Sinun, Margot on tarkkojen havaintojen teatteria

Helsingin kaupunginteatterin suuri näyttämö on suuruudeltaan kuin lentokenttä, ja jokainen ohjaaja tietää, miten vaikeaa on täyttää koko tila toimivaksi. Ohjaaja Riikka Oksanen onnistuu tässä, eikä Antti Mattila ole lavastanut näyttämöä joka nurkkaa myöten täyteen. Oksanen on ohjannut ja tehnyt myös tyylillä hyvin oman näköisensä esitysdramaturgian Sinun, Margot -näytelmään. 

Kirjailija Meri Valkaman Sinun, Margot -esikoisromaanin hotkaisin sen ilmestyttyä kaksi kertaa, niin loistavasti se kuvaa menneisyyden etsintää, ihmissuhteita, totuutta ja valhetta. Eri aikatasoissa tapahtuva tarina kuvaa tarkasti arjen elämää entisen rautaesiripun takana, sosialismin mallimaaksi kutsutussa DDR:ssä.

Satu Tuuli Karhu (kuva Mitro Härkönen)

Valkama ei demonisoi omaa varhaislapsuutensa elinpiiriä, mutta ei sorru myös ihannoimaan itäsaksalaisen tehokasta järjestelmää. Romaanissa salaisen poliisin Stasin varjo on silti kaiken yllä kylmänä hirviönä. Näytelmässä julman hirviön jokaisen ihmisen elämään ulottuvat lonkerot eivät ole niin keskiössä. Ei se, miten jokaista vakoiltiin, naapurit ilmiantoivat naapureitaan, lapset vanhempiaan. Tosin se ilmiantaja paljastuu Sinun, Margotin tarinassa.

Näytelmän toteutus on melko uskollinen alkuperäistekstille. Riikka Oksanen ja romaanin dramatisoinut Tuomas Timonen ratkaisevat eri aikatasot niin, että varmasti nekin, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, pysyvät kärryillä.

Varhaislapsuuttaan etsivä Vilja löytää isänsä jäämistöstä salaperäisen kirjeenvaihdon, josta paljastuu vaiettu, vaikea rakkaustarina isän ja salaperäisen Luisen välillä. Allekirjoituksensa kirjeissä on Margot ja Erich - siis Honeckerit, DDR:n pitkäaikainen kommunistijohtaja ja hänen vallanhimoinen puolisonsa. 

Viljaa näyttelevän Satu Tuuli Karhun roolisuoritus on raikkaassa eleettömyydessään vaikuttava, ja hän nousee ehdottomasti esityksen ykköstähdeksi. Sara Soulié ja Martin Bahne rakastavaisina eivät yllä ihan sille eroottisen intohimon tasolle kuin kirjassa kuvataan. Soulién fyysistä notkeutta on joka tapauksessa ihailtava, mutta onhan hänellä näyttelijän koulutuksen lisäksi tanssitaustansa.

Sara Soulié ja Martin Bahne (kuva Mitro Härkönen) 

Ohjauksen vaikuttavista yksittäisistä kohtauksista on mainittava Lasse Lipposen uskomaton tanssi rajavartijana läpi koko näyttämön. Näytelmän koskettavin näkymä koetaan Tsernobylin tuhoutuneessa maisemassa, josta Vilja etsii jälkiä Luisesta. Ei tarvitse kauan miettiä näkymän symboliikkaa - koko ihmiskunta huojuu näinä aikoina tuntemattoman, kaiken elämän nielevän haudan partaalla.

Lasse Lipponen (kuva Mitro Härkönen)

Toivo jää kuitenkin näytelmän kuten romaaninkin viimeiseksi sanomaksi. Menneisyys on tavoitettavissa, ja pirstaleisista muistoista muodostuu sittenkin niin ehjä kuva, että se liikuttaa. 

Helsingin kaupunginteatterin suuri näyttämö, Sinun, Margot

Turun Macbeth paljastaa vallan veriset kasvot

Ei ole ihmismieli muuttunut, eivät ihmisten teot, intohimot ja vallanhalu kadonneet mihinkään yli neljässäsadassa vuodessa. William Shakespeare kirjoitti näytelmänsä Macbeth 1600-luvun alussa ja arvellaan, että se ensiesitettiin vuonna 1604.

Nyt eletään alkuvuotta 2025, ja Turun kaupunginteatteri tuo suurelle näyttämölle vavisuttavan vahvan tulkinnan Macbethista. Kari Heiskasen kiihkeärytminen ohjaus ei anna armoa veriseen tekoonsa sortuvalle vallananastajalle, eikä tämän hännystelijöille. 

Eero Aho on Macbeth (kuva Otto-Ville Väätäinen)

Kokonaisuus on ohjauksen, lavastuksen, puvustuksen, ääni- ja valosuunnittelun yhteistyötä, ja ohjaaja vyöryttää ehtymättömästi yhä uusia näyttämökuvia. Hän löytää traagisesta hetkittäin myös koomisen puolen. Niitä molempiahan elämässä riittää.

Meidän ei tarvitse kuin katsoa tätä maailmaa, jossa valtaa tavoittelevat diktaattorit ajavat julmalla politiikallaan omaa etuaan. Nämä enimmäkseen vanhat miehet viis veisaavat kansainvälisistä sopimuksista, ihmiselämästä, puhumattakaan tulevien sukupolvien mahdollisuudesta selviytyä maapallolla. Mikään valta, menestys, mielettömät omaisuudet eivät heille riitä. Moraali on heille tuntematon käsite, ja ihmiselämä merkityksetöntä. Kilpailijat ja uhkaajat on raivattavaa tieltä kuten Macbethissa tapahtuu.

Tarinaa vie eteenpäin Matti Rossin hieno suomennos, jonka Heiskanen on sovittanut. Nimiroolia näyttelevä Eero Aho on niin vimmaisessa vauhdissa, että noussee ykköskaartiin suurten Shakespearen näytelmien tulkkina. Hänen traagisen vaimonsa Lady Macbethin roolin tulkitsee vavahduttavasti Riitta Salminen.

Koko ensemble tekee erinomaista työtä, Mika Kujala Skotlannin kuninkaana, Antti Peltola kuninkaan poikana...

Vallan näyttämö. (kuva Otto-Ville Väätäinen)

Jani Uljas on lavastanut suuren näyttämön väljän viitteellisesti, ja se toimii. Pukusuunnittelusta vastaa Tuomas Lampinen, valosuunnittelusta Riku Rämä ja äänisuunnittelusta Eetu Karioja.

Lopputulos paljastaa, miten yhteen hitsautunut, samaan tulkintaan ja näkemykseensä luottava ryhmä onnistuu tekemään hengästyttävän hienon tulkinnan. 

Valta ei pelasta Macbethia. (kuva Otto-Ville Väätäinen)

Kari Heiskanen kirjoittaa näytelmän käsiohjelmassa: "Haluamme näyttää Macbethin ja Ladyn, joita ei ole typistetty yhden epiteetin alle. Heissä on, kuten jokaisessa meistä; ei vain yksi ihminen, vaan monta, ja pariskunnan tuhonkierre on tietysti myös suuri inhimillinen tragedia."

Turun kaupunginteatteri, suuri näyttämö, Macbeth