sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hetki talven ihmemaassa - Rovaniemellä!

Aamukone Helsingistä lähti marraskuisessa tihkusateessa ja laskeutui tuntia myöhemmin Rovaniemen talveen. Lunta  oli jo niin paljon, että puut olivat tykkylumessa, ja pakkasta viisi astetta. Kaamoksen ikävyydestä ei tietoakaan! Pahempi se kaamos on täällä Etelä-Suomessa, valottomassa ja harmaassa, viikkokausia jatkuvassa sateen lotinassa.

Nyt oli päästävä Rovaniemelle ei vain talven vuoksi, vaan tapaamaan hyviä ystäviä Piaa ja Vellua sekä näyttämään miehelleni Juhalle kaikki kaupungin houkutukset, joihin olen voinut tutustua monella työmatkallani.

Lomavuorokausi perjantaiaamusta lauantai-iltaan oli kuin pieni ulkomaanmatka. Yövyimme vastikään Suomen parhaimman hotellin tittelin saaneessa Arctic Light Hotellissa, josta saimme kuin ihmeen kaupalla varattua huoneen. Sesonki käy kuumana lähikuukaudet, ja kaupungin hotellit ovat täpötäynnä kansainvälisiä matkailijoita ympäri maailmaa. Rovaniemi vetää turisteja enemmän muualta maailmasta kuin kotimaasta!

En muista missä olisin viimeksi nukkunut niin hyvin kuin huoneemme sängyssä. Sehän suorastaan houkutteli uneen!

Arctic Light Hotellin sängyssä nukuin syksyn parhaimmat unet. Arctic Light Hotellin sängyssä nukuin syksyn parhaimmat unet.

Ennen yöunia ehdimme syödä maailman parasta poronkaretta Nili-ravintolassa. Voiko liha olla sametinpehmeää? Voi ravintoloitsija Marko "Poolo" Huttusen Nilissä. Saman Poolo Huttusen Wakkanai-ravintolassa olen muutamalla työkeikalla nautiskellut susheja. Nilissä silmiinpistävää oli tarjoiluhenkilökunnan ystävällisyys. Harvassa pääkaupungin ravintolassa kohtaa sellaista... Kiirekö meidät etelän ihmiset tekee tympeiksi ja ylimielisiksi?

Nilissä voi syödä maittavaa pohjoista ruokaa. Nilissä saimme suussasulavaa poronkaretta.

Suloiseen uneen auttoi varmasti vielä illan pitkä kylpy Pian ja Vellun ulkopaljussa, jota Vellu oli antaumuksella lämmittänyt edellisillasta asti. Paljusta hankeen ja takaisin, katse yötaivaalle, jossa väreili revontulten kalpea kajo. Pieneksi ihminen sellaisen taivaan alla itsensä tuntee, pienen pieneksi ja samalla onnelliseksi.

Lauantaina suuntasimme legendaariseen Pisto-pubiin. Sen kanta-asiakkaat, aamuvuorolaiset olivat puolenpäivän aikaan jo täydessä tällingissä. Ei pidä ihmetellä, mistä Jari Tervo on saanut vaikutteita romaaniensa henkilögalleriaan. Pistossa on Tervon kunniaksi Jari Tervon kirjasto, eli kirjahylly, jossa on esillä Rovaniemen suuren pojan koko tuotanto.

Pisto-pubissa ihailin Ilta-Sanomien aikaisen kollegani Jari Tervon kirjahyllyä. Pisto-pubissa ihailin Ilta-Sanomien aikaisen kollegani Jari Tervon kirjahyllyä.

Karaoke raikui, osa porukasta otti jo tanssiaskeleita baaritiskin edessä. Meille näytti taikatemppuja kaksi kertaa loton päävoiton voittanut ukkeli, jolta sain myös muutaman käsisuudelman. Taustalla omaa kovaäänistä showtaan piti maineikas lääkäri, ja tupakkakopin ovi ei ollut riittää, kun paikallinen taidemaalari tunki sisään. Piston tarjoilijat eivät kuitenkaan salli menon yltyä ihan hervottomaksi. Aamuvuorolaiset ohjataan lempeästi kotiin lepäämään. Sitten iltavuorolaiset alkoivat saapastella paikalle. Mistähän mieleen nousi Eino Leinon juomalauluna tunnettu Heikki Asunnan runopätkä: "Saatuaan spriitä, virkistyi hän siitä. Kohottaen lasiaan virkkoi: Veljet asiaan!"

Ennen iltakoneen lähtöä kävimme syömässä uudessa meksikolaisessa Yuca-ravintolassa. Cafe & Bar 21:n yrittäjien Juha Eskelisen, Elisa Honkavuoren ja Pekka Makkosen toista ravintolaa oli kypsytelty pitkään. Eskelinen on kiertänyt vaimonsa Elisa Honkavuoren kanssa ympäri maailmaa tutustumassa parhaisiin meksikolaisiin ravintoloihin. Meksikossa pariskunta löysi avaimet Yucan syntyyn. He näkivät taitavasti drinkkejä sekoittavan, kuvankauniin naisen, ja Eskelinen otti kotiin palattuaan yhteyttä tähän. 22-vuotias Fernanda Gijon lensi sukulaisten varoituksista huolimatta Rovaniemelle, ja mukanaan hänellä oli hänen poikaystävänsä, 26-vuotias kokki Fernando Baena.

-He suunnittelivat Yucan ruoka- ja juomalistan,  kertoi ravintolapäällikkö Mikko Hokkanen ja sekoitti maittavat tequilapohjaiset Fernanda-drinkit, joissa on mukana muun muassa passionhedelmää, chiliä ja sitruunaa. Drinkki sopi myös ruokajuomaksi, kun tarjolla oli tacoja erilaisilla täytteillä.

Mikko Hokkanen hallitsee asiakaspalvelun ja tekee Rovaniemen parhaimmat drinkit. Mikko Hokkanen hallitsee asiakaspalvelun ja tekee Rovaniemen parhaimmat drinkit.

Aina ei tarvitse mennä kauaksi, kun kokee paljon!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti