Ilu Heiskanen läpivalaisee suomalaisen miehen

Ilkka Heiskanen, Ilu. Hän on näyttelijä, joka kirjoittaa itselleen monologin, ohjaa itse itseään ja esittää monologia täysille saleille ympäri Suomea.

Loppuunmyydyssä Krapin Pajan esityksessä Tuusulassa nähtiin, ettei Ilun Pari sanaa parisuhteesta -monologi ole vain pari sanaa. Se on miehen elämän läpivalaiseva kertomus.

Ilu Heiskanen Krapin Pajalla. (kuva Samuli Isola)

Pari sanaa parisuhteesta on viiltävän oivaltava, humoristinen ja tosi kuva suomalaisesta miehestä. Ilun roolihenkilö Tapi, 61 v., ei ole todellakaan miesoletettu, vaan täysin tunnistettava suomalainen mies, joka vetäytyy mieluiten omaan miesluolaansa, autotalliin, mutta suostuu kuitenkin vaimonsa Irmelin kanssa vaikka lattaritanssikurssille. Ja muihinkin vaimon kotkotuksiin, joita hän ihmettelee ja loppujen lopuksi myös ihailee.

Arki kuluu, ja se tavallinen, hyvä ja turvallinen arki on ollut sitä parasta elämää, sen Tapi joutuu toteamaan. Mutta miten, se paljastuu vasta monologin lopussa. Oliko parempaa elämää kuin ne vuosikymmenet yhdessä? 

Se, miten Ilu Heiskanen pitää otteessaan yleisönsä, ja miten hän suoltaa tekstiä ja on verbaliikassaan aivan omaa luokkaansa, on katsojalle todellista näyttelijäntyön juhlaa. Tuli jälleen todistetuksi, ettei koskettavaan esitykseen tarvita mitään ylimääräistä rekvisiittaa, ei valtavia lavasteita tai videoita todistamaan, että nyt tehdään suurta teatteria.

Tarvitaan vain tarina ja tarinan kertoja. Hän on Ilu Heiskanen, joka mielellään siteeraa edesmenneen isänsä Olli Heiskasen mottoa "täys ralli päälle"!  

Seela Sella vahvana näyttämöllä

Ihmeellinen, lahjakas, vahvasti läsnäoleva ja vailla mitään diivan elkeitä. Sellainen on Seela Sella. Sillä hetkellä, kun Eichmann-näytelmän ensi-ilta alkoi ja valot sammuivat katsomossa, valo kohdistui juuri häneen, ja katsoja tiesi todistavansa teatterin ainutkertaista hetkeä. Teatteria juuri nyt ja samalla hetkellä teatterin historiaa, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. 

Seela Sella ja Timo Torikka (kuva Mikki Kunttu)

Valo kohdistui juuri tähän 87-vuotiaaseen näyttelijään, joka tekee jälleen suurenmoisen roolin Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Vastanäyttelijänä hänellä on Timo Torikka, vahvasti läsnä hänkin. 

Italialaisen Stefano Massinin (s. 1975) kirjoittama näytelmä Eichmann - mistä yö alkaa, kertoo filosofi Hannah Arendtin ja natsijohtaja Adolf Eichmannin kuvitteellisesta keskustelusta, vallasta ja vastuusta vallankäytössä. Seela Sellan Arendt kysyy, ja Timo Torikan Eichmann yrittää perustella ja todistella itsensä syyttömäksi.

"Tein vain sen, mitä käskettiin."

Hän oli syyllinen ja yksi päätekijöistä Hitlerin "lopullisessa ratkaisussa", juutalaisten joukkomurhan suunnittelussa ja toteutuksessa. Eichmann oli holokaustin organisoija, eikä pääse näytelmässäkään mitenkään irti vastuustaan. Vaikka yrittää. 

Keskustelu näyttämöllä ei ole vain historiaa, ei jotain, joka on tapahtunut vuosikymmeniä sitten. Pahuus toteutuu nyt Gazassa. Se, mitä juutalaiset kokivat toisen maailmansodan aikana, ei mitenkään oikeuta siihen mitä Israel nyt tekee - sama kauheus toistuu niin terroristijärjestö Hamasin iskuissa kuin Israelin valtion toteuttamassa palestiinalaisten kansanmurhassa. Näytelmän alaotsikko "mistä yö alkaa" on olennainen kysymys. Sysimusta yö on ihmismielen pahuudessa, joka käy alituista kamppailua toisen ominaisuuden, valon ja hyvyyden kanssa. 

Ohjaaja Kari Paukkunen tuntee "Seelansa", ovathan he tehneet vuosien varrella monta yhteistyötä. Paukkunen kirjoittaa ohjelmalehtisessä: "Seela! Ain laulain työtäs tee -asenteellasi syntyy sielun ja sydämen teatteria."

Seelan sydän ja sielu ovat vahvasti näyttämöllä läsnä. Hänen katseensa kohdistuu suoraan yleisöön, hänen katseensa kantaa vuosikymmenien taakse ja juuri tähän päivään. 

Kun ensi-iltayleisö nousi loppukiitoksissa kiittämään seisaaltaan, se kiitti ennen kaikkea Seela Sellaa. Uskon, että moni meistä kiitti myös näytelmän sanomasta. Pahuudesta on puhuttava, eikä saa unohtaa. Vain siten valo voittaa pimeyden.

Mies, ei ikoni

Miten vajaaseen kahteen tuntiin saa mahtumaan ihmisen elämäntarinan lapsuudesta aikuisuuteen, ajankuvan sisällissodasta jatkosotaan, kertomuksen Lontoon olympialaisten keihään kultamitalistista ja rakastetusta viihdetaiteilijasta? Hyvin ja koskettavasti ihmiselämän aitoja tunteita koskettaen.

Näyttelijä Timo Ruuskasen kirjoittama ja esittämä, Olga Horilan ohjaama Rautavaara - ihminen ja ikoni on vaikuttava ja yhden ainutkertaisen taiteilijauran läpivalaiseva näytelmä Tapio Rautavaarasta (1915-1979). Tänä keväänä helsinkiläisessä Teatteri Avoimet Ovet -teatterissa nähtävä esitys kantaesitettiin viime syksynä Riihimäen teatterissa ja toivottavasti jatkaa Helsingin jälkeen taivaltaan eri puolille Suomea.

Timo Ruuskanen on nyt Tapio Rautavaara (kuva Nils Krogell)

Red Nose Companysta monien tuntema Timo Ruuskanen on näytelmän pieni poika Tampereelta ja Oulunkylästä, Työväen Urheiluliiton, TUL:n vankkumaton jäsen, sota-ajan ilmavalvonnassa työskennellyt ja sittemmin jatkosodan aikana Maaselän rintamaradiosta äänestä tuttu kuuluttaja. 

Hän on koko kansan rakastama laulaja, joka levytti 1940-luvulta lähtien yli kolme sataa laulua ja esiintyi 22 elokuvassa. Näyttelijänä ei mikään Tauno Palo, mutta laulajana huippuluokkaa.

Ruuskanen ei tee näköispatsasta Tapio Rautavaarasta, eikä hän laula monologiesityksessään kuin muutaman tutun Rautavaaran laulun. Ruuskanen on vaikuttava hahmo näyttämöllä (188 senttiä pitkä kuten Rautavaara), gestiikaltaan ja ilmaisultaan tavattoman lahjakas näyttelijä. Näytelmä tempaa mukaansa, eikä tarinassa juututa pitkäksi aikaa yhteenkään Rautavaaran elämänvaiheeseen.

Timo Ruuskanen tekee esityksessään monien tuntemasta laulajasta elävän ja paljon kokeneen, myös monin tavoin rikkoutuneen ihmisen. Rautavaaran alkoholiongelmaa ei alleviivata, ei sitäkään, miten hänestä tuli tahtomatta tai tahtoen koko kansan ikoni.

Tapio Rautavaara oli ihminen, joka ehti elää monet Suomen kohtalonhetket. Ja selvitä niistä kuten hänen sukupolvensa teki. Osa haavoittui fyysisesti, osa henkisesti, mutta kaikesta koetusta rakentui se maa, jossa me nyt elämme. 

Maaliskuun ensimmäisen illan esitykseen mahtui myös oikeaa draamaa, kun yksi katsomossa istunut menetti tajuntansa. Näyttelijä, samoin kuin yleisö, olivat heti tilanteen tasalla. Ambulanssi tilattiin teatterille ja ylimääräisen väliajan aikana todettiin tärkein: vaikeissa tilanteissa me olemme yhtä!

Teatteri Avoimet Ovet, Rautavaara - ihminen ja ikoni -esitykset 27.4. saakka.

Nauru parantaa

Niin kevyt oli askel ja mieli hilpeä, kun astui ulos Helsingin kaupunginteatterin ensi-illasta. Viis loskakelistä ja muista hankaluuksista, ja jos nauru ei parantanut koko maailmaa, niin ainakin omaa mielentilaa. Ja se on teatterielämyksessä parasta.

Suuren näyttämön Ilmasta rahaa on farssia parhaimmillaan - salamannopeaa replikointia, sekaannuksia sekaannuksien perään ja tietenkin lavastukseen kuuluvia ovia, joista tullaan ja mennään.

Janne Kataja ja Pekka Strang (kuva Janne Mikkilä)

Näytelmän juoni keskittyy vuokraisäntään, joka on pari vuotta huijannut Kelaa tekaistuilla avustuksilla. Hän vetää soppaan mukaan vuokralaisensa, vaimonsa, sosiaaliviranomaiset, hautausurakoitsijan ja pari terapeuttiakin. Ja saatiinhan loppuun ajankohtainen heitto - sisäministerimme kummallinen ehdotus Kela-etsivistä, jotka paljastaisivat huijauksia... 

Englantilaisen näytelmäkirjailija Michael Cooneyn (Cash On Delivery) kirjoittama farssi saa arvoisensa tulkinnan Sari Siikanderin ohjauksessa. Näytelmän on dramatisoinut Ari-Pekka Lahti ja suomentanut hienosti Reita Lounatvuori. 

Siikander piiskaa koko ensemblen vauhtiin, jossa heikkoa lenkkiä ei ole, ei yhtään pitkittyä kohtausta, ja  farssi kulkee eteenpäin kuin luotijuna.

Pekka Strang ja Janne Kataja ovat erinomainen parivaljakko päärooleihin, ja heidän yhteispelinsä on saumatonta. Strangin näyttelemä roolihenkilö Mikko Laine sotkeutuu lopulta valheisiinsa, ja Katajan Otti Pelli yrittää tehdä kaikkensa selvitäkseen niistä. 

Emilia Sinisalo tarkastaja Jantusena tekee yhden näytelmän iskevimmistä rooleista. Hän tivaa allekirjoituksia avustusanomuksiin ja uhkaa huijaria esihenkilöllään, hänen hirmuisuudellaan, ylitarkastaja Arja Tervolla, jota näyttelee Helena Haaranen.

Emilia Sinisalo (kuva Janne Mikkilä)

Heidi Heralan taidot pääsevät jälleen kerran kukkaan - hän, jos kuka taitaa farssin, komedian ja tragedian. Raili Raitala, Pekka Huotari, Jari Pehkonen, Sanna Saarijärvi ja ensi-illassa Erkki-setää näytellyt Kai Lähdesmäki ovat ohjaajan todellinen dream team!

Emilia Sinisalo, Heidi Herala, Janne Kataja ja Pekka Strang (kuva Janne Mikkilä)

Sari Siikander kirjoittaa käsiohjelmassa: "Naurulla on parantava vaikutus, varsinkin yhdessä nauramisella, ja luinkin joskus, että seitsemän minuuttia naurua vastaa kahden viikon lomaa."

Nyt ei kuitenkaan naurettu seitsemää minuuttia, vaan yli kaksi tuntia. Siis olo kuin pitkällä lomalla olleella!

Valtteri Bottaksen kanssa viinillä

Voi, miten pienikokoinen onkaan Formula-kuski Valtteri Bottas!

Pieni pitää olla, jotta mahtuu formula-auton sisään. Mutta miten yhdistää kilpa-autoilu ja viini, millainen viinintuntija Valtteri on?  Se on yllätys.

Valtteri Bottas, viini ja minä! (kuva Tiina Rantanen)

-Ihastuin viinin makuun, kun oli sen aika, ihan laillisesti 18-vuotiaana! Tähän etelä-australialaiseen viinin tutustuin vasta pari vuotta sitten.

Tapasin Valtterin kolmantena adventtina Tallink Siljan My Starilla, jossa hän lanseerasi punaviinin nimeltä Ihana (IHANA). Syrah-rypäleistä tehty viini tulee Etelä-Australiasta, kuudennen polven ylläpitämältä viinitilalta. 

Suvun nykyinen valtiatar, Oliver´s Tarangan tilaa hallinnoiva Corrinna Wright kertoi viinistä enemmän kuin hieman hiljaisen oloinen  ja vakavahko Valtteri, joka oli toissapäivänä lennähtänyt Suomeen Kaliforniasta ja jatkaa kohta matkaa Australiaan. 

Olihan se viini maistamisen arvoinen, mutta en pyörtynyt onnesta sen mausta. Hinta on melkoinen - 64,50 euroa pullo, Alkon valikoimiin viiniä ei näillä näkymin ole tulossa, mutta sitä voi tilata Viinikellari.com:sta ja ostaa Tallinkin laivoilta.

Jouluillallista Valtteri kertoi viettävänsä tänä vuonna Australiassa elämänkumppaninsa, kilpapyöräilijä Tiffany Cromwellin perheen kanssa. Tiffany oli mukana myös laivalla, jossa hän tarjoili matkustajille niin ikään Valtterin lanseeraamaa Oath-giniä. Ostin mukaani Valtterin signeeraaman ginipullon - keräilyerä, sanoi lahjan saava poikani.

Valtteri ja Tiffany!

Valtteri paljasti, miten hän rentoutuu ennen kuin vuoden 2024 formulasirkus alkaa.

-Ei mikään ihan suomalainen joulu - syömme merellisiä ruokia, pyöräilemme Tiffanyn kanssa ja olemme vain. Aion jatkaa uraani formulakuskina vielä pitkään, enkä kaavaile viinibisnekseen siirtymistä. Minulla on kuskina vielä vuosia edessä. Olenhan vielä nuori, sanoi Alfa Romeo -tallissa ajava, vuonna 1989 syntynyt mies. 

Pitkä on ollut matkansa kotiseuduilta Nastolasta maailmalle, mutta mitään tähdenelkeitä Valtterissa ei ole. Juuret Etelä-Suomessa, koti nyt Monacossa, Tiffanyn suku kaukana maailman toisella laidalla.

Mutta mistä viinin nimi IHANA?

-Siitä, että maistatin sitä kavereillani, joiden ensimmäinen kommentti oli ihana!

Kysyin tietenkin myös sitä, miten formulakuskit nauttivat palkintopallilla samppanjaa.

-Kun olen siellä ollut, siemaisen aina pullosta, mutta loppu kyllä kaatuu päälle!

Juhlitaan, iloitaan ja riidellään elämän aallokossa

Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön uutuus osoittaa, ettei komedian tarvitse olla farssia, ettei hauska saisi myös itkettää ja koskettaa monella tasolla. Kirsi Porkan ja Marina Meinanderin näytelmä Juhlat - ja elämä siinä sivussa onnistuu tässä kaikessa.

Sari Puumalainen (kuva Cata Portin)

Kun suku kokoontuu juhlistamaan näytelmän pääparin 30-vuotishääpäivää, alkavat väkisin pystyssä pidetyt kulissit kaatua. Paljastuu aviomiehen uusi rakkaus ja halu erota, isovanhempien vuosikymmeniä ylläpitämien juhlatraditioiden pohjimmainen tyhjyys ja iänikuinen toistuminen sekä nuoremman sukupolven kyllästyminen vanhempiensa arvomaailmaan. Tosin perheen nuorimmilla, tyttärellä ja pojalla, on myös keskenään erilainen arvomaailma. Tytär tekee uraa, poika lähinnä haaveilee.

Vappuna juhlitaan vai juhlitaanko? (kuva Cata Portin)

Juhlat kuvaa säälimättömän tarkasti ja komedian keinoin ihmissuhteiden monimutkaisuutta, erilaisia pyrkimyksiä ja haluja, jotka eivät välttämättä kohtaa toisiaan. Tarina on niin tosi, että se iskee suoraan katsojan omaan kokemusmaailmaan. Ne ikuiset vaput, juhannukset, uudetvuodet, se juhlatunnelma, joka äityy jossain vaiheessa iltaa riidaksi ja itkuksi - eikä vain avioparien kesken. Koettu on.

Sari Puumalainen on Juhlien ehdoton keskipiste. Hän tekee vahvan ja vakuuttavan roolin tunnollisena perheenäitinä ja puolisona. Ehdottomasti yksi pitkän uran tehneen näyttelijän huippurooleista, vaikka hänet on monena nähty. Katariina Kaitue uusii jälleen nahkansa ekohautausurakoitsijan roolissaan, ja Maria Kuusiluoma on valloittavan sulokas lääkäri ja perheen aviomiehen uusi rakastettu. Minka Kuustonen depytoi Kansallisessa perheen uraa tekevän tyttären roolissa ja hyvin debytoikin.

Leena Uotila ja Katariina Kaitue (kuva Cata Portin)

Mutta sitten! Liikutuksen kyyneleet silmissä saa nähdä sellaista näyttelijäntyötä kuin Leena Uotilan ja Heikki "Hese" Nousiaisen vanha aviopari tekee. Uotila hoitelee sarkastisia kommentteja heitellen pyörätuoliin käpertynyttä aviomiestään, jolle näytelmässä ei ole kirjoitettu montakaan repliikkiä. 

Kun tämä kuolemansa jälkeen nousee koko komeassa pituudessaan jaloilleen ja näyttäytyy lapsenlapselleen, tapahtuu teatterin ihme. Nousiainen kuuluu Kansallisteatterin legendaaristen näyttelijöiden joukkoon, niin menneiden sukupolvien, oman sukupolvensa ja myös tämän hetkisten parhaiden nuorten näyttelijöiden sarjaan. 

Hän tekee pienen, suuren roolin muutamalla lauseella. Sitä näytteleminen parhaimmillaan on.

Heikki Nousiainen ja Minka Kuustonen (kuva Cata Portin)

Juhlat on lavastettu ja puvustettu upeasti, Valheet ja viettelykset -näytelmän kuvastolla. Lavastussuunnittelusta vastaa Katri Rentto, pukusuunnittelusta Saija Siekkinen. Ruusuinen tunnelma vaihtuu lopun rajuilmaan. Ilmassa salamoi ja jyrisee, niin myös ihmissuhteissa ja elämässä. Joka kulkee vääjäämättömästi eteenpäin, oli juhlat tai ei.

Sari Puumalainen, Timo Tuominen ja Maria Kuusiluoma (kuva Cata Portin)

Diktaattori Mikkelissä

Tähän maailmanaikaan, aina uudelleen sikiävien hirviödiktaattorien ja sotien aikaan, ei mikään rauhanjulistus voisi olla vaikuttavampi ja ajankohtaisempi kuin Charlie Chaplinin Diktaattori-elokuva. Se, että Mikkelin Teatteri sai tekijänoikeudet The Great Dictator -elokuvasta pohjautuvaan näytelmään, on hatunnoston arvoinen asia.

Juha Pulli on Mikkeli Teatterin Hynkel.

Ohjaaja Snoopy Siren, dramaturgi Nikolaj Cederholm ja tekstin suomentanut Aino Piirola ovat tehneet millimetrin tarkkaa työtä, ja näytelmä seuraa tarkasti elokuvan juonta ja sen sävyä.

Suuri ansio Mikkelin Diktaattorin onnistumiselle on nimiroolia näyttelevällä Juha Pullilla. Hän on Chaplinin roolin tavoin juutalainen parturi ja diktaattori Hynkel, jolle ei tarvitse etsiä esikuvaa edes eräästä Hitleristä. Kyllä heitä lähempääkin löytyy. 

Juha Pulli on parhaimmillaan erityisesti kahdessa tarinan legendaarisessa kohtauksessa - parturintuolissa istuvan miehen partaa ajaessaan ja tietenkin diktaattorina, joka leikkii jättikokoisella maapallolla ja siirtelee haaveissaan valtakuntien rajoja. Pullissa on tanssijan notkeutta, niin koreografisesti hienoja molemmat kohtaukset ovat.

Näin haaveillaan maailman valloituksesta. Siis tuhosta.

Näytelmän loppukohtaukseen, suureen pasifismin ja humanismin puheenvuoroon olisin kaivannut hieman enemmän paatosta ja tunnetta. Niin tärkeä puhe on sisällöltään, vai onko ohjaajan idea se, että tässä puhuukin tavallinen ihminen, kuka tahansa meistä. 

Koko näytelmän ensemble tekee monissa eri rooleissaan hyvää työtä. Lavastussuunnitelman tehnyt Satu Vihavainen on tehnyt oikean ratkaisun siinä, ettei näyttämöllä nähdä hakaristejä punaisten lippujen pohjalla, vaan niitä markkeeraavia ristejä.

Snoopy Siren kirjoittaa Diktaattorin käsiohjelmassa: "Näinä vastakkainasettelun aikoina on syytä muistella historiaa, jottemme unohtaisi. On myös tärkeää nauraa, sillä se keventää taakkaamme ja tekee meistä ihmisiä. Charles Chaplinin Diktaattori antaa välineet kumpaankin."