torstai 16. joulukuuta 2021

Päivä jouluisessa Tallinnassa

Keksittiin Juhan kanssa, että keskellä kaamosta on päästävä päiväksi Tallinnaan. Ikään kuin testinä ennen kuin koronamyrsky - niinhän näitä ankeita lähiviikkoja on luonnehdittu - iskee toden teolla. Testimatkasta innostui myös Tallink Siljan viestintäpäällikkö Marika Nöjd, joka järjesti meno-paluun Megastarin bisnesluokassa.

Tallinnan kaduilla on nyt väljää.


Länsiterminaalin ulkomaalaiset nuoret eivät ehkä ole kuulleet turvaväleistä, eivätkä maskeista.

 
Pakkasimme olkalaukkuun passit, koronapassit ja matkustusilmoituksen, jonka Viro on 1.12. lähtien suomalaisilta vaatinut. Printtasin nekin kuten koronapassit, mutta matkustusilmoitusta ei Tallinnan satamassa kysytty. Sen voi täyttää tämän linkin kautta https://iseteenindus.terviseamet.ee/

Lähtö Länsiterminaalista sujui hyvin ja livahdimme sukkelasti bisnes loungeen, jossa matkusti lisäksemme kymmenen ihmistä. Livahdus oli tarpeen, sillä laivalle tunki kymmenien portugalilaisten nuorten joukko reppuineen - olivat tulossa Lapista, eivätkä käyttäneet maskeja kuulutuksista huolimatta... Ehkä olivat rokotettuja, luin aamun lehdestä, että Portugalin väestön rokotuskattavuus on yli 88 prosenttia. Mutta silti!

Tallinnaa saartoi sumu ja sataa tihutti, mutta se ei meitä haitannut. Kaupunki on aina yhtä luomoava, kun kävelimme kauniisti valaistun Rotermannin korttelien kautta Raatihuoneen joulutorille. Se ammotti keskiviikkoiltapäivänä tyhjyyttään, samoin koko vanha kaupunki. Kukkatädit olivat kuitenkin vakiopaikallaan kukkatorilla.


Kukkatori on entisellään.


Havaitsimme, että vaikka kehuttu joulutori sijaitsee idyllisellä paikalla, ei Helsingin Tuomaan markkinat häviä sille. Tallinnan joulutorilla myydään enimmäkseen kiinalaista kitsiä ja iänikuisia koneella kudottuja sukkia ja venäläisiä karvahattuja. Tuomaan markkinoilla päin vastoin suositaan kotimaista käsityötaidetta. Sieltä me muuten ostimmekin järvenpääläisen yrittäjän Karjala-pelin, johon sisältyy tuhti tietopaketti muun muassa luovutetun Karjalan paikkakunnista. Tallinnasta tarttui mukaan kolme kaunista joulukoristetta, made in China. 


Raatihuoneen torin joulukuusi on joka vuosi yhtä komea.



Tuomaan markkinoiden kävijöiltä vaaditaan maski, Tallinnan joulutorilla kukaan ei huudellut sen perään. Ei myöskään torin kupeessa olevassa kahvilassa, jossa ei kysytty koronapassiakaan.


Tallinnan joulutorin tarjontaa.




Päivän ohjelma jatkui Koplin suunnan raitiovaunulla kohti Baltic Jaama Turgia. Latasimme R-kioskilla vanhat ratikkakorttimme, hinta yhteensä yhdeksän euroa. Päiväksi ladatulla kortilla saa matkustaa mielin määrin niin ratikoilla kuin busseilla.


Baltic Jaama Turg loisti kuin majakka jouluvaloissaan. Olihan jo pimeää, kello peräti puoli neljä! Söimme mehukkaat hampurilaiset kakkoskerroksen Humalakodassa, jonka nuori ja nopealiikkeinen tarjoilija oli tarkkana, kun tulimme sisään: koronapassi ja henkilötodistus, kiitos! 


Tallinnan D-terminaalissa oli tilaa, Juha sai tallustella aivan rauhassa pienen tuliaiskassinsa kanssa.



Paluumatkalla laivalla ei näkynyt nuorisolaisia, ja bisneksen puolella meitä oli peräti viisi matkustajaa.
Länsiterminaalissa oli iltakymmeneltä tarkka meininki, koronapassit ja passit kaivettiin heti esille, ja kun tiukkailmeinen vartija oli syynännyt ne, liukuportaiden alapäässä seisoi vielä neljä rajavartijaa niin sotilaallisen tormakoina, että tuli ihan syyllinen olo.


Liisan ja Juhan terveiset Tallinnasta!






keskiviikko 8. joulukuuta 2021

 Saiturin joulun koskettava tulkinta

Juuri tässä pandemian kurittamassa ajassa, ihmisiä erilleen repivän vihapuheen ja erilaisuuden torjunnan keskellä tarvitaan sellainen teatteriesitys kuin Saiturin joulu. Ja tällä kertaa uutena tulkintana, vaikka tuttu Charles Dickensin klassikotarina monilta osin onkin. Nyt se nähdään Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa Heikki Sankarin käsikirjoittamana ja ohjaamana musiikkinäytelmänä. Musiikista vastaa Tuomas Kesälä orkestereineen.

Eppu Salminen on hurmaava Saituri! (kuva Robert Seger)

Tarina keskittyy tulkinnassa Saiturin omistamaan tehtaaseen, jonka lapsityövoimaa, orpolapsia, hän häikäilemättömästi käyttää hyväkseen. Lapset nousevat kuitenkin kapinaan ja päättävät antaa työnantajalleen opetuksen aivan kuten alkuperäisessä Saiturin joulussa tapahtuu. Keskiyön jälkeisinä sudenhetkinä Saituri joutuu kohtaamaan menneisyytensä ja nykyhetken haamut, jopa kauhistuttavan tulevaisuutensa.

Studio Pasilan esityksen erityislaatuisuus syntyy siitä, että mukana on kymmeniä ShedHelsingin lapsia ja nuoria. Yhteensä 10-19-vuotiaita esiintyjiä on kahdeksankymmentä, ja kaikki ovat päässeet mukaan eivät koe-esiintymisen, vaan harrastustoiminnan kautta. 


ShedHelsingin lapset ja nuoret tekevät riemulla joulumusikaalin. (kuva Robert Seger)


ShedHelsinki on vuonna 2017 perustettu säätiö, jonka ansiosta lapset ja nuoret löytävät ystäviä ja pääsevät kokeilemaan rajojaan. Mukana on myös erityislapsia. Yksi heistä 15-vuotias Cherie Anderson, jolla on alaraajapainotteinen CP-vamma. Hän kertoo, miten Shedissä kukaan ei arvostele muita, eivätkä mokat haittaa: "Olen löytänyt itsestäni uusia puolia. Opin ja osaan tanssikoreografioita, mitä en olisi uskonut!" 

Mokia ei näyttämöllä nähdä, vaan koko joukko suoriutuu Saiturin joulusta esiintymisen riemulla ja taidolla. Siitä kiitos näytelmän ohjaajalle, mutta tietenkin myös nuorten vastuuopettaja ja ohjaajan assistentti Hanna Nuoralalle ja opettaja Jyri Nummiselle ja Pauliina Kiurulle. Näytelmän laulukohtaukset ovat ihan parasta musiikkiteatteria!

Näytelmän ainoa ammattinäyttelijä on Eppu Salminen, joka tekee hurmaavan hirveän ja samalla koskettavan tulkinnan kitupiikki Saiturista. Salmisen liikekieli on vikkelää ja ilmaisu hykerryttävää, hän hallitsee suvereenisti koomisen ja traagisen. Ja laulaahan tämä mies myös osaa! 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Saiturin kuoren alta paljastuu onneton pikkupoika, joka joutui aikoinaan orpokotiin, ja hän löytää itsestään lähimmäisistä välittävän ihmisen.

Ensi-illan kiitoksissa ohjaaja Heikki Sankari nousi näyttämölle ja sanoi: "Tämän esityksen aikaansaaminen on pandemia-ajassa ollut yhteisöllisyyden osoitus."

Juuri yhteisöllisyyttä ja yhdessäoloa me tarvitsemme, teatteria, joka koskettaa, naurattaa ja myös liikuttaa.