lauantai 10. joulukuuta 2022

Parhaita havaintoja joulumatkalta Tallinnaan

Paras oli matkaseura, Juha, aina yhtä innokas ja kantaaottava seuralaiseni.

Yhtä parasta oli muutaman asteen pakkassää, pitkästä aikaa näyttäytynyt aurinko ja luminen kaupunki kuin satu. 



Paras yllätys oli ihailemamme radiotoimittaja Olli Haapakankaan kohtaaminen Uus-kadulla, jonka pysäytimme ja keskustelimme tovin päiväkirjan kirjoittamisesta. Hän kirjoittaa, ja myös Juha kirjoittaa.



Parasta olivat Raatihuoneen torin joulumarkkinat, joilla kävin jo kaksi viikkoa sitten pressimatkalla (siitä juttu tänään kansijuttu IS Plus -liitteessä). Raatihuoneen torin joulutunnelma voittaa mennen tullen Tukholman Stortorgetin ja Helsingin Tuomaan Markkinat.



Parasta glögiä torilla oli inkiväärillä maustettu viini, ja Juhan mielestä parasta verimakkaraa oli sikäläinen musta makkara. Olin eri mieltä, mutta makuasioista ei kiistellä.

Parhaimman vakosamettisen lippalakin Juha löysi jälleen Katarina Käikin kujan käsityöläispuodista, josta hän osti viime kesänä jo yhden lippalakin. Modisti kertoi, että mallina hattuun on Viron postilaitoksen lippis jostain 1920-luvulta.



Parhaimman katsauksen Viru-hotellin historiaan saa toimittaja Sakari Nupposen kirjoittamasta Aikamatka hotelli Viruun -kirjasta (Gummerus 2012). Kirja oli hävinnyt jossakin lukuisista muutoistamme, joten ostimme kirjan. Se on myynnissä muun muassa Virun baarissa.

Parasta oli myös matkanteko Viking XPRS-laivalla, joka seilaa pian taas Suomen lipun alla. Vuonna 2008 liikennöinnin aloittanut paatti on ollut rekisteröitynä Viroon vuodesta 2014 saakka.

Kiitos parhaasta reissusta kuuluu Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlundille, joka kaukaa viisaasti järjesti päiväreissullemme hytin mennen tullen. Se olikin tarpeen, koska jouduin aamuvarhain chättäilemään apua lohjenneen hampaan ongelmaan. Netti pelasi, ja aika järjestyi seuraavalle päivälle. 

"Jokaisella tallinnalaisella, kuten useimmilla suomalaisillakin, on mielipiteensä tai mielikuvansa Virusta", kirjoittaa ex-kollegani Nupponen kirjassaan. 

Mielikuva Tallinnasta ja sen joulutunnelmasta vahvistui tällä parhaalla joulumatkalla. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti