lauantai 10. joulukuuta 2022

Parhaita havaintoja joulumatkalta Tallinnaan

Paras oli matkaseura, Juha, aina yhtä innokas ja kantaaottava seuralaiseni.

Yhtä parasta oli muutaman asteen pakkassää, pitkästä aikaa näyttäytynyt aurinko ja luminen kaupunki kuin satu. 



Paras yllätys oli ihailemamme radiotoimittaja Olli Haapakankaan kohtaaminen Uus-kadulla, jonka pysäytimme ja keskustelimme tovin päiväkirjan kirjoittamisesta. Hän kirjoittaa, ja myös Juha kirjoittaa.



Parasta olivat Raatihuoneen torin joulumarkkinat, joilla kävin jo kaksi viikkoa sitten pressimatkalla (siitä juttu tänään kansijuttu IS Plus -liitteessä). Raatihuoneen torin joulutunnelma voittaa mennen tullen Tukholman Stortorgetin ja Helsingin Tuomaan Markkinat.



Parasta glögiä torilla oli inkiväärillä maustettu viini, ja Juhan mielestä parasta verimakkaraa oli sikäläinen musta makkara. Olin eri mieltä, mutta makuasioista ei kiistellä.

Parhaimman vakosamettisen lippalakin Juha löysi jälleen Katarina Käikin kujan käsityöläispuodista, josta hän osti viime kesänä jo yhden lippalakin. Modisti kertoi, että mallina hattuun on Viron postilaitoksen lippis jostain 1920-luvulta.



Parhaimman katsauksen Viru-hotellin historiaan saa toimittaja Sakari Nupposen kirjoittamasta Aikamatka hotelli Viruun -kirjasta (Gummerus 2012). Kirja oli hävinnyt jossakin lukuisista muutoistamme, joten ostimme kirjan. Se on myynnissä muun muassa Virun baarissa.

Parasta oli myös matkanteko Viking XPRS-laivalla, joka seilaa pian taas Suomen lipun alla. Vuonna 2008 liikennöinnin aloittanut paatti on ollut rekisteröitynä Viroon vuodesta 2014 saakka.

Kiitos parhaasta reissusta kuuluu Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlundille, joka kaukaa viisaasti järjesti päiväreissullemme hytin mennen tullen. Se olikin tarpeen, koska jouduin aamuvarhain chättäilemään apua lohjenneen hampaan ongelmaan. Netti pelasi, ja aika järjestyi seuraavalle päivälle. 

"Jokaisella tallinnalaisella, kuten useimmilla suomalaisillakin, on mielipiteensä tai mielikuvansa Virusta", kirjoittaa ex-kollegani Nupponen kirjassaan. 

Mielikuva Tallinnasta ja sen joulutunnelmasta vahvistui tällä parhaalla joulumatkalla. 






torstai 1. joulukuuta 2022

Ronjan keväthuuto soi Suomen Kansallisteatterissa lumoavan kauniina

 "Sinä yönä, jona Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä."

Niin alkaa Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintyttären ihana tarina, ja tarinan lumon saavuttaa myös Suomen Kansallisteatterin Ronja. Se on herkkä, paikoin jopa pelottava ja kaunis tulkinta Lindgrenin vuonna 1981 ilmestyneestä viimeisestä romaanista.

Aleksis Meaneyn ohjaus ja Akse Petterssonin  näyttämösovitus vie katsojan suoraan Matiaksenmetsän ihmeelliseen, vaaralliseen ja kauniiseen maailmaan. Tarinan teemat ovat moninaiset. On kahden toisiaan vihaavan suvun suorastaan shakespearelainen taistelu vallasta, lapsen kasvu teiniksi ja kapinasta vanhempiaan vastaan ja loppujen lopuksi ystävyys ja rakkaus voittavat vihan. Syntyy ymmärrys, mikä on moraalisesti oikeaa, mikä väärää.

Aksa Korttila ja Otto Rokka

Aksa Korttilaa uskottavampaa Ronjaa on vaikea keksiä. Hän on fyysisesti kuin liekeissä ja tulkitsee Ronjan tunteiden paloa ja intohimoista luonnetta niin uskottavasti, että katsojan silmiin nousevat hetkittäin kyyneleet. Otto Rokka on Borkanpoika Birkinä hyvä vastavoima Aksa Korttilalle. Heidän keskinäiset kohtauksensa kantavat tarinaa eteenpäin hengästyttävällä vimmalla, ja hypyt turvaköysissä yli Helvetinkuilun ovat akrobaattisen upeita ilmalentoja.

Heikki Nousiainen on juuri niin koskettava Kalju-Pietu kuin tämä on romaanissakin - Ronjaa viisaasti elämään ohjaavana vanhuksena. Kalju-Pietun kuolema kerrotaan näytelmäversiossa niin kauniisti, ettei kuolema tunnu yhtään pelottavalta. "Nyt minä lähden", hän sanoo ja lähtee.

Aksa Korttila ja Heikki Nousiainen


Harri Nousiainen Matiaksena ja Tero Koponen Borkana mittelevät keskenään väkivahvoina ja sopivan koomisina, sillä onhan heidän keskinäinen vihansa hetkittäin hirmuista. Kristo Salmisen ohjaama taistelukoreografia saa heidät paiskomaan toisiaan kuin painiottelussa.

Koko erinomainen ensemble muuntautuu männiäisiksi, kakkiaisiksi, ajattariksi, jopa hevosiksi. Katri Renton lavastus ja Pyry Hyttisen videosuunnittelu muuttavat suuren näyttämön keväästä talveksi, ja Kalle Ropposen valoissa leijailevat välillä linnut, välillä lumihiutaleet. Saija Siekkisen pukusuunnittelu on peruukkeja myöten juuri sen kaltainen kuin Ronjan maailman on aina kuvitellutkin.

Ronja Ryövärintytär on satu, mutta kaikkien hyvien satujen tapaan se on myös viisas tarina aikuiselle, joka muistaa, miten vaativa on vaihe lapsuuden ja aikuiseksi kasvamisen välimaastossa. 

Aksa Korttila ja Maruska Verona


"On varhainen aamu. Yhtä ihana kuin maailman ensimmäinen aamu. Karhuluolan uudisasukkaat vaeltavat metsänsä halki, ja heidän ympärillään on kevään koko ihanuus." (Sitaatit Ronja Ryövärintytär, suomennos Tuula Taanila.)

Ronja Ryövärintytär Suomen Kansallisteatterissa, esityskuvat Mitro Härkönen. Näytelmää suositellaan yli kuusivuotiaille. Yläikärajaa ei ole!