Ilu Heiskanen läpivalaisee suomalaisen miehen

Ilkka Heiskanen, Ilu. Hän on näyttelijä, joka kirjoittaa itselleen monologin, ohjaa itse itseään ja esittää monologia täysille saleille ympäri Suomea.

Loppuunmyydyssä Krapin Pajan esityksessä Tuusulassa nähtiin, ettei Ilun Pari sanaa parisuhteesta -monologi ole vain pari sanaa. Se on miehen elämän läpivalaiseva kertomus.

Ilu Heiskanen Krapin Pajalla. (kuva Samuli Isola)

Pari sanaa parisuhteesta on viiltävän oivaltava, humoristinen ja tosi kuva suomalaisesta miehestä. Ilun roolihenkilö Tapi, 61 v., ei ole todellakaan miesoletettu, vaan täysin tunnistettava suomalainen mies, joka vetäytyy mieluiten omaan miesluolaansa, autotalliin, mutta suostuu kuitenkin vaimonsa Irmelin kanssa vaikka lattaritanssikurssille. Ja muihinkin vaimon kotkotuksiin, joita hän ihmettelee ja loppujen lopuksi myös ihailee.

Arki kuluu, ja se tavallinen, hyvä ja turvallinen arki on ollut sitä parasta elämää, sen Tapi joutuu toteamaan. Mutta miten, se paljastuu vasta monologin lopussa. Oliko parempaa elämää kuin ne vuosikymmenet yhdessä? 

Se, miten Ilu Heiskanen pitää otteessaan yleisönsä, ja miten hän suoltaa tekstiä ja on verbaliikassaan aivan omaa luokkaansa, on katsojalle todellista näyttelijäntyön juhlaa. Tuli jälleen todistetuksi, ettei koskettavaan esitykseen tarvita mitään ylimääräistä rekvisiittaa, ei valtavia lavasteita tai videoita todistamaan, että nyt tehdään suurta teatteria.

Tarvitaan vain tarina ja tarinan kertoja. Hän on Ilu Heiskanen, joka mielellään siteeraa edesmenneen isänsä Olli Heiskasen mottoa "täys ralli päälle"!  

Seela Sella vahvana näyttämöllä

Ihmeellinen, lahjakas, vahvasti läsnäoleva ja vailla mitään diivan elkeitä. Sellainen on Seela Sella. Sillä hetkellä, kun Eichmann-näytelmän ensi-ilta alkoi ja valot sammuivat katsomossa, valo kohdistui juuri häneen, ja katsoja tiesi todistavansa teatterin ainutkertaista hetkeä. Teatteria juuri nyt ja samalla hetkellä teatterin historiaa, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. 

Seela Sella ja Timo Torikka (kuva Mikki Kunttu)

Valo kohdistui juuri tähän 87-vuotiaaseen näyttelijään, joka tekee jälleen suurenmoisen roolin Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Vastanäyttelijänä hänellä on Timo Torikka, vahvasti läsnä hänkin. 

Italialaisen Stefano Massinin (s. 1975) kirjoittama näytelmä Eichmann - mistä yö alkaa, kertoo filosofi Hannah Arendtin ja natsijohtaja Adolf Eichmannin kuvitteellisesta keskustelusta, vallasta ja vastuusta vallankäytössä. Seela Sellan Arendt kysyy, ja Timo Torikan Eichmann yrittää perustella ja todistella itsensä syyttömäksi.

"Tein vain sen, mitä käskettiin."

Hän oli syyllinen ja yksi päätekijöistä Hitlerin "lopullisessa ratkaisussa", juutalaisten joukkomurhan suunnittelussa ja toteutuksessa. Eichmann oli holokaustin organisoija, eikä pääse näytelmässäkään mitenkään irti vastuustaan. Vaikka yrittää. 

Keskustelu näyttämöllä ei ole vain historiaa, ei jotain, joka on tapahtunut vuosikymmeniä sitten. Pahuus toteutuu nyt Gazassa. Se, mitä juutalaiset kokivat toisen maailmansodan aikana, ei mitenkään oikeuta siihen mitä Israel nyt tekee - sama kauheus toistuu niin terroristijärjestö Hamasin iskuissa kuin Israelin valtion toteuttamassa palestiinalaisten kansanmurhassa. Näytelmän alaotsikko "mistä yö alkaa" on olennainen kysymys. Sysimusta yö on ihmismielen pahuudessa, joka käy alituista kamppailua toisen ominaisuuden, valon ja hyvyyden kanssa. 

Ohjaaja Kari Paukkunen tuntee "Seelansa", ovathan he tehneet vuosien varrella monta yhteistyötä. Paukkunen kirjoittaa ohjelmalehtisessä: "Seela! Ain laulain työtäs tee -asenteellasi syntyy sielun ja sydämen teatteria."

Seelan sydän ja sielu ovat vahvasti näyttämöllä läsnä. Hänen katseensa kohdistuu suoraan yleisöön, hänen katseensa kantaa vuosikymmenien taakse ja juuri tähän päivään. 

Kun ensi-iltayleisö nousi loppukiitoksissa kiittämään seisaaltaan, se kiitti ennen kaikkea Seela Sellaa. Uskon, että moni meistä kiitti myös näytelmän sanomasta. Pahuudesta on puhuttava, eikä saa unohtaa. Vain siten valo voittaa pimeyden.

Mies, ei ikoni

Miten vajaaseen kahteen tuntiin saa mahtumaan ihmisen elämäntarinan lapsuudesta aikuisuuteen, ajankuvan sisällissodasta jatkosotaan, kertomuksen Lontoon olympialaisten keihään kultamitalistista ja rakastetusta viihdetaiteilijasta? Hyvin ja koskettavasti ihmiselämän aitoja tunteita koskettaen.

Näyttelijä Timo Ruuskasen kirjoittama ja esittämä, Olga Horilan ohjaama Rautavaara - ihminen ja ikoni on vaikuttava ja yhden ainutkertaisen taiteilijauran läpivalaiseva näytelmä Tapio Rautavaarasta (1915-1979). Tänä keväänä helsinkiläisessä Teatteri Avoimet Ovet -teatterissa nähtävä esitys kantaesitettiin viime syksynä Riihimäen teatterissa ja toivottavasti jatkaa Helsingin jälkeen taivaltaan eri puolille Suomea.

Timo Ruuskanen on nyt Tapio Rautavaara (kuva Nils Krogell)

Red Nose Companysta monien tuntema Timo Ruuskanen on näytelmän pieni poika Tampereelta ja Oulunkylästä, Työväen Urheiluliiton, TUL:n vankkumaton jäsen, sota-ajan ilmavalvonnassa työskennellyt ja sittemmin jatkosodan aikana Maaselän rintamaradiosta äänestä tuttu kuuluttaja. 

Hän on koko kansan rakastama laulaja, joka levytti 1940-luvulta lähtien yli kolme sataa laulua ja esiintyi 22 elokuvassa. Näyttelijänä ei mikään Tauno Palo, mutta laulajana huippuluokkaa.

Ruuskanen ei tee näköispatsasta Tapio Rautavaarasta, eikä hän laula monologiesityksessään kuin muutaman tutun Rautavaaran laulun. Ruuskanen on vaikuttava hahmo näyttämöllä (188 senttiä pitkä kuten Rautavaara), gestiikaltaan ja ilmaisultaan tavattoman lahjakas näyttelijä. Näytelmä tempaa mukaansa, eikä tarinassa juututa pitkäksi aikaa yhteenkään Rautavaaran elämänvaiheeseen.

Timo Ruuskanen tekee esityksessään monien tuntemasta laulajasta elävän ja paljon kokeneen, myös monin tavoin rikkoutuneen ihmisen. Rautavaaran alkoholiongelmaa ei alleviivata, ei sitäkään, miten hänestä tuli tahtomatta tai tahtoen koko kansan ikoni.

Tapio Rautavaara oli ihminen, joka ehti elää monet Suomen kohtalonhetket. Ja selvitä niistä kuten hänen sukupolvensa teki. Osa haavoittui fyysisesti, osa henkisesti, mutta kaikesta koetusta rakentui se maa, jossa me nyt elämme. 

Maaliskuun ensimmäisen illan esitykseen mahtui myös oikeaa draamaa, kun yksi katsomossa istunut menetti tajuntansa. Näyttelijä, samoin kuin yleisö, olivat heti tilanteen tasalla. Ambulanssi tilattiin teatterille ja ylimääräisen väliajan aikana todettiin tärkein: vaikeissa tilanteissa me olemme yhtä!

Teatteri Avoimet Ovet, Rautavaara - ihminen ja ikoni -esitykset 27.4. saakka.

Nauru parantaa

Niin kevyt oli askel ja mieli hilpeä, kun astui ulos Helsingin kaupunginteatterin ensi-illasta. Viis loskakelistä ja muista hankaluuksista, ja jos nauru ei parantanut koko maailmaa, niin ainakin omaa mielentilaa. Ja se on teatterielämyksessä parasta.

Suuren näyttämön Ilmasta rahaa on farssia parhaimmillaan - salamannopeaa replikointia, sekaannuksia sekaannuksien perään ja tietenkin lavastukseen kuuluvia ovia, joista tullaan ja mennään.

Janne Kataja ja Pekka Strang (kuva Janne Mikkilä)

Näytelmän juoni keskittyy vuokraisäntään, joka on pari vuotta huijannut Kelaa tekaistuilla avustuksilla. Hän vetää soppaan mukaan vuokralaisensa, vaimonsa, sosiaaliviranomaiset, hautausurakoitsijan ja pari terapeuttiakin. Ja saatiinhan loppuun ajankohtainen heitto - sisäministerimme kummallinen ehdotus Kela-etsivistä, jotka paljastaisivat huijauksia... 

Englantilaisen näytelmäkirjailija Michael Cooneyn (Cash On Delivery) kirjoittama farssi saa arvoisensa tulkinnan Sari Siikanderin ohjauksessa. Näytelmän on dramatisoinut Ari-Pekka Lahti ja suomentanut hienosti Reita Lounatvuori. 

Siikander piiskaa koko ensemblen vauhtiin, jossa heikkoa lenkkiä ei ole, ei yhtään pitkittyä kohtausta, ja  farssi kulkee eteenpäin kuin luotijuna.

Pekka Strang ja Janne Kataja ovat erinomainen parivaljakko päärooleihin, ja heidän yhteispelinsä on saumatonta. Strangin näyttelemä roolihenkilö Mikko Laine sotkeutuu lopulta valheisiinsa, ja Katajan Otti Pelli yrittää tehdä kaikkensa selvitäkseen niistä. 

Emilia Sinisalo tarkastaja Jantusena tekee yhden näytelmän iskevimmistä rooleista. Hän tivaa allekirjoituksia avustusanomuksiin ja uhkaa huijaria esihenkilöllään, hänen hirmuisuudellaan, ylitarkastaja Arja Tervolla, jota näyttelee Helena Haaranen.

Emilia Sinisalo (kuva Janne Mikkilä)

Heidi Heralan taidot pääsevät jälleen kerran kukkaan - hän, jos kuka taitaa farssin, komedian ja tragedian. Raili Raitala, Pekka Huotari, Jari Pehkonen, Sanna Saarijärvi ja ensi-illassa Erkki-setää näytellyt Kai Lähdesmäki ovat ohjaajan todellinen dream team!

Emilia Sinisalo, Heidi Herala, Janne Kataja ja Pekka Strang (kuva Janne Mikkilä)

Sari Siikander kirjoittaa käsiohjelmassa: "Naurulla on parantava vaikutus, varsinkin yhdessä nauramisella, ja luinkin joskus, että seitsemän minuuttia naurua vastaa kahden viikon lomaa."

Nyt ei kuitenkaan naurettu seitsemää minuuttia, vaan yli kaksi tuntia. Siis olo kuin pitkällä lomalla olleella!