Kaksikymmentä vuotta, 862 esitystä ympäri Suomea, onhan se melkoinen menestys! Pentti "Bona" Kotkaniemen ohjaama Kiviä taskussa -menestysnäytelmän ensi-ilta oli 24. lokakuuta vuonna 2002 Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa, ja nyt se nähtiin juhlanäytöksessä kaksikymmentä vuotta myöhemmin Arena-näyttämöllä.
Mika Nuojua ja Martti Suosalo ovat jaksaneet pitää esityksen hengissä kaikki nämä vuodet ja syöttävät toisilleen repliikkejä lähes yltiöpäisellä riemulla.
 |
| Mika Nuojua ja Martti Suosalo, 20 vuotta sitten Studio Pasilassa ja nyt Arena-näyttämöllä.(kuva Tapio Vanhatalo) |
Tarina lukuisine roolitulkintoineen on pysynyt samana, ja matkan varrella mukaan on tarttunut oivalluksia, improvisaatiota ja myös muutamia hetkiä, jolloin näyttelijät "putoavat", nauravat toisilleen ja vetävät yleisön rampin yli yhteiseen ilonpitoon. Taidollaan he palaavat kuitenkin sekunnissa monitulkintaisten rooliensa vaatimuksiin.
 |
| Vauhdikasta menoa! (kuva Tapio Vanhatalo) |
Mistä moinen herkku löytyi aikoinaan kaupunginteatteriin? Tästä oli soitettava teatterin entisen johtajalle, näyttelijälle Asko Sarkolalle, joka oli juhlanäytöksessä mukana tyttärensä, näyttelijä Saga Sarkolan kanssa.
"Juttu meni niin, että teatterin erinomainen dramaturgi Annikki Ellonen löysi Marie Jonesin näytelmän Lontoosta, josta Annikki bongasi monia näytelmiä. Kun Pekka Strang ja Sampo Sarkola saivat tekstin käsiinsä, he harjoittelivat sen yhden kesän aikana. Ensi-ilta oli Svenska Teaternin pienellä näyttämöllä. Päivänmäärä sattui olemaan dramaattisesti 12.9.2001, vain päivä New Yorkin kaksoistornien romahduksen jälkeen. Kun näytelmässä todetaan, että huumori auttaa tragedian keskellä, ei kukaan nauranut."
Svenskanista näytelmä siirtyi Lilla Teaterniin. Asko Sarkola mietti, että se on saatava myös suomenkielisenä esityksenä, ja suomentajaksi tuli Henri Kapulainen.
"En voinut ajatella sen parempaa ohjaajaa näytelmälle kuin Bona Kotkaniemi. Hänen ohjauksensa ja Mikan ja Manun näyttelijäntaidoilla Kiviä taskusta tuli menestys."
Asko Sarkola sanoo, ettei teksti ole menettänyt mitään tuoreudestaan.
"Siinä kiteytyy kansanteatterin ydin. Kahden luuserin tarina on koskettava kaikessa hauskuudessaan, ja Mika ja Manu löytävät kyllä tekstin kipupisteet. Siinä on jotain samaa kuin Shakespearen Kesäyön unelman loppukohtauksessa, jonka tarinan niin sanotut amatöörinäyttelijät esittävät."
Keväällä 2003 Mika Nuojua ja Martti Suosalo saivat kirjeen kollegaltaan Lasse Pöystiltä:
"En muista milloin olisin riemastunut niin mahtavasti. Se antoi niin kuin uutta uskoa/.../ Clowneriaa noin vaan lonkalta! Hyvät veljet! Kyllä minä tiedän, että se mikä vaikuttaa helpoimmin lonkalta lentävältä on vaatinut isoimman työn ja kovimman harjoituksen ja ajattelun, mutta sen kokeminen katsomon puolella on niin kuin avaisi oven kahta puolta taloa ja päästäisi raikkaan ilman sisään."
 |
| Lopuksi irlantilaista kansantanssia! (kuva Tapio Vanhatalo) |
Suomen kantaesitys 12.9.2001 osui järkyttävään hetkeen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin elämme synkkiä aikoja, mutta nauru tekee hyvää ja vapauttaa ajatukset hetkeksi ahdistavasta uutisvirrasta.
Sitaatti Johanna Venho, Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti