Billy Elliot, jälleen kerran! Ensin vuonna 2000 elokuva, sitten näin Elton Johnin säveltämän musikaalin viisi vuotta sitten Lontoossa ja Helsingissä pari vuotta myöhemmin. Jokaikinen katsomiskerta liikuttaa sydänjuuria myöten, sillä tarina tanssijaksi syntyneestä pojasta, työpaikoistaan taistelevista hiilikaivostyöläisistä, miehen ja naisen, poikien ja tyttöjen sukupuolirooleista ei jätä kylmäksi.
Vertailematta sen kummemmin edellisiin näkemiini versioihin, Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliot onnistuu kaikilta osin - miehityksessä, Jyrki Sepän lavastuksessa, Jari Saarelaisen koreografiassa. Ja ohjaaja Samuel Harjanne tekee saman ihmeen kuin tänä syksynä Helsingin kaupunginteatterin Kinky Boots -musikaalissa - hän kertoo tarinan lämmöllä ja avarakatseisesti. Molemmissa musikaaleissa on lopulta kyse erilaisuuden hyväksymisestä ja taistelusta konservatiivisia, menneeseen juuttuneita arvoja vastaan.
Työväen Teatterin Billy Elliot alkaa hienosti videoilla toisen maailmansodan loppumisesta ja edetään pikavauhtia 1980-luvun alkuun. Monesti videot ovat katsojalle vain ylimääräinen riesa ja liikaa käytetty tehokeino, mutta nyt ne johdattavat nopeasti aikaan, jolloin Iso-Britannian rautarouva, pääministeri Margaret Thatcher (1925-2013) yritti lakkauttaa maan pohjoisosan kannattamattomia hiilikaivoksia. Kaivostyöläisten liitto aloitti lakon vuonna 1984, ja lakko kesti vuoden. Lopulta miesten oli palattava fyysisesti ja henkisesti raskaaseen työhönsä maan alle. Työväenliikkeen ja solidaarisuuden merkitys juuri nyt, Suomessa syksyllä 2018 tuntuu merkillisen ajankohtaiselta... ja Hyvät joulut Maggie Thatcher -laulu jää soimaan mieleen.
Petra Karjalainen on upea tanssiopettaja rouva Wilkinson. Ensi-iltamiehityksen nimiroolin teki Simo Riihelä. (kuva Kari Sunnari)
Billy Elliotin äiti on kuollut, ja hän asuu vaatimattomassa kodissa isänsä, veljensä ja dementoituneen isoäitinsä kanssa. Perhe ei voisi kuvitellakaan, että 10-11-vuotias poika alkaisi tanssia balettia nyrkkeilyharrastuksen sijaan - sehän on hinttien hommaa - ja pyrkisi lopulta Lontooseen maineikkaaseen balettikouluun. Billyn isä ja veli ovat kaivosmiehiä, ja se kuuluu heidän kielenkäytössään ja asenteissaan. Mikko Koivusalon suomennos ei kaihda kiroilua, ja kieli kuvastaa hyvin kaivosyhdyskunnan sosiaalista asemaa Iso-Britannian luokkayhteiskunnassa. Ehkä hieman turhaa on Billyn parhaan kaverin Michaelin tokaisu, että "stondis ja tutu" eivät sovi yhteen, vaikka tuntui sekin naurattavan yleisöä.
Musikaali edellyttää hyviä lapsinäyttelijöitä, joiden on osattava laulaa ja tanssia. Ensi-iltamiehityksessä nimiroolissa loisti 11-vuotias Simo Riihelä. Poika, jonka toiveammatti on tietenkin näyttelijä, tekee roolinsa suurenmoisella antaumuksella ja taidolla. Samoin hänen kaveriaan näyttelevä 11-vuotias Ilmari Kujansuu, joka käsiohjelman mukaan haaveilee pääsevänsä "Työväen Teatterin viralliseksi näyttelijäksi". On ilo katsoa tämän ikäisiä esiintyjiä, jotka eivät replikoidessaan lallata kummallisella nuotilla monien suomalaisten lapsinäyttelijöiden tapaan. Kun Billy lähtee Lontooseen ja antaa pusun Michaelin poskelle, katsomon uumista kuului kirkkaalla pojan äänellä "hyi". Spontaani katsojareaktio - eiväthän pojat pussaa keskenään!
Billy tanssii kohti unelmaansa. (kuva Kari Sunnari)
Petra Karjalainen on jälleen kerran upea roolissaan. Billy Elliotissa hän on keskeisessä tehtävässä baletinopettajana, joka ei hempeile, mutta näkee tyttöoppilaittensa joukkoon livahtavan Billyn lahjakkuuden ja taistelee tämän mahdollisuuksien puolesta. Jyrki Mänttäri tekee vahvan roolin Billyn isänä, jonka asenne poikaansa kohtaan on aluksi ankara, lopulta kannustava.
Monista näyttävistä joukkokohtauksista nousee esille nuori, liikunnallisesti lahjakas näyttelijä Konsta Reuter, jonka näin viimeksi kesällä Lappeenrannan kesäteatterin Kauniissa Veerassa.
Samuel Harjanne kirjoittaa käsiohjelmassa: "Maailmassa, jossa miehisyyttä mitataan vallalla, voimalla ja voitoilla, tarvitaan miehiä, jotka eivät alleviivaa stereotypioita ja arkkityyppejä. Tarvitaan ihmisiä, jotka uskaltavat seurata omia unelmiaan, uskaltavat olla omia itsejään."
Vanhempina meidän pitäisi muistaa se. Lapset eivät ole omien unelmiemme jatke, heillä on oma tapansa elää ja ymmärtää maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti