Jäniksen matkassa

Kuka on tuonut 2000-luvun ensimmäisestä vuosikymmenestä lähtien Suomen Kansallisteatteriin Väinö Linnaa, Timo K. Mukkaa ja Arto Paasilinnaa - näitä suomalaisten rakastamien kirjailijoiden romaaneista tehtyjä näytelmiä? Ei kukaan muu kuin ohjaaja Kristian Smeds. Ensin tuli Linnan Tuntematon sotilas (2007), Mukan Tabu (2015) ja nyt on vuorossa Paasilinnan Jäniksen vuosi.

Katsomoon kannattaa istahtaa ennakkoluulottomin mielin. Smeds haastaa yleisön heti alkuminuuteista mukaan esitykseen, kun jäniksenä temmeltävä, porkkanoita rouskuttava, aluksi suorastaan riiviömäistä kauhukakaraa muistuttava Marja Salo pomppii rivien välissä. Alkukohtaus on pitkä, ehkä jopa liian pitkä. Mutta sitten alkaa tapahtua. Päästään elämäänsä kyllästyneen Kaarlo Antero Vatasen ja jäniksen yhteisen matkan alkuun.

Marja Salo ja Tommi Korpela (kuva Stefan Bremer)

Tommi Korpela ei tee Vatasesta tyyppiä, hän on juurevasti näyttämöllä seisova Vatanen - jäyhä, tunteistaan vaikeneva suomalainen mies, joka päättää toimittajan työhönsä, vaimoonsa ja koko elämäänsä kyllästyneenä paeta metsään.  

Karnevalistinen vauhti kiihtyy, kun näyttämölle saadaan Heikki Pitkänen, Juha Varis ja Sari Puumalainen. He ovat monena - metsämansikkana, pääskysenä, tikkana ja muina luojan luomina. Kolmikko tekee erinomaiset roolityöt, Pitkänen ja Varis muun muassa nilsiäläisinä poliiseina. Entä Variksen noin satavuotias Kekkos-tutkija... Aika hurjan lavastuksen on kohtaukseen Kati Lukka jälleen tehnyt! Isosta työryhmästä on ehdottomasti mainittava myös Hanna Rajakankaan äänisuunnittelu. 

Juha Varis, Marja Salo, Tommi Korpela, Heikki Pitkänen ja Sari Puumalainen (kuva Stefan Bremer)

Sari Puumalainen on erityisen vahvasti läsnä eri rooleissaan. Hän kehottaa itseään näytelmän käsiohjelmassa "tuo aina uutta energiaa uudella hahmolla". Sitä hän todellakin tekee! Upeaa osaamista on ilo katsoa, hänen pelkäämätöntä fyysistä heittäytymistään. Mitään ei hävetä, eikä tarvitse hävetä.

Sari Puumalainen (kuva Stefan Bremer)

Kristian Smeds viekoittelee katsojan nauramaan, ja naurua tässä ajassa todella kaivataan. Smeds ei jämähdä tietenkään alun viekoitteluun, sillä esityksen tyylilaji vaihtuu väliajan jälkeen, kun jänis ja Vatanen ovat päässeet Lappiin asti. Alkaa synkempi vaihe miehen elämän tilityksessä.

Jos alussa nauratti, niin ihan lopussa liikutti. Satu aikuisille onkin satiiri tästä kaikesta, mitä Suomi on vuonna 2024. Vatanen häipyi Helsingin yöhön, niin yleisökin. 

Tommi Korpela ja Marja Salo (kuva Stefan Bremer)

Suomen Kansallisteatteri, suuri näyttämö, Jäniksen vuosi