Tämän tiesi jo William Shakespeare (1564-1616), jonka näytelmä Rikhard III ei ole miltään osin vanhentunut, eikä varsinkaan Suomen Kansallisteatterin uudessa versiossa, vaikka se on tehty niin epookkiin kuin kuvitella saattaa - sellaiseksi, jollaisena sitä varmaan on satoja vuosia sitten esitetty.
Kristo Salminen on Rikhard III jokaista elettään myöten. (kuva Tuomo Manninen)Katri Rentto on lavastanut Willensaunan intiimin tilan kynttilöiden häilähtelevään valoon, ja Saija Siekkinen on puvustanut näytelmän näyttävästi jokaista yksityiskohtaa myöten. Tässä miljöössä pelko saa otteen myös katsojasta. Kukaan ei säästy Rikhard III:n vallanhimolta, ei hänen kostoltaan. Ei edes lähin mies, Buckinghamin herttua, jota Juha Varis näyttelee muutaman muun roolin lisäksi vahvasti, suoraselkäisenä.
Jussi Nikkilän nerokas ohjaus paljastaa ihmismielen heikkoudet, juonittelun Englannin kuninkaan hovissa ja julmuudet, joihin Gloucesterin herttua, sittemmin kuningas Rikhard III ryhtyy. Hän ei säästä edes pieniä veljenpoikiaan: pää poikki, pois valtaansa havittelemasta.
Kristo Salminen on silmien ilmeitä, kehonkieltä myöten sisäistänyt hirviömäisen Rikhardin luonteen. Hän läähättää, hikoilee pitkän lettinsä likomäräksi, kannattelee säälittävänä surkastunutta kättään, voittaa ja lopulta häviää tärkeimmän: ihmisyytensä. Milka Ahlrothin kuningatar Elisabet on poikansa menettäneenä äitinä sydäntäsärkevä ja tosi.
Milka Ahlroth on kuningatar Elisabet, joka menettää valtataistelussa pienet poikansa.Matti Rossin suomennos on soljuvaa, hienoa suomen kieltä, jota koko emsamble puhuu kuin instrumenttia soittaen. Ja onhan näyttämöllä soitinkin, muusikko Mila Laine selloineen.
Mitenköhän mieleeni tuli näytelmän jälkeen eräs uunituore elämäkerta, Steven Lee Myersin kirja Uusi tsaari, Vladimir Putin ja hänen lähipiirinsä (Bazar)?
Valta on mielen syöpä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti