Hetki lyö Helsingin kaupunginteatterin Peacockin-väistönäyttämöllä, jossa tehdään viimeinen produktio ennen vuonna 1967 valmistuneen kaupunginteatterin remontin valmistumista. Matti Laineen kirjoittama Kirka - Surun pyyhit silmistäni -musikaali sopiikin hyvin Peacockiin, vaikka en muuten ole sen teatteritilan suuri ystävä.
Pääroolissa vuorottelevat Heikki Ranta ja Kalle Lindroth ovat Kirka ääntä ja kehonkieltä myöten (kuva Tapio Vanhatalo)Näin musikaalin ensi-illan jälkeisessä toisessa näytöksessä, jossa Kirkaa, Kirill Babitzinia (1950-2007) esitti Heikki Ranta, hätkähdyttävästi Kirkana ääntä ja kehonkieltä myöten, mutta ei mitenkään imitoiden, vaan oikeasti lahjakkaana taiteilijana. Rannasta on kehkeytymässä tähti, jonka perään voisi kuvitella samanlaisen kirkuvan fanilauman, jonka hämmentynyt Kirka koki vuonna 1967, vain 17-vuotiaana ampaistessaan listakärkeen Hetki lyö -biisillään.
Pitäisihän tämä tietää ohjaaja, kaupunginteatterin apulaisjohtaja Kari Rentolasta, että hän taitaa tarinankerronnan. Sitä en tiennyt, että Rentola on rokkijätkä sielultaan, ja se näkyy Kirka-musikaalissa. Hän kertoo, miten 1960-luvun Kulttuuritalo, Kultsa, oli paikka jossa nousevat ja jo vakiintuneet pop-, rock- ja jazztähdet vierailivat. Siellä myös nuori Rentola istui yleisön seassa ja näki muun muassa Jimi Hendrixin keikan.
Musikaalin tarinassa kerrotaan Kirkan huikea nousu suosion huipulle, raskaat keikkavuodet ja kiltin nuoren miehen suoranainen ryöstöviljely, jossa osuutensa oli varmasti bisnesälyn taitavalla Ilkka Lipsasella, Dannylla, joka otti nuoren rokkistaran D-tuotannon talliin.
Venäläisen emigranttiperheen tarina kerrotaan musikaalissa koskettavasti, mukana on ankaran isän kasvatusmetodit ja lapsiaan ymmärtävän äidin tuki. Kirkan ja hänen isoveljensä Sammy Babitzinin (1948-1973) läheinen suhde kuvataan hienosti, ja raadollisesti myös se, miten kiltti pikkuveli kuittasi huliviliveljensä velkoja. Sami Hokkanen on hätkähdyttävästi ylösnoussut Sammy, eikä Raili Raitala voisi olla enempää Muska kuin on! Loistavan roolin tekee myös Petrus Kähkönen Remu Aaltosena.
Sami Hokkanen on loistava roolissaan Sammy Babitzina. (kuva Tapio Vanhatalo)
Petrus Kähkönen on ilmiömäinen Remu! (kuva Tapio Vanhatalo)Musikaali ei pääty Kirkan liian varhaiseen kuolemaan ja hyvä niin.
Musikaalia katsoessani en voi unohtaa sitä, miten haastattelin Kirkaa Ilta-Sanomiin syksyllä 1997. Joku hänen artistikavereistaan oli kuollut keikkaelämän, dokaamiseen ja sekakäyttöön. Moni oli poissa, mutta Kirka oli ruvennut harrastamaan lenkkeilyä.
Hän istui mietteissään Töölön rannassa ja kertoi kestäneensä keikkaelämän rankat vuosikymmenet, verovelkansa, rikkimenneen avioliittonsa ja kaiken muun yksityiselämän sotkun sen avulla, että elämän kivijalka on ollut lopulta lapsuudenperhe.
Kirka oli kiltti mies, mutta myös villiksi syntynyt, Born to be Wild. Sen Kirka-musikaali kertoo hienosti.
Lisää Kirkasta Raila Kinnusen kirjoittamasta elämäkerrasta Enimmäkseen Kirkasta (WSOY 1999).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti