torstai 6. lokakuuta 2022

Suomen Kansallisteatteri juhlii komeasti 150-vuotistaivaltaan

Lokakuussa 2022 ei voisi olla ajankohtaisempaa näytelmää kuin Suomen Kansallisteatterin Ensimmäinen tasavalta on. Tosin se kertoo yli sadan vuoden takaisista historiallisista tapahtumista, vaaran vuosista, joita Suomessa silloinkin elettiin. Teatterin 150-vuotisjuhlanäytelmäksi sitä ei ole valittu turhaan, Kansallisteatteri on kansallinen instituutio, ja se on toteuttaa sivistystehtävää. 

Kyseessä ei ole faktapohjaisesta tekstistä huolimatta historian luento, vaan väkevä, jännitysnäytelmän lailla etenevä draama.


Ester ja K.J. Ståhlberg muilutettiin Helsingistä Joensuuhun. Rooleissa Kristiina Halttu ja Vesa Vierikko. (kuva Mitro Härkönen)

Esa Leskisen monivuotinen tutkimus- ja kirjoitustyö saa hänen ohjauksessaan järisyttävän tulkinnan. Näytelmän tapahtumat alkavat 1900-luvun alusta. Sääty-yhteiskunta on vasta murtumassa, maahan saadaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus  - me naiset ensimmäisten joukossa koko maailmassa -  Venäjän sorto vahvistuu, Eugen Schauman murhaa kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Vuodet kulkevat kohti Suomen itsenäistymistä, kansan kahtia repivää kansalais/sisällissotaa ja oikeistoaktivistien järjettömiin Suur-Suomi -haaveisiin. 

Maan poliittinen ilmapiiri oli 1930-lukua lähestyttäessä niin räjähdysherkkä, että täytyy ihmetellä, miten siitäkin vaiheesta selvittiin. Lapuan liike, muilutukset ja Mäntsälän kapina olivat syöstä Suomen todelliseen kaaokseen ja kohti mahdollista diktatuuria.

Näytelmän keskiössä on Suomen ensimmäisen presidentin, Nuorsuomalaisen puolueen sosiaaliliberaalia siipeä edustaneen K.J. Ståhlbergin merkitys oikeusvaltion luomisessa. Hän vastusti Suomen kuningashanketta, mikä vaikutti pitkään muun muassa hänen ja Mannerheimin väleihin.

Nuorena Ståhlberginä ja muutamassa muussakin roolissa nähdään Eino Heiskanen. Ståhlberginä hän tekee vahvan ja uskottavan tulkinnan miehestä, josta tulee oikeustieteen tohtori, senaattori ja Eduskunnan puhemies. Ja ennen kaikkea laillisuuden puolustaja. Vaaran vuosia kotonaan Kulosaaressa muisteleva vanha presidentti on taitava Vesa Vierikko, jonka rinnalla kulkee järkähtämättömästi hänen toinen vaimonsa Ester Ståhlberg. Hienosti tulkitussa  roolissa on Kristiina Halttu. Hänen lopussa laulamansa Ave Maria nostaa kylmät väreet iholle. 

Kuvassa keskellä Eino Heiskanen roolissaan nuorena K.J. Ståhlberginä. (kuva Mitro Härkönen)


Hienossa ensemblessä nähdään muun muassa eläkkeeltä teatteriin palannut Jukka Puotila, (Mannerheim), Taisto Oksanen, Antti Pääkkönen, Esa-Matti Long, Katariina Kaitue, Sari Puumalainen. Kaikki useammassa roolissa.

Jussi Tuurnan säveltämä musiikki kuljettaa tarinaa eteenpäin ja yhtä lailla Kati Lukan lavastus ja Tarja Simonen pukusuunnittelu. Leskisen tavaramerkkinä on ollut Ryhmäteatterista lähtien runsas videoiden käyttö esityksessä. Joona Petterssonin videosuunnittelu toimii nyt erinomaisesti, eikä vie liikaa huomiota näyttämöltä screeneille.

Kuin ilmetty Mannerheim - Jukka Puotila! (kuva Mitro Härkönen)

Nytkin elämme vaaran aikaa. Uskoa nykyhetkeen ja tulevaan antaa juuri Ensimmäisen tasavallan kaltainen teatteriesitys. Se antaa uskoa siihen, ettei kansa repeä riitoihinsa, ja että pohjoismainen demokratia on paras yhteiskuntajärjestys, mitä maailmalla on saatu aikaan.

torstai 29. syyskuuta 2022

Riitta Havukainen ja Merja Larivaara upea duo suhde- ja juonittelukiemuroissa

Ensimmäinen näyttämökuva: lavasteita pystytetään. Viimeinen näyttämökuva: lavasteita aletaan purkaa. Alun ja lopun väliin mahtuu lähes kaksi tuntia ja viisikymmentä minuuttia juonittelua, valtataistelua ja lihan heikkoutta. Vai onko se heikkoutta, että rakkaus riivaa ja selibaattiin pakotettua rooliinsa valmistautuvaa Jeesusta panettaa?

Riitta Havukainen, Eija Vilpas ja Merja Larivaara. (kuva Harri Hinkka)



Riitta Havukainen ja Antti Virmavirta. (kuva Harri Hinkka)

Helsingin kaupunginteatterin Vaarallisia suhteita on absurdi ja riemastuttava, monin tavoin myös provosoiva esitys. Se on väistämättä koominen, mutta myös traaginen tarina siitä, mihin ihmiset ovat valmiita rakkauden ja asemansa takia.

Studio Pasilan näyttämöllä Jeesus saa hirvittävän stondiksen (miksei ei olisi saanut?),  "virkamiesnäyttelijän" teflonkuori ja työsuojelumielipiteet sortuvat ryskyen rakastumiseen, eikä yksikään näytelmän henkilöistä ole vapaa tunne-elämän myrskyistä.

Leea Klemolan ja Rosa-Maria Perän sovituksessa ovat jäljellä alkuperäisen näytelmän juonenkäänteet. Alkuperäinen juontaa niinkin kauas kuin vuonna 1782 ilmestyneeseen kirjeromaaniin. Christopher Hampton teki siitä näytelmän vuonna 1985. Moni muistaa näytelmän pohjalta tehdyn menestyselokuvan Valheet ja viettelijät (rooleissa muun muassa Glenn Close, Michelle Pfeiffer, John Malkovich ja Uma Thurman).

Ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen on saanut ensemblestään irti todellisen teatterileikin, tarinan, jonka tapahtumat sijoittuvat teatteriin. Vertaus on ontuva, mutta mieleen nousi väistämättä toinen hurrikaanin mielessä nostaneen teatterileikin vuodelta 1990. Näytelmä oli Jouko Turkan Valheita Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. 

Teatterileikkiin antavat mahdollisuuden jo pelkästään Klemolan kieli ja osuvat oivallukset kuten "saatanan yhdeksännen polven feministi, pelkkää persettä ja tissejä", jonka vanhaa ohjaajaa Raili Wahlmania näyttelevä Riitta Havukainen sivaltaa minihameeseen ja avonaiseen puseroon pukeutuneelle Sari Haapamäelle. Haapamäki on ilmaisutaidon opettaja Pamela Mårtensån, joka yrittää valmistaa Jeesusta rooliinsa.

Merja Larivaara, Mikko Virtanen ja Juha Jokela. (kuva Harri Hinkka)


Näytelmän vahva kaksikko on Riitta Havukainen ja teatterinjohtaja Ritva Mertasta esittävä Merja Larivaara. Havukaisen roolihahmo on räävitön ja mitään kaihtamaton vanhempi nainen, ja tulkinnassa on jotain miinaäkkijyrkkämäistä tai outiheiskasmaista täydellistä estottomuutta. Merja Larivaara on arvostaan kiinni pitävä teatterinjohtaja, tosin kova suustaan hänkin. Tuntuu kuin molemmat näyttelijät vain paranisivat vuosien myötä.

Johtajan ja ohjaajan keskinäisen valtataistelun alla piilee heidän syvä kiintymyksensä toisiinsa. Onnistuuko haave yhteisestä senioriasunnosta koskaan?  

Antti Virmavirta, "virkamiesnäyttelijä" Rauno de Tourvellina saa todellisen tähtihetkensä näytelmän lopussa saatanan roolissa, ja Mikko Virtanen selibaatista kärsivänä Jeesuksena on jo fyysisenä suorituksena aivan huippu. Pertti Koivula on selkäkivuista kärsivä ohjaaja Keke Wahlman, joka joutuu kamppailemaan tilastaan kuuluisan ohjaajaäitinsä kanssa. Eija Vilpas ja Juha Jokela täydentävät porukan omissa rooleissaan.

Anna-Elina Lyytikäisen hieno ohjauksellinen oivallus ja esityksen tason muutoksia on, että kaiken melskaamisen ja kiroilun keskellä soi välillä lumoavan kaunis klassinen musiikki.




keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Ei unohdeta iloa

Elämänmottoni oli jo kaukaisella 1980-luvulla OI ILO. Kaksi sanaa, mutta merkityksellisiä. Kaiken koetun ja eletyn jälkeen  - oi ilo! Homo ludensin, leikkivän ihmisen määritelmän kehitti historioitsija Johan Huizinga vuonna 1938 kirjassaan, jossa hän pohti leikin roolissa kulttuurissa.

Leikki ja ilo tulivat jälleen toteen vuorokauden mittaisella risteilyllä. Olipa melkoinen kokemus syksyn teatteriensi-iltojen keskelle!

Matka alkoi kello kuusi aamulla Helsingistä, vei Turkuun ja Viking Linen uutuuslaivalle Gloryyn, jolla matkasin viimeksi laivan neitsytristeilyllä helmikuussa. Ukrainan sota oli juuri alkanut ja nyt, kun tätä kirjoitan uutisissa päällimmäisenä Venäjän julistama osittainen liikekannellepano.

Synkkää ja raskasta. On. Mutta iloakin on niin kauan kuin eletään ja tässä ollaan, me vielä rauhassa. 


Vuorokauden mittaisen risteilyn kohokohta olivat oudot valkoisiin pukuihin pukeutuneet, kasvoiltaan tunnistamattomat oliot, tyypit kuin ulkoavaruudesta. Oliot näimme musiikkiteatterishowssa laivan Vista Roomissa, jossa esiintyy lokakuun alkuun asti Voca People -ryhmä.

Maailmanlaajuisesti tunnettu taiteilijaryhmä esittää musiikkinsa a la cappella -musiikilla ja beatboxin keinoin. Mitään instrumentteja ei esityksessä ole, vaikka siltä kuulostaa. Ihan uskomaton on taito, jolla nämä artistit tekevät äänet, musiikin, liikkeen ja myös kunkin hahmon karaktäärin. Repertuaaria heillä riittää Madonnasta ja Michael Jacksonista Mozartiin.




Voca People on esiintynyt tähän mennessä ympäri maailmaa, ja yleisömääräkseen se laskee jo yli kaksi miljoonaa katsojaa. Muun muassa The New York Timesin arviossa on maininta: Simply great!

Tel Avivissa syntynyt ryhmän vetäjä kertoi esityksen jälkeen, että pääsyvaatimukset porukkaan ovat kovat. Eri puolilta maailmaa mukana on huipputason taiteilijoita, jotka laulavat, näyttelevät ja hallitsevat taitoa vaativan mimiikan valkoisten maskiensa takaa.

Jos Voca People kiinnostaa, nyt nopsaan kohti Glorya, joka lähtee Turun satamasta joka aamu kello 8.45, matkaa Tukholmaan ja palaa takaisin Turkuun seuraavana aamuna.

Voca People jatkaa lokakuun kolmanteentoista, mutta eihän ilo siihen lopu. Viking Linen laivaston eri areenoilla nähdään yhteensä yli 10 000 keikkaa vuodessa. 

Viking Grace -laivalla esiintyvä Jannika B sanoo osuvasti, että artistin työ on enimmäkseen yksinäistä puurtamista studiolla. 

"Kosketus ihmisiin on työn mehukkain hedelmä."


lauantai 17. syyskuuta 2022

ReeaRuu on musikaali elämästä, kuolemasta ja myös enkeleistä

KOM-teatteri mainostaa ReeaRuu-musikaalia sydämelliseksi ja pöhköksi koko perheen musikaaliksi. Pöhkö se ei ole, mutta kylläkin hullunhauska, kyyneliin asti naurattava ja itkettävä. 

Rakastetun runoilijan Ilpo Tiihosen (1950-2021) runoihin pohjautuva ReeaRuun tarinan sävelsi aikoinaan musikaaliksi Markus Fagerudd (s. 1961). KOMin esityksen ohjannut Lauri Maijala näki sen vuonna 1992 Ritva Holmbergin ohjaamana Helsingin kaupunginteatterissa ja oli myyty. Niin myyty, että hänen tiensä teatterin maailmaan käynnistyi siitä.

Tarina alkaa, kun kuusivuotias Ruu-poika lähtee perheensä kanssa hiihtomatkalle, joka loppuu traagisesti. Hän menettää auto-onnettomuudessa isänsä, äitinsä ja isosiskonsa Reean. 


Ella Mettänen on Reea, Miiko Toiviainen Ruu. (kuva Noora Geagea)


Hullunkurinen kemian professori Huitale voittaa arpajaisten päävoittona järkytyksekseen Ruun, orpopojan. Huitaleen kaveri, lintutieteilijä Kuikka antaa oivia neuvoja, miten siskoaan kaipaavan pojan kanssa pitäisi menetellä. Otetaan tieteen keinot käyttöön ja tehdään enkeli!! 

Kemiallisten kokeiden seurauksena syntyy kaikkea muuta kuin enkelin näköisiä olioita. Puvustuksen suunnitellut Joona Huotari pistää tässä kohden parastaan.

ReeaRuun kieli on lumoavaa Tiihosen tekstiä, leikittelyssään kuin suomen kielen musiikkia. Ohjaajana Lauri Maijala on löytänyt juuri oikean sävelen - musikaali koskettaa lapsia, ja se liikuttaa aikuista katsojaa.

Parempaa kaksikkoa ReeaRuuksi on vaikeaa kuvitella kuin Miiko Toiviainen (Ruu) ja Ella Mettänen (Reea). Toiviaisen pienen pojan ikävä, elämän ja kuoleman mysteerin ihmettely on sydäntä särkevän kaunista, Mettäsen veljeään lohduttava enkeli kerrassaan suloinen ja välillä kuin pikku riiviö. Hänen lauluosuutensa ovat esityksen kohokohtia.

Juho Milonoff professorina ja Niko Saarela lintutieteilijänä tekevät kertakaikkisen hienot roolit ja pelaavat yhteen kuin Majakka ja Perävaunu. Ja viidentenä ensemblessä Vilma Melasniemi täydentää äitinä ja myös orpotyttönä kokonaisuuden.

Niko Saarela, Miiko Toiviainen ja Juho Milonoff koittavat keksiä enkelin. (kuva Noora Geagea)

Janne Vasaman lavastus muuttaa teatterin näyttämön tähtitaivaaksi kuineen, joita kattoon ripustetut kymmenet riisipaperivalaisimet markkeeraavat. Näyttämän takaosaan pystytetyllä orkesterikorokkeella soittavat Markku Luuppala, Esko Grundström, Mari Kätkä ja Sara Puljula

Jos koskaan, niin juuri näinä aikoina tarvitaan tällaista lohtua ja iloa antavaa teatteria. ReeaRuu ei yritä ratkaista elämän ja kuoleman mysteeriä, tärkeintä on, että olisimme ihmisiksi keskenämme. Ja ehkä se enkelinsiiven kosketus on aistittavissa, jos oikein herkistyy.  


Orkesteri soittaa lavastuksen takaosaan pystytetyllä korokkeella. (kuva Noora Geagea)





perjantai 9. syyskuuta 2022

Kultalammen pitkässä avioliitossa riittää hellyyttä, erotiikkaa ja myös kipukohtia

On hämmästyttävää, että Kultalampi-näytelmän kirjoitti aikoinaan vain 27-vuotias Ernest Thompson - niin oivaltavasti hän kuvaa vanhan avioparin ehkä viimeistä kesää ja elämää, yhteisiä herkkiä tuokioita ja myös torailun hetkiä. 

Kultalammesta tuli aikoinaan menestysnäytelmä off-Broadwaylla, ja siitä tehtiin vuonna 1981 menestyselokuva. Päärooleissa, vanhana avioparina olivat Henry Fonda, Katherine Hepburn ja heidän tytärtään näytteli Jane Fonda.

Näytelmä nähtiin Helsingin kaupunginteatterissa viimeksi vuonna 2000, jolloin päärooleissa loistivat Tea Ista ja Matti Ranin, ja heidän tytärtään näytteli Kristiina Halttu. Nyt teatterin Arena-näyttämön kiistattomia tähtiä ovat Heidi Herala ja Juhani Laitala, ja tyttären roolissa nähdään Emilia Sinisalo

Kultalammen aviopari, Heidi Herala ja Juhani Laitala. (kuva Robert Seger)

Näytelmässä ei ole kyse vain yksiselitteisesti 80-vuotta täyttävän Normanin muistin haperoitumisesta, vaikka hän unohtelee asioita ja niiden yhteyksiä. Puheissaan kärjekäs mies tietää kyllä tarkkaan, miten hän läheisiään osaa ärsyttää, ja miten hän pitää jääräpäisesti kiinni vanhoista tavoistaan.

Juhani Laitalan vähäeleinen ja tarkka ilmaisu koskettaa kyyneliin asti. Hänen kepeä tanssahtelukohtauksena on näytelmän herkimpiä kohtauksia. Toinen mieleenpainuva on perheen tyttären ja hänen entisen poikaystävänsä, postimies Charlien yhteinen, herkistävä laulu. Sen on säveltänyt Kalle Chydenius.

Heidi Herala tekee roolinsa Ethelinä tarkkanäköisesti, gestiikaltaan notkeana. Hän on näytelmän avioparin aktiivisempi osapuoli, ja hän yrittää saada kaikin keinoin mieheensä vauhtia. Tulee jälleen toteen, että Heidi Herala taitaa työssään ajoituksen. 

Tarinan kulmakohta on tyttären uuden puolison 13-vuotiaan pojan Billyn vaikutus Ethelin ja etenkin Normanin kesään. Teinipoika (ensi-illassa Kuura Rossi)  saa eloa molempiin, hän on se kaivattu lapsenlapsi, jota he eivät koskaan saaneet. 

Heidi Herala ja Emilia Sinisalo, äiti ja tytär. (kuva Robert Seger)

Tarina pureutuu tarkkanäköisesti ja koskettavasti pitkään avioliittoon ja vuosikymmenien yhdessäoloon, jossa toinen on tuttua ärsyttävyyteen, mutta myös hellyyteen asti. Hienovaraiset eroottiset viittaukset esitetään tässä tulkinnassa tyylikkäästi. Isän ja tyttären vaikeassa suhteessa on kipukohtia, jotka varmasti moni vanhempi katsomossa tunnistaa.

Kaupunginteatterissa ensimmäistä kertaa ohjaavan Tuomo Aitan ohjaus ei liioittele, eikä hätiköi. Näytelmän yli kahden ja puolen tunnin kestosta voisi lyhentää vähän, mutta mihin tässä kiire olisi? 

Ethel ja Norman ovat sulkemassa Kultalammen kesämökkiä talveksi. Kuikkapari huutaa hyvästiksi. Huhuileeko se vanhalle avioparille myös seuraavana kesänä?

Kesä on ohitse, tuleeko seuraavaa? (kuva Robert Seger)


Kari Heiskasen musikaali elää huippuhetkiä Kuopiossa

Toive paremmasta elämästä, maastamuutto, siirtolaisuus, sota, naisten asema. Ei mitään pieniä teemoja, eikä pieni  Kuopion kaupunginteatterin Huomenna minä lähden -musikaali olekaan.

Sitä mainostetaan suurmusikaalina, ja sellainen Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama esitys sananmukaisesti on. Upean musiikin on uutuuteen on säveltänyt Mika Paasivaara. Musiikki ja Matti Puron loistelias koreografia kuljettavat tarinaa eteenpäin sujuvasti.

Reeta Vestman valloittaa taidollaan, samoin koko tanssiryhmä. (kuva Karri Lämpsä)

Tarina alkaa Suomesta vuonna 1914, josta nuori Hilda matkustaa Amerikkaan hakemaan parempaa elämää ja onnea. Hilda, kuten kymmenet tuhannet muut suomalaiset siirtolaiset joutuvat kohtamaan uudessa maassa ylenkatsetta, mutta myös onnistumisia. 

Hildan vahva kasvutarina kytkeytyy vavahduttaviin historiallisiin tapahtumiin. Ensimmäinen maailmansota syttyy, vallankumous syöksee Venäjän sekasortoon, Hildan kaukaisessa kotimaassa syttyy sisällissota, joka johtaa lopulta itsenäisyyteen. Myös Hilda itsenäistyy ja taistelee itselleen sitkeydellään aseman, jonka suomalaiset naiset saivat jo vuonna 1906 äänioikeudessaan. 

Kari Heiskasella on historian faktat hallussa, ja hän on tehnyt vaikuttavan taustatyön. Vaikka musikaalin teemat ovat suuria ja tunteita koskettavia,  tarina ei julista, eikä ole missään tapauksessa haudanvakava. Hykerryttäviä viittauksia nykyhetkeen on nuorten naisten tanssikohtauksessa tai siinä, miten Hilda lehden toimituksen siivoojana ja lopulta toimitussihteerinä istuu jalat pöydällä. Miehet kuuntelevat tätä nuorta naista aika nöyrinä poikina, jos ilmaisu sallitaan!

Heiskasella on ollut ohjattavana iso ensemble, ja hän hallitsee kokonaisuuden. Näyttelijät, tanssijat, kuoro ja orkesteri onnistuvat tässä suursatsauksessa niin, että voi syystä sanoa kotimaisen musikaalin elävän juuri nyt huippuhetkeä Kuopiossa.

Reeta Vestman vakuuttaa pääroolissaan, samoin hänen sisartaan näyttelevä Lina PatrikainenMikko Rantanivan karisma kantaa katsomon takariville asti, ja Risto Korhosen äkseeraava rooli päätoimittajana on yksi musikaalin hauskimmista.


Reeta Vestman ja Mikko Rantaniva. (kuva Karri Lämpsä)

Katsojan mieleen nousee syysillassa kokemus siitä, miten itse muistaa tietyt suuret yhteiskunnalliset tapahtumat ja mullistukset. Ne muistaa ennen kaikkea omakohtaisten elämysten kautta. Huomenna minä lähden -musikaali ei kuvita historiaa, vaan elää sitä ihmisen kasvutarinan myötä.

Unelma paremmasta elämästä. (kuva Sampo Jaakkola)



 

lauantai 3. syyskuuta 2022

Anastasia hurmaa

Ihmemies tämä ohjaaja Samuel Harjanne! Tuntuu siltä, että mihin tahansa ohjaukseen tämä 34-vuotias mies tarttuu, tuloksena on menestys. Viikko sitten hän saattoi ensi-iltaan Helsingin Kaupunginteatterin ilotulituksen lailla säihkyvän  Priscilla, Aavikon kuningatar -musikaalin ja nyt on vuorossa Tampereen Teatterin Anastasia-musikaali. Hänen ohjauksistaan ovat lähivuosilta mieleen jääneet suurina elämyksinä Billy Elliot, Kinky Boots, Pieni Merenneito ja Matilda. Tänä syksynä hän ohjaa vielä Turussa ja uudelleen Tampereellakin.


Pia Piltz on Anastasia, Sinikka Sokka leskikeisarinna. (kuva Heikki Järvinen)


Anastasian tarina on monille tuttu, jos ei muusta niin piirretystä elokuvasta. Historiallista faktaa tarinassa on tsaari Nikolai II:n eli Romanovien tsaariperheen julma teloitus Jekaterinburgissa heinäkuussa 1918. Venäjä oli vallankumouksen kaaoksessa, ja tsaarivallan jälkeen syntyi kommunistinen Neuvostoliitto. Mysteeriksi perheen teloituksesta jäi huhu, että perheen nuorin tytär Anastasia Nikolajevna Romanova olisi jäänyt henkiin - olivathan perheen tyttärien pukujen alla kuin panssarina alusvaatteisiin ommellut timantit ja muut jalokivet.

Seuraavina vuosina monet nuoret naiset väittivät olevansa Anastasia. Heistä eniten julkisuutta sai vuonna 1984 Yhdysvalloissa kuollut Anna Anderson -niminen nainen. Vasta vuonna 2017 DNA-testit todistivat hänen olleen yksi vale-Anastasioista.

Ikoninen kuva Nikolai II:n perheestä ja suvusta. (kuva Heikki Järvinen)


Tampereen Teatterin Anastasia on suurta musikaalin juhlaa. Pia Piltz säkenöi nimiroolissa ja eläytyy roolinsa vahvasti. Sinikka Sokka on vaikuttava, traaginen leskikeisarinna Maria Fjodorovna, Petrus Kähkönen Pietarin katujen kasvatti, omalla tavallaan sympaattinen Dimitri, Ville Majamaa liukas "elämäntapahuiputtaja" Vlad, Joel Mäkinen tiukkailmeinen neuvostokommunisti Gleb, Kaisa Hela Pariisissa hurmaava vauhtinainen Lily... Kähkönen ja Majamaa melkein varastavat shown omissa kohtauksissaan, samoin Hela ja Majamaa intohimoisessa tanssikohtauksessaan. Anastasian ja leskikeisarinnan kohtaukset ovat musikaalin koskettavimpia.

Petrus Kähkönen, Ville Majamaa, Pia Piltz ja Joel Mäkinen. (kuva Heikki Järvinen)


Koko musikaalin ensemble ansaitsee juuri ne kiitokset ja myötäelämisen, mikä yleisöstä musikaalin ensimmäisenä ensi-iltana 2. syyskuuta kumpusi. On ilo katsoa sellaista tanssin, laulun ja näyttelemisen taidokkuutta.

Tampereen Teatterin suuri näyttämö ei ole ole lentokentän kokoinen kuten uusien teatterirakennusten näyttämöt ovat, ja onkin  juuri siksi sopivan intiimi ja lähellä katsojaa. Marjatta Kuivaston lavastus hyödyntää upeasti koko tilan, ja Pirjo Liiri-Majavan puvustus on sanalla sanoen fantastinen.

Chris Whittakerin koreografia lyö laudalta monien musikaalien tanssikohtaukset, samoin Toni Haarasen unenomaisen kaunis videosuunnittelu. Harsomaisen ohuille kankaille heijastettavat videot ovat kuin häivähdyksiä menneestä, kauan sitten eletystä elämästä. Erinomaista orkesteria johtaa kapellimestari Marko Hilpo

Musikaali ei etsi yhtymäkohtia nykypäivään, eikä alleviivaa Venäjän tämänhetkistä tilannetta sen käydessä julmaa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Samuel Harjanne toteaa kuitenkin käsiohjelmassa, että "Venäjä on jälleen kerran tilanteessa, jossa yksi hallitsija aloitti sodan/ ... /ja jälleen kerran kansalaisia pakenee rajojen yli aivan kuten musikaalimme aikaan - paremman elämän toivossa - niin Ukrainasta kuin Venäjältä".