torstai 26. elokuuta 2021

Kyynelkanavat aukesivat

Tunteet olivat monesta syystä pinnassa Helsingin kaupunginteatterin uuden musikaalin Niin kuin taivaassa ensi-illassa. Katsoja oli sananmukaisesti taivaassa - teatterissa jälleen ja monin tavoin koskettavan esityksen lumoissa. 

Oli jotenkin sydäntäsärkevää nähdä, miten koronarajoitusten takia 900 hengen katsomossa saa istua vain pari sataa ihmistä, ja miten tunnontarkasti teatterin vahtimestarit antoivat turvaohjeita siitä hetkestä alkaen, kun astuimme sisään ulko-ovista. Sen turvallisempaa paikkaa ei taida tällä hetkellä olla kuin teatteri!!

Ruotsalaisen säveltäjän Fredrik Kempen musiikki soi suoraan sydämeen, samoin Kay ja Carin Pollakin kirjoittama tarina. Se kertoo maailmankuulun kapellimestarin paluusta pieneen kotikyläänsä jossain päin Ruotsia, hänen siellä lapsuudessaan kokemastaan fyysisestä ja henkisestä kiusaamisesta ja siitä, millaisen hengen hengenvaarallisesti sydänsairas mies saa puhallettua kyläläisten kirkkokuoroon.

Tuukka Leppänen ja Oona Airola ovat koskettavan tarinan rakastavaiset. (kuva Otto-Ville Väätäinen)


Musikaalin tarina ei ole mitään unelmankevyttä hattaraa. Tarina puuttuu riipaisevasti kiusaamiseen, vammaisuuden ja erilaisuuden hyväksymiseen, perheväkivaltaan, kirkon ylivaltaan ja lopulta unelmiin, jotka voivat toteutua, jos ihminen uskoo itseensä. Jos ei itse usko itseensä, ei kukaan muukaan usko...

Vavisuttavan vahvoja teemoja kaikki, mutta mahtuu tarinaan myös paljon huumoria ja naurua. Ruotsalainen ohjaaja Jakob Höglund tavoittaa ohjauksessaan kaikki nämä teemat.

Tuukka Leppänen on yliveto pääroolissa. Hän osoittaa sydäntäsärkevästi oman haurautensa,  epävarmuutensa ja kipuilunsa uran menestysvuosien jälkeen. Ja laulaa kuin taivaassa! Oona Airola tekee debyytin musikaalitähtenä ja on luonteva elämässään miehiin pettyneenä naisena. Sinikka Sokka valaisee jälleen kerran näyttämön omissa soololauluissaan, samoin Emilia Nyman väkivaltaisen miehensä nyrkin alla elävänä vaimona. Puntti Valtonen on valloittavan ketterä ja suupaltti kylän puuhamies.




Sinikka Sokka on vuosien jälkeen jälleen kaupunginteatterin lavalla! (kuva Otto-Ville Väätäinen)


Ja voi taivas millainen viulisti näyttämöllä nähdäänkään - nuori Miska Lundberg soittaa itsensä suoraan ihon alle ja samaa voi sanoa Eeva Konnun johtaman orkesterin soinnista.

Kaupunginteatterin menestysmusikaali Pieni merenneito herkutteli ainutlaatuisen upeilla lavastuksillaan, Niin kuin taivaassa on visuaalisesti hyvin minimalistinen. Lavastaja Sven Haraldsson käyttää tehokkaasti tyhjää valkoista tilaa, ja mustat, näyttelijöiden ja tanssijoiden liikuttelemat tolpat ovat välillä kuin kuusimetsä, välillä kirkon urkupillistö.

Musikaalin kestoksi on merkitty kaksi ja puoli tuntia. Ennakkoesityksessä tarina venyi puoli tuntia pidemmäksi, mutta tiivistyy toivottavasti esitysten edetessä.

lauantai 21. elokuuta 2021

Supernaisten yhteistyötä Viron ja Suomen välillä

Kahden päivän reissu Tallinnaan tuntui pidemmältä kuin olikaan, niin paljon tunteita, elämyksiä ja ystävyyttä siihen mahtui. Aika paljon myös liikutuksen kyyneleitä.

Viro juhli olemassaolonsa ja historiansa ratkaisevinta hetkeä, uuden itsenäisyytensä 30-vuotissyntymäpäivää. Itse asiassa Virosta tuli itsenäinen jo helmikuussa 1918 eli maan itsenäisyys uudistettiin, ja ulkovallat kutsuttiin tunnustamaan tapahtunut. Julistus annettiin 20.8.1991 kello 23.03., ja uudeksi itsenäisyyspäiväksi tuli seuraava päivä, 21.8.

Olin juhlistamassa myös taannoista satavuotispäivää, jolloin teimme valokuvaaja Petri Mularin kanssa reportaasin Apu-lehteen. Oli upeaa todistaa taas tätä uuden itsenäisyyden 30-vuotisjuhlan riemua ja virolaisten syvää isänmaanrakkautta. 

Mu isamaa, mu õnn ja rõõm (Isänmaani, onneni ja riemuni)!

Emäntinämme toimivat elokuun lopussa eläkkeelle jäävä Visit Tallinnan legendaarinen Mall Oja ja Visit Estonian Malle Kolnes. Mall Oja on lukuisten suomalaisten toimittajien tuntema silta Viron ja Suomen välillä. Hän jää eläkkeelle elokuun lopussa, mutta epäilemättä yhteistyö jatkuu. 

Yksi matkan koskettavista hetkistä oli, kun Suomen Viron suurlähettiläs Timo Kantola luovutti upeasti uudistetun Tallink City hotellin illallisilla Mall Ojalle kunniakirjan hänen tekemästään yhteistyöstä maittemme välillä. Mall oli tapansa mukaan vaatimaton ja hyvin liikuttunut huomionosoituksesta.

Mall ja Malle ovat supernaisia Virossa, suomalaisten puolelta heitä ovat kolmen varustamon, Viking Linen, Tallink Siljan ja Eckerö Linen viestinnästä vastaavat Christa Grönlund, Marika Nöjd ja Iida Toikka-Everi. On fantastista nähdä, miten yhteistyö sujuu. Nämä kolme supernaista kutsuvat itseään  Laivatytöiksi, ja juuri tässä kohtaa tytöttely on ihan kunnianimi!


Viking Linen Christa Grönlund, Tallink Siljan Marika Nöjd ja Eckerö Line Iida Toikka-Everi kiittivät Visit Tallinnan Mall Ojaa vuosikymmenien yhteistyöstä. Ja ystävyydestå!

Kolme naista oli myös Viron itsenäisyysjulistuksen takana. Sosiologi, entinen ministeri Marju Lauristin, Emke-puolueen Liia Hänni ja Viron kongressin edustaja Sirje Endre laativat julistuksen muutamassa tunnissa. "Ei se mikään itsenäisyysjulistus ollut, vaan käytännöllinen ohjelma", Lauristin kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän tarkoittaa sitä, että Viro oli itsenäinen, mutta vuosikymmeniä Neuvostoliiton miehittämä maa.

Laivatyttöjen, Mall Ojan ja Malle Kolnesin luotsaamina tutustuttiin Laululavan uuteen vierailijakeskukseen ja kuultiin seuraavan päivän itsenäisyyspäivän konsertista, johon osallistui 10 000 ihmistä. Miten se on korona-aikana mahdollista? Siten, että Laululavan sisäänkäynnillä kysyttiin koronarokotustodistusta ja jos sitä ei ollut, katsoja ohjattiin pikatestiin. Miksi tämä on niin vaikeaa meillä Suomessa? 

Maittavalla lounaalla Maarjamäen linnan Riviera Palais -ravintolassa kuulimme muun muassa sen, että Virossa on yli 200 museota, ja yksi ensi viikon presidentinvaalien yllätysnimistä saattaa olla Tartossa sijaitsevan Viron kansallismuseon johtaja Alan Karis!

Maarjamäen Linnan ravintolan terassi kuin Ranskassa.

Ja pakko todeta, että museoita virolaiset osaavat tehdä. Tallinnan Taideteollisuus- ja Designmuseon uusi pysyväisnäyttely Johdatus virolaiseen designiin kertoo oman tarinansa siitä, miten hienoja taiteilijoita ja suunnittelijoita Virolla on vuosikymmenien ajan ollut.

Toisen matkapäivän hiljaiseksi mykistävä elämys oli Paterein vankilan Kommunistien uhrien museo. Kävin Patereissa vuonna 2012 kirjailija Sofi Oksasen kanssa. Hän oli juuri julkaissut romaaninsa Kun kyyhkyset katosivat, mutta jälleen. Paterein historia hyökkäsi  suoraan ihon alle, Kosteiden ja ahtaiden sellien ovilla ei riitä sanoja. Miten kukaan on voinut selvitä hengissä fyysisesti saatikka henkisesti niissä olosuhteissa?

Maailma muuttuu - ehkä jossakin kohtaa myös parempaan suuntaan, vaikka hirmuhallitsijoita ja ihmisoikeuksen polkijoita ja ääriliikkeitä riittää joka maailmanajassa. Afganistanin tämän hetkiset kauhukuvat nousivat museossa hetkessä mieleen.

Paterei kokee lähivuosina valtavan uudistuksen. Linnoitukseen on suunnitteilla hotelli, ravintoloita, työpajoja ja ehkä myös asuntoja. Projektin pitäisi olla valmis vuonna 2026, ja jos ei ole, niin Viron valtio lunastaa Paterein takaisin itselleen. Projekti on herättänyt jonkin verran soraääniä, mutta vähemmän kuin KGB-museo osoitteessa Viru Väljäk 4. Se avattiin vuonna 1998. Aikaa on ehkä nyt kulunut enemmän, ja nuoremmmat sukupolvet kestävät myös Paterein muutoksen.

Yksi matkan kohokohdista oli vierailu ja kotikonsertti Liisa Ojaveerin kulttuurikodissa. Koti on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1939, läpi sotien ja vaikeiden neuvostovuosien. Liisa on työskennellyt muun muassa Eesti Instituutissa, Viron presidentin kansliassa ja Helsingin Viron suulähetössä kulttuurinevuoksena. Hänen uransa ja elämäntarinansa olisi yksi yksi tarinan arvoinen!



Kulttuurineuvos Liisa Ojaveer kotonaan, joka on ollut hänen sukunsa hallussa vuodesta 1939.


Liisa sai 7-vuotiaana lahjaksi flyygelin isoäidiltään, kuuluisalta näyttelijä Lisl Landaulta. Saimme kuunella koskettavan kotikonsertin, jonka meille piti 19-vuotias musiikinopiskelija Sofia Khichia. Hetki, jota ei unohda.

Kotiinpaluun hetkellä kävelimme vielä Tallinnan sataman uuden kansainvälisen risteilysataman promedaanilla. Mieleen tuli New Yorkin High Line. Risteilysataman yli 800 metriä pitkän promenaadin varrella on useita istuskelupaikkoja, kahviloita ja ravintoloita.

Mitkä olivat tämän matkan oivallukset? 

Se, että Virossa osataan ja luotetaan tulevaisuuteen, ja että matkailu on turvallista, kun muistaa itse toimia vastuullisesti. Paluu Helsinkiin Katajanokan terminaaliin sujui sekin hyvin. Matkustajat ohjattiin terminaaliin kolmea eri linjaa pitkin - koronatestiin menevät yhteen, Finnentry-kaavakkeen täyttäjät toiseen ja kolmanteen rokotustodistuksen haltijat. 

Ei epäilystäkään seuraavasta matkasta Viroon!

Tallinnan kansainvälisen risteilysataman promenaadilla voi virittäytyä seuraaviin matkoihin!



Tallinnan Taideteollisuus- ja Desingmuseossa näkee myös sen, miten ennen pakattiin matkaa varten.








keskiviikko 11. elokuuta 2021

 ONNELLISIA HYMYJÄ KATSOMOSSA - MASKIN TAKAA!

Odotettu ja kaivattu teattereiden ensi-iltakausi käynnistyi Suomen Kansallisteatterin Vallilan näyttämöllä. Elokuinen leppeä ilta, rouhea miljöö kuin jossain Keski-Euroopassa ja Molieren komedia Saituri vuodelta 1668 johdattavat katsojan odotettuun teatterikauteen. 

Hetki oli jotenkin juhlava, kun vahtimestari Matti Patana alkoi päästä yleisöä sisälle teatterin ala-aulaan. Katsomoon mahtuisi melkein 300 henkeä, nyt sisälle saa ottaa vain vajaat sata. Ei voi kuin ihmetellä näitä yhä jatkuvia teattereiden katsomorajoituksia, kun on nähnyt uutisia satojen ihmisten riehumisesta festarijuhlissa! 

Vesa Vierikon ohjaus luottaa Arto af Hällströmin suomennokseen ja melko perinteiseen tulkintaan vanhasta kitupiikistä, Harpagonista, joka yrittää naittaa itsensä nuorelle ja kauniille Marianelle. Loppujen lopuksi saiturille rakkainta on raha, tietenkin. Hän epäilee rahojensa varastamisesta jopa katsomossa istuvaa yleisöä, "teitä siellä maskienne takana"!

Markku Maalismaa tekee nimiroolissa takuuvarman tulkinnan. Hän on uskomattoman ketterä ja niljakkaan liukas. Maalismaan eleissä näkee hetkittäin näyttelijä Vierikon omaa mimiikkaa. 

Paula Siimes, Heikki Pitkänen, Juha VarisKarin Pacius ja lopun kohtauksessa vaikutuksen tekevä Antti Pääkkönen nautiskelevat rooleissaan. Ja onhan näyttämöllä mukana myös nuoriso-osasto teatterikoululaisia myöten. Tarja Simonen lavastus ja puvustus on runsas ja sadunomaisen kaunis! 

Paikoitellen tuntui hieman turhalta ja yleisöä kosiskelevalta muutamat sketsimäiset imitaatiot (Spede, Tapio Rautavaara, Kyllikki Forssell...), mutta mitä siitä - teatteria me tarvitsemme.

Sitä tarvitsevat taiteilijat, ja sitä tarvitsee yleisö. Älkää enää viekö tätä meiltä!








     Paula Siimes ja Markku Maalismaa nautiskelevat rooleissaan Saiturissa, joka viimeinkin saatiin ensi-iltaan.




    Tätä meiltä ei enää saa viedä pois - teatteria, kulttuuria, yhteisiä hetkiä elämysten äärellä!