lauantai 18. marraskuuta 2017

Helvetin ongelma, nuo syöpäläiset

Ryhmäteatteri täyttää viisikymmentä vuotta, ja sen monivuotinen johtaja, ohjaaja Esa Leskinen on tehnyt teatterille viimeisen ohjaustyönsä. Ensi vuonna hän siirtyy ohjaajaksi Suomen Kansallisteatteriin.

Leskinen jättää Ryhmikselle perinnöksi testamentin, jonka sanoma järisyttää ja liikuttaa. Hän on ohjauksissaan johdonmukaisesti tulkinnut maailmankuvaa ja tilannetta, jossa koko planeetta ja me elämme. Tarkkanäköisesti, tuomiopäivän pasuunoita soittamatta, ehdottomasti myös huumorilla Esa Leskinen näkee mihin olemme joutuneet ja mikä on edessämme.

Se, mikä alkoi hänen ohjaamastaan Gogolin Päällystakista vuonna 2009, huipentuu nyt Franz Kafkan Muodonmuutoksen (1915) dramatisoinnissa, jossa Leskisen työparina on jälleen ollut Sami Keski-Vähälä. Päällystakin pääroolia näytteli Martti Suosalo ja tärkeässä, koskettavassa sivuroolissa oli vielä tuolloin julkisuudessa tuntematon Armi Toivanen.

Muodonmuutoksen pääroolissa on Vesa Vierikko, vaihtuvissa rooleissa taitavat Minna Suuronen, Robin Svartström, Taisto Oksanen, Sari Mällinen ja Santtu Karvonen.

Muodonmuutos perustuu vapaasti Franz Kafkan novelliin Muodonmuutos, joka on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä ja absurdeimmista kaunokirjallista kertomuksista. Se, missä virkamies muuttuu suunnattomaksi syöpäläiseksi (monissa tulkinnoissa torakaksi), saa nyt Ryhmiksessä ajanmukaisen tulkinnan.


vesa


Muodonmuutoksen pääroolissa näyttelevä Vesa Vierikko, Keijo Yrjänä Saastamoinen, ei muutu torakaksi. Espoolainen Keijo muuttuu vähitellen syöpäläiseksi, tehokkaan työelämän ulkopuoliseksi hylkiöksi. Siis syrjäytyneeksi. Uutteran, hyvän uran tehnyt vakuutusvirkailija huomaa olevansa markkinoiden turha mies, mutta hänen rinnallaan syöpäläisten määrä alkaa lisääntyä huolestuttavasti kaikkialla. Paljon ylistetty globalisaatio ja koko länsimainen yhteiskuntajärjestelmä alkavat natista liitoksissaan, kun syöpäläisiä on yhä enemmän. Keijo joutuu asunnottomaksi vaimon jätettyä hänet, ja hän muuttaa Espoosta Itä-Helsinkiin (sanoisin vannoituneena itähelsinkiläisenä, että turha ja ilmiselvä klisee!).

Vierikko tulkitsee Keijon roolin koskettavasti, miehenä, joka joutuu hyväksymään elämänsä ja työnsä "out of the box". Se, mihin hän päätyy, pitää jättää jokaiselle katsojalle yllätykseksi.

Mitä syöpäläisten yhä lisääntyvä määrä saa aikaan? Yksi syöpäläisten "kuntouttavan työtoiminnan" kurssilla ollut hyypiö, itse asiassa yliopiston germaanisten kielten laitokselta potkut saanut professori muuttuu Hitlerin näköiseksi mieheksi ja alkaa suoltaa silkkaa saksaa Hitlerin äänenpainoin.

Taisto Oksanen tekee roolissa yhden uransa vaikuttavimmasta tulkinneista, ja katsoja oivaltaa, mihin syrjäytyminen ja eriarvoisuus voivat johtaa. Kansan kiihotukseen, populismiin, erinäisten valtioiden päämiesten nousuun kuten näytelmässä nähdään. Yhtä Valkoista Taloa johtaa pelkkä Tukka. Ihan tuttu liehuletti...

37750040644_2f55537644_z

Ryhmis täyttää viisikymmentä vuotta, Suomi sata. Esa Leskisen tulkinta Muodonmuutoksesta näyttää, mitä Suomi ja maailma ovat mahdollisesti ihan kohta. Muutos tulee, mutta historiaa ei pidä unohtaa tai sitten emme ole oppineet mitään.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti