Freundlichin ohjaama ja Eva Buchwaldin Willensaunaan dramatisoima Kissani Jugoslavia kertoo monipolvisen, monin tavoin symbolisen tarinan Kosovon albaanista, homomiehestä, joka on lapsena muuttanut Suomeen. Osa tapahtumista eletään Suomessa, osa Kosovossa. Näytelmä pohjautuu HS:n esikoisromaanipalkinnon saaneen Pajtim Statovcin (s.1990) romaaniin.
Toni Harjajärvi ja Petri Liski (kuva Tommi Mattila).Näytelmän päähenkilöä esittää Toni Harjajärvi. Hän antaa herkät kasvot identiteettinsä kanssa kipuilevalle nuorelle miehelle. Entä boakäärme, jonka kanssa mies asuu? Hän on Petri Liski, roolisuorituksessaan ilmeitään myöten uskomattoman käärmemäinen, vaan silti luotettavampi ystävä kuin kissa, jonka mies tapaa diskossa. Kissa on Ville Tiihonen ja millainen kissa! Notkea, röyhkeä, ilmeikäs. Tiihosen tanssi on lumoavaa katsottavaa. Näytelmän ainoa naisrooli kuuluu Sari Puumalaiselle, ja hänen tulkintansa nuoruuden haaveistaan väkivaltaisen miehen vaimoksi joutuneesta naisesta on kirkas ja selkeä.
Sari Puumalainen (kuva Tommi Mattila).
Ville Tiihonen ja Toni Harjajärvi (kuva Tommi Mattila).Suuren näyttämön tila täyttyy elämäntuskasta, kun sinne levittäytyy Anton Tšehovin Kolmen sisaren turhautunut elämäntuska. Paavo Westerberg on sukeltanut syvälle tšehovilaiseen maailmankuvaan, ja siinä hänellä on apuna loistava ensemble.
Terhi Panula, Tuomas Tulikorpi, Anna-Maija Tuokko, Jussi Vatanen, Elena Leeve, Emmi Parviainen, Marja Salo, Eero Ritala, Samuli Niittymäki, Olavi Uusivirta ja Esko Salminen. (kuva Tuomo Manninen).Marja Salo (Irina), Elena Leeve (Olga) ja Emmi Parviainen (Maša) ovat suurenmoiset, keskenään erilaiset, mutta toisiaan lopulta tukevat siskokset. Anna-Maija Tuokko on raju ja seksikäs roolissaan Natašana, ja Terhi Panulan palvelija Njanjassa on kaikki työssään kokeneen naisen viisaus.
Eero Ritala (Andrei), Tuomas Tulikorpi (Kulygin), Jussi Vatanen (Veršinin), Samuli Niittymäki (Soljonyi) ja Olavi Uusivirta (Tuzenbach) onnistuvat hienosti rooleissaan, vaan ylitse nuorten miesten kohoaa Esko Salmisen Tšebutykin. Kun Tšehovinsa tunteva Salminen puhuu monologiaan, paljastuu, miten kokemus antaa tekstille todellisen sisällön. Ei mitään liian vähän, eikä mitään yhtään liikaa!
Näyttämöllä ja screereillä tapahtuu samanaikaisesti, mutta Markus Tsokkisen upea lavastus riittäisi... (kuva Tuomo Manninen).Salminen kertoo käsiohjelmassa, että tämä Kolme sisarta on hänen kahdeksas Tšehovinsa! Ensimmäinen oli Kansallisteatterin Kolme sisarta vuonna 1958, tasan kuusikymmentä vuotta sitten. Hän oli yksi näytelmän laskiaisvieraista, mutta ei päässyt lavalle asti.
"Eino Kalima ohjasi minua ja muita ensimmäisen kurssin teatterikoululaisia, kun teimme elämän ääniä kulisseissa ennen modernin äänisuunnittelun iloja."
Moderni suunnittelu onkin ainoa asia, joka tämänkertaisessa tulkinnassa jakaa katsojat kahtia - toiset pitävät, toiset eivät. Minua ensimmäisen puoliajan kolme videoscreeniä ja jatkuvat kuvakulmien muutokset olivat suoraan sanoen liikaa. Onneksi toisella puoliajalla ei nähdä ainuttakaan videota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti