne. Minulla diagnisoitiin nuoruusiän masennus. Mutta jos hyvin käy, minulla voi olla viisitoista vuotta vielä jäljellä", hän kertoi jotenkin ilahtuneena siitä mahdollisuudesta.

Tarina jatkuikin iloisemmissa merkeissä, kun hän sanoi varsinkin maahanmuuttajataustaisten naisten kuuntelevan häntä mielellään.

"He kannustavat ja juttelevat. Miksi suomalaiset eivät osaa kannustaa? Onko se keneltäkään poissa, jos antaa toiselle tunnustusta ja kannustusta?"

Tästä pääsimmekin varsinaiseen asiaan ja totesimme yhteen ääneen, että kannustaminen antaa kannustajallekin paljon myönteistä energiaa.

Lähdin löylyistä ja toivotin hyvää illanjatkoa.

"Kiitos, että juttelit", rouva huikkasi perääni.