Läheisen masennus ja lopulta itsemurha jättävät jälkensä koko perheeseen

Istumme Ryhmäteatterin rivillä kolme kyyneleet silmissä, minä ja 25-vuotias poikani, kuopukseni. Maailman mielenterveyspäivään 10.10. osunut ensi-ilta Yhdeksän syytä elää koskettaa vahvasti. Perheemme koki pahimman vajaat kuusi vuotta sitten, kun yksi tyttäristämme teki itsemurhan. Se jätti jälkensä meihin kaikkiin. Mielenterveydestä, masennuksesta ja elämän merkityksestä on puhuttu näinä vuosina paljon. Olen itse tuntosarvet herkkinä kolmen aikuisen lapseni mielialojen vaihteluille ja kannan luultavasti liikaakin huolta heidän elämänlaadustaan ja jaksamisestaan.

Läheisen itsemurha jättää jälkeensä surun lisäksi kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Näyttelijä Jussi Lampi sanoo tämän viikon Avun Mitä olen oppinut haastattelussa tyttärensä itsemurhasta: "Elämäni suurin tragedia oli ja on tyttäreni Mandin itsemurha 19-vuotiaana. Miksi? Siihen kysymykseen en saa koskaan vastausta... Olen jopa vihaisena kysynyt, miksi teit niin, miksi jätit meidät."

Anna Krogeruksen kirjoittama ja Kaisa-Liisa Logrenin ohjaama Yhdeksän syytä elää tarttuu äärimmäisen tärkeään ja entistä ajankohtaisempaan aiheeseen. Näytelmän päähenkilö, nuori nainen - melkein tyttö vielä - on kärsinyt kymmenen vuotta masennuksesta. Hän on ollut hoidossa erinäisiä jaksoja, nyt avohoidossa. Se ei tietenkään toimi kuten ei toimi todellisuudessakaan. Mielenterveyspalveluista karsitaan jatkuvasti resursseja, ja avohoitoon päästetään potilaita, joiden paikka olisi sairaala. Tämä on yhteiskunnalta lyhytnäköistä säästämistä, ja sillä voi olla kauaskantoisia, vakavia seuraamuksia.

Yksi syy mielenterveysongelmiin on ahdistava yksinäisyys, jota Väestöliiton keräämän aineiston perusteella kärsii yksinasuvista miehistä 45 prosenttia, naisista 34 prosenttia.

 

Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Ella Mettänen, Pihla Penttinen, Juha Kukkonen ja Robin Svartsröm etsivät yhdeksää syytä elää. Se löytyy, kun jaksaa yrittää. (kuva Mitro Härkönen)

 

Näytelmä ei ole aiheestaan huolimatta synkkä, se on myös humoristinen ja hyvin viisas tarina elämästä. Se naurattaakin suistumatta kertaakaan farssiksi. Näytelmän edetessä päähenkilön Klaara Harmaan elämänasenne muuttuu hänen kohdatessaan lähiössä asuvia naapureitaan. Heistä paljastuu jotain aivan muuta kuin Klaara olisi ikinä voinut kuvitella. Jokaisella on salaisuutensa ja syyt tapaansa reagoida elämään kuten reagoivat. Klaara alkaa ymmärtää myös äitiään, joka on kaikkien äitien tavoin jatkuvasti huolissaan tyttärestään. Ärsyttävyyteen asti, tiedän sen.

Ella Mettänen (s.1989) tekee Klaarana huippuroolin. Alun itseensä sulkeutuneesta, sisäänpäin käpertyneestä naisesta kasvaa elämän valoisat puolet löytävä ihminen. Mettänen on liikunnallisesti notkea kuin akrobaatti, ja hänen liikekielestään paljastuu se, että hän on klovnerian taituri. Mettäsen rinnalla tarinan keskiöön nousee kulahtaneena Urho-Kaleva-koirana Juha Kukkonen, jonka hännänheilutus ja nuuskimiset irrottavat yleisöstä makeimmat naurut. Kukkosta ei ole puettu koiraksi, vaan hän on koira ruma ruskea puku päällään, toki valjaat selässään!

Urho-Kaleva pääsee onneksi Klaaran hoivaan alkoholisti-isäntänsä hoteista. Häntä näyttelee rappioalkoholistin hahmon hyvin saavuttava Robin Svartström. Santtu Karvosen yksi rooleista on koskettavasti tulkittu kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava postiljooni-runoilija, Pihla Penttinen on muun muassa Klaaran äiti ja naapurintyttö Lumi ja Minna Suuronen töykeä kaupankassa, virolainen Külli Mauk. Ryhmäteatterin tapaan kaikilla on monta roolia, vain Ella Mettänen on läpi tarinan yksi ja sama Klaara.

Anna Krogerus kirjoittaa käsiohjelmassa: "On mahdollista löytää tie takaisin, omaan itseen ja toisten luo. Yksinäisyys ei ole elinkautinen tuomio. Sen ei pitäisi olla sitä kenellekään. Itsepintaisinkin eristys on murrettavissa. Yhteys on mahdollista. Ja sitä onko meillä yhteyttä vai ei, on kiinni elämämme onni tai onnettomuus."  

Siksi pidetään kiinni toisistamme, myös hänestä, joka yrittää paeta ja eristäytyä.

 

 

Ella Mettänen tekee suuren roolin. (kuva Mitro Härkönen)