Tarina alkaa Konnusta, Bilbo Reppulin syntymäpäiväjuhlista, suuresta ilotulituksesta ja velho Gandalfin yllättävästä paluusta. Seikkailu jatkuu Keski-Maassa Konnusta Rivendelliin, Synkmetsään, portin kautta Morian luolastoon, Rautakidasta Tuomiovuorelle kohti Mordorin ahdistavaa pimeyttä, jota valaisee vain Sauronin tulenpalava silmä.
Hobitit lähtevät matkaan, rooleissa Annuska Hannula, Ella Mettänen, Elisa Piispanen ja Antti Tiensuu. |
Tampereen Teatterin ja Tampere-talon suurtuotanto Taru Sormusten Herrasta on juuri niin mukaansatempaava ja tunteita äärilaidasta toiseen liikuttava kuin J.R.R. Tolkienin trilogian lukeneet tietävät. Esitystä ei tarvitse, eikä pidä verrata trilogiasta tehtyihin elokuviin.
Sami Keski-Vähälän dramatisointi ja Mikko Kannisen ohjaus on uskollinen alkuperäistekstille ja tavoittaa oleellisen: hyvän ja pahan välisen ikiaikaisen taistelun, ystävyyden ja lojaalisuuden merkityksen sekä sen, ettei valta merkitse mitään, jos sielu on myrkyttynyt. Miten ajankohtainen teos jälleen on, eikä mitään tarvitse alleviivata! Kaikki se paha tapahtuu nytkin maailmassa, meidän ihmisten maailmassa, ei hobittien, haltijoiden tai örkkien maailmassa.
Galadriel, myös Sauronin suu, Arttu Soilumo. |
Tuomas Kantelinen on säveltänyt esityksen musiikin, ja kapellimestari Ruut Kiiski johti ensi-illassa upeasti soittanutta Tampere Filharmoniaa. Musiikki ei peitä tarinaa alleen, vaan siivittää levollisesti, välillä pauhaten hobittien hengenvaarallista matkaa. Hyvä niin. Mukana esityksessä oleva Sorin Sirkuskaan ei vedä huomiota liikaa sirkustemppuihin, joista vastaa sirkus- ja taistelukoreografi Taina Kopra.
Esityksen miehitys on kautta linjan huipputasoa. Ella Mettänen on pieni urhea, mutta henkisesti vahva Frodo, joka saa kantaakseen sormuksen kammottavan taakan. Häntä uskollisesti tukeva Sam, Mettäsen oma puoliso Antti Tiensuu jaksaa Mordoriin asti, vaikka joutuu hänkin hetkeksi sormuksen houkutukseen. Siltä ei välty kukaan.
Örkkitaistelu. |
Ville Majamaa on viisas Gandalf, velho, joka tietää, miten vaaralliselle matkalle hän pienet hobitit lähettää. Hän on Kristus-hahmo, joka sananmukaisesti nousee valkeassa kaavussaan kuolleista Morian kaivoksista.
Antti Reinin vahvaa näyttämöilmaisua on ilo kuulla ja nähdä näyttämöllä Aragornina. Hän on kertomuksen ihminen, joka uskoo hobittien seikkailun onnistumiseen.
Aragorn, Antti Reini. |
Entä Klonkku, joka ilmaantuu näyttämölle vasta toisen väliajan jälkeen? Risto Korhonen sihisee, sähisee, hiiviskelee, luikertelee ja kiipeilee virtuoosimaisen loistavasti Marjatta Kuivaston suunnittelemissa lavasteissa, tämä onneton, sormuksen ensimmäiseksi saastuttama olento. Alun perin Smeagol, jonka epäonni oli ollut löytää sormus joen pohjasta ja myrkyttyä sen voimasta loppuiäkseen.
Klonkku, Risto Korhonen. |
Esko Roineen vahvaa ääntä kuullaan enttien, vanhojen puiden paimenena Puupartana, ja hänen äänensä kyllä kantaa!
Esityksessä ei mässäillä örkkien taistelukohtauksilla, ja mustat ratsastajatkin vain häivähtävät varjoina. Äänisuunnittelusta vastaa Hannu Hauta-aho, valo- ja videosuunnittelusta Joonas Tikkanen, pukusuunnittelusta Pirjo Liiri-Majava.
Kauniissa lopussa Frodo matkaa kohti Harmaita satamia, ja Sam jää vaimonsa Ruusa Töllin kanssa asumaan Kontuun.
Elämä rauhoittuu, hyvä voittaa pahan hetkeksi kuten elämässä on sittenkin tapana ja siihen meidän on uskottava:
"Sam jatkoi kulkuaan ja näki keltaisen valon ja takkatulen; ja ilta-ateria oli katettu ja häntä odotettiin/.../ Sam henkäisi syvään: Kotona ollaan." (Kuninkaan paluu, suomennos Kersti Juva)
#tampereenteatteri #tamperetalo #taru sormusten herrasta