Vahvojen naisten vauhdissa

Mikä riemu istua katsomossa ja nähdä sellaista teatteria kuin KOMin Lou Salomé -näytelmä! Aina Bergrothin kirjoittama näytelmä on kulttuuriteko ja vihdoinkin alkaneen teatterikauden huipputapaus. 

Aina Bergrothin esikoisnäytelmä Tahto kertoi faktan ja fiktion keinoin huippuhiihtäjä Aino-Kaisa Saarisesta, Lou Salomé tekee nyt tutuksi monille tuntemattoman runoilija, filosofi, psykoanalyytikko Lou Andreas-Salomén (s. 1861 Pietarissa-k.1937 Göttingenissä). 

Näinkin erilaisia aiheita Aina Bergroth käsittelee syvällä ymmärryksellä, rakkaudella ja huumorilla. Hän löytää vaivattomasti yhteisen nimittäjän: nämä naiset ovat oman tiensä itsenäisiä kulkijoita, vahvoja työssään ja elämässään.

 

KOMin näytelmä on riemukas runsaudensarvi, jonka lankoja pitelee taiten ohjaaja Riikka Oksanen. Vilma Melasniemi heittäytyy päärooliin estottomasti ja luo uskottavan kuvan naisesta, joka kamppaili kaikkia aikakautensa naiseuden vaatimuksia vastaan. Lou Salomé halusi ajatella, kirjoittaa, olla vapaa avioliiton ja miesten kahleista, vaikka kaikki häntä halusivat. 

Vilma Melasniemi säkenöi Lou Saloména! (kuva Noora Geagea)

Ja kaikki halusivat, himoitsivat itsenäistä, ajattelevaa naista ja halusivat silti kammitsoida hänet perinteiseen naisen rooliin. Kaikki tarkoittaa  muun muassa filosofi Friedrich Nietzsheä, psykoanalyytikko Sigmund Freudia, runoilija Rainer Maria Rilkeä ja Lou Salomén aviomiestä Friedrich Carl Andreasia. 

Heidän upeat roolinsa tulkitsevat Juho Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen. Ella Mettänen on kuin raikas, ilmeikäs tuulahdus eri rooleissaan - muun muassa Nietzshen mustasukkaisena siskona ja lopulta Lou Salomén tukijana ja rakastettuna (ja mikä ilo, Miiko Toiviainen ja Ella Mettänen ovat tästä syksystä lähtien teatterin ensembleä!).

KOMin pieni, mutta moniin lavastuksiin taipunut näyttämö muuttuu Janne Vasaman fantastisessa visualisoinnissa ja Tiina Kaukasen puvustuksessa kuin sukellukseksi Liisan ihmemaahan. Lavastuksen yksityiskohdista löytää aina uutta kaksi ja puolituntisen esityksen aikana. Esityksen yksi timantti on Eva Louhivuoren esittämä musiikki, joka kuljettaa Lou Salomén merkillistä tarinaa eteenpäin.

Juho Milonoff, Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Miiko Toiviainen, taustalla Niko Saarela. (kuva Noora Geagea)

Ohjaaja Riikka Oksanen kirjoittaa: "Voisiko olla maailma, jossa nainen, näkyvänä julkisessa roolissa,toimimassa ja ottamassa tilaa, voisi olla vapaa määrittelevältä katseelta?/.../ saadakseen luvan olla esillä ja näkyvä?" 

Aina Bergroth ja KOM tekevät naisesta näkyvän. Hänestä ei tehdä näkyvää seksisymbolina, vaan hän on säkenöivä nainen ilman hepeitä. Ihan vaan naisena.

 

Tyttönä monessa sopassa

Kirjatyttö, miten erinomainen ja kuvaava nimi kustannus- ja kulttuurimaailmassa mittavan uran tehneelle Leena Majander-Reenpään omaelämäkerralle. 

Leena Majander-Reenpää tyttärensä Anni Reenpään kuvaamana.

Siltalan kustantama muistelmateos on parasta elämäkertakirjallisuutta, jota olen aikoihin lukenut. Suorastaan ahminut, niin koukuttavasti teksti lentää ja elää! Ja tyttö on nimenomaan tässä yhteydessä kunnianimitys Leena Majander-Reenpäälle, Leenalle, joka uppoutui kirjojen maailmaan heti lukemaan opittuaan. Ehkä jonkinlainen enne oli se, että Majanderien kesäpaikka oli aikoinaan kirjailija Mika Waltarin naapurissa Pornaisten Laukkoskella.

Leena päätti jo varhain, että haluaa tehdä työtä kirjojen parissa. Niin todella tapahtui. Työ alkoi jo 15-vuotiaana Kallion Kirjakeskuksen kesämyyjänä, ja vaikka hän opiskeli Helsingissä Kauppakorkeakoulussa, niin päämäärä oli selvä. 

Tarina alkaa hänen lapsuudestaan Taito, "Taitsa" ja Seija Majanderin esikoisena ja päättyy lähes 500 sivua myöhemmin sittenkin siihen tärkeimpään - perheeseen. 

Kun Leenan esikoinen Ulla Tarkka sanoo kuusivuotiaana vuonna 1990, että "kaikki mun perheessä on kirjatyössä" pitää lause sananmukaisesti paikkansa. Kirjatyössä on äiti, siellä on isä, kirjallisuuskriitikko, kulttuurivaikuttaja Pekka Tarkka, samoin eno Antti Majander...

Johtajapaikat, vaikuttaminen yhteiskunnallisissa tehtävissä kuten Suomen Kansallisteatterin hallituksessa, monet voitot ja tappiot ovat vain osa elämää. Kun Leena sairastui rintasyöpään, hän joutui jäämään pois työelämästä. Myös sairastumisestaan, peloistaan ja elämänhalustaan hän kertoo harvinaisen avoimesti ja tulee hyvinkin intiimisti lähelle lukijaa. 

Tarinaan mahtuu hurjia vuosikymmeniä kustannusmaailman suorastaan shakespearelaisissa koukeroissa, tarina poukkaa erilaisista tehtävistä Otavasta Weilin&Göösiin, takaisin Otavaan, sieltä WSOY:n palvelukseen ja Bonnieriin, joka ostaa maineikkaat kustantamot itselleen ja lopulta kirjallisuuden vientikeskukseen FILI:iin. Itseään johtajana Leena osaa arvioida myös kriittisesti, eikä toisaalta laita kynttiläänsä vakan alle.

Kirjatyttö eli lapsuutensa ja nuoruutensa samaan aikaan kuin minä lukijana Leenaa vain vuotta vanhempana olen elänyt. 1950-luvun loppu, 1960- ja 70-luvut ovat kirjasssa tarkkaa aikalaishistoriaa, aivan kuin hetki sitten elettyä. Monessa kohtaa kirjaa tunnistan samat kirjat, joita luettiin, saman äänilevyt, joita kuunneltiin, samat samettihousut, joita ommeltiin, tuon ajan koulumaailman hengen. Ja tietenkin samat sisustuksen värit tyttöjen huoneitten seinissä ja sen ensimmäisen interrailin ja yöt Pariisin leirintäalueella!

Se, että Leena Majanderista tulee lopulta myös Reenpää, on kirjan juonen kannalta kutkuttavaa. Hän eroaa Pekka Tarkasta rakastuttuaan Antti Reenpäähän, menee naimisiin tämän kanssa ja joutuu lopulta lähtemään Otavasta appensa Olli Reenpään takia. Sillä niinhän lopulta kävi. Ilta-Sanomien etusivun otsikko maaliskuussa 2011 julistaa "Isä suuttui - poika sai lähteä - MINIÄSTÄ ILMIRIITA rahasuvussa". 

Suku on tässä kohdin se pahin, vaikka samalla rakkain. Erityisen lämpimästi Leena muistelee kaukaista sukulaistaan, professori Heikki A. Reenpäätä, tyylikästä, sivistynyttä herrasmiestä, joka nukkui pois viime syksynä.

Kirjatyttö on aikalaiskertomus, se on kulttuurihistoriaa suomalaisten kustantamojen kuohuissa. Se kertoo myös uskomattomia, koskettavia tarinoita Leenan rakkaista ystävistä Jörn Donnerista, Laila Hirvisaaresta, jopa kryptisestä Paavo Haavikosta. Ja monesta muusta.

Leena Majander-Reenpää voi totisesti sanoa eläneensä ja kokeneensa. En voi olla siteeraamatta kirjan loppua: "Todeksi ovat osoittautuneet isäni sanat "kaikest on selvitty" että Pekka Tarkan sanat "kaikki järjestyy". Paavo Haavikko sanoi viimeisessä keskustelussamme: "Kaikkea en muista, mutta kaikesta kiitän." En minäkään kaikkea muista, mutta paljosta kiitän."

Kirjatyttö, Kustantajaelämää (Siltala 2021).

 

Suurien tunteiden Mary Poppins

Jotain sadunomaista ja lohdullista maailman synkkien uutisten keskellä oli syyskuun ensimmäisen päivän illassa. Pääsin pienen, vain kahdeksan hengen lehdistöporukan ja teatterin henkilökunnan kanssa Svenska Teaterniin, joka availee oviaan vähitellen isommallekin yleisölle.

Meidät oli kutsuttu katsomaan Mary Poppins -musikaalin "piiloensi-iltaa" kuten teatterin tiedottaja David Lindström asian esitti. Itse asiassa tilaisuus oli musikaalin lämmitysharjoitus, pääsehän esitys vihdoinkin koronasulun jälkeen uudelleen siivilleen joulukuun alussa. Silloin toimii myös näyttämön ylälaidassa oleva tekstityslaite, josta ruotsia taitamattomat voivat seurata suomenkielistä tekstiä.

Josefin Silén on loistavan notkea, määrätietoinen ja kaunis Mary Poppins!

Musikaalia ehdittiin esittää ennen koronan aiheuttamaa teatterin sulkeutumista vain seitsemän kertaa. Teatterinjohtaja Joachim Thibblin ei halunnut liiemmin murehtia menneitä raskaita kuukausia, vaan odottaa taiteilijoiden ja meidän katsojien kanssa, että aluehallintoviraston kahden metrin turvavälivaatimukset poistuvat pikaisesti.

"Odotamme myös, että lokakuusta lähtien saamme ottaa katsomon täyteen", Suomen Teatterit ry:n hallituksessa vaikuttava Thibblin kertoi ennen esityksen alkua. Turvajärjestelyt maskeineen ja käsidesipisteineen ovat teatterissa siinä kunnossa, ettei kenelläkään pitäisi olla valittamista.

Mary Poppins on teatterin kaikkien aikojen suurin satsaus - siitäkin huolimatta, että siellä on nähty suursatsauksia ennenkin (mm. Mamma Mia, Kristina från Duvemåla). 

Mary Poppins on sama uusi versio, jota ehdittiin esittää hetki Lontoon West Endissä ennen kuin sielläkin jouduttiin sulkemaan teatterit. Ja nyt nimenomaan Suomessa ja Svenska Teaternissa, mikä on jo tapaus sinänsä.

Nokikolareiden steppikohtaus on ennennäkemättömän upea, mukana tietenkin Josefin Silén, Denny Lekström ja lapset, joiden rooleissa "piiloensi-illassa" nähtiin Anna Kettunen ja Arthur Waselius.

Tanssivaa Neleus-patsasta näyttelee taiturimainen Lasse Lipponen.

Istuessani muutaman kollegan kanssa ensimmäisellä parvella tuntui itse asiassa siltä kuin olisin lentänyt sateenvarjolla suoraan Lontoon teatterimaailmaan. Musikaali on toteutettu tarkassa yhteistyössä Cameron Mackintoshin kanssa, ja Svenskanin teatteritila, niin näyttämö kuin katsomokin ovat saman henkiset kuin West Endin vanhat teatterit. Ei tarvita hehtaarihallia vaikuttavasti vaihtuviin lavastuksiin, jotka on Svenskaniin on tehnyt Jani Uljas. Upea puvustus on Pirjo Liiri-Majavan käsialaa.

Markku Nenosen ohjaama musikaali on lumoava satu, joka kuljettaa monessa kohtaa kylmiä väreitä katsojan iholla. Satu, joka kertoo välittämisestä, rakastamisesta, lapsenomaisesta kyvystä iloita elämän ihmeistä. Ihmeiden vastapainona on tarinan isän tosikkomaisuus. Onneksi hänkin pääsee pankkityönsä pakkovallasta irti ja oivaltaa lopussa, että leijan lennättäminen lasten kanssa on paljon ihanampaa kuin aamusta iltaan jatkuva työnteko. 

Koska tämä kirjoitus ei ole mikään kritiikki, saanen kehua musikaalin pääosan esittäjiä, Marya, Josefine Silénia ja nokikolari Bertia, Denny Lekströmiä, "piiloensi-illan" lapsitähtiä Anna Kettusta ja Arthur Waseliusta, tanssijoita ja pienemmissäkin rooleissa esiintyviä näyttelijöitä. Yksi heistä on lintunaisen roolissa vieraileva vaikuttavaääninen mezzosopraano Ann-Marie Heino.  

Kokonaisuus on laulun, tanssin ja näyttelemisen ilotulitusta, musikaalien parhaimmistoa. 

Ja sellaista joukkokohtausta kuin tanssiryhmän esittämää nokikolareiden steppitanssia ei ole Suomen näyttämöillä nähty. Se kesti taatusti yli kymmenen minuuttia. Bravo häkellyttävän upean steppikoreografian tehnyt Säde Kajovaara ja muusta koreografiasta vastaava Osku Heiskanen ja ohjaaja Nenonen!!

Ja vielä uudelleen tämä kuva, johon sopivat hyvin ohjaaja Markku Nenosen sanat:  

"Näinä vaikeina aikoina, joita me juuri elämme, täytyy muistaa toisemme. Unelmat, toiveet, rakkaus, läheisyys ... arkipäivän asiat .... joskus on maailmassa tärkeintä olla yhdessä ja lennättää leijaa...

Mary Poppins -musikaalin ensi-ilta Svenska Teaternissa 9.12. klo 18.30.