Nyt se valloittaa Tampereen Teatterin upeana toteutuksena. Georg Malviuksen ohjaus luottaa tarinan voimaan, johon ei tarvita mitään erikoisefektejä. Erityistä on silti se, että teatterin suuri näyttämö on lavastettu upeaksi katedraaliksi. Näyttämö ei ole suuren suuri verrattuna vaikkapa Helsingin kaupunginteatterin tai Tampereen Työväen Teatterin suuriin näyttämöihin, mutta lavastaja Marjatta Kuivasto on luonut näyttämölle maailman, johon katsoja uppoutuu musikaalin alkutahdeista lähtien. Pukusuunnittelija Ellen Cairnsin nerokkaat ratkaisut muun muassa Notre Damen patsaiden puvuissa ovat lumoavaa katseltavaa.
Itse tarinaan: onko mikään muuttunut kahdessa sadassa vuodessa? Vammaisten huono kohtelu ja rasisismi ovat edelleen tätä päivää, erilaisuutta kavahdetaan ja muualta tulleita syrjitään. Ei tarvita mitään alleviivauksia, kun oivaltaa yhteyden muun muassa tämänhetkiseen maahanmuuttokeskusteluun.
1400-luvulle sijoittuva tarina on lyhykäisyydessään seuraava: kellonsoittaja, vastasyntyneenä setänsä katedraaliin "pelastama" Quasimodo on kyttyräselkäinen, ulkopuolisten silmissä rujo ihmishirviö. Mustalaistyttö Esmeralda on liian villi, vapaa ja kaunis sopiakseen yhteisön ahtaisiin normeihin. Silti hän on kolmen miehen himon kohde. Häntä himoitsee eritysesti puritaaninen Quasimodon setä, katedraalin arkkidiakoni Claude Frollo, ja Esmeraldaa puolestaan rakastavat sotilas Phoebus ja Quasimodo itse.
Esmeralda joutuu tietenkin vainon kohteeksi, häntä epäillään noidaksi kuten monia naisia 1400-luvulla, ja Quasimodo pelastaa hänet noitaroviolta Notre Dameen.
Olen nähnyt Quasimodoa esittävän Petrus Kähkösen vuosien mittaan monissa rooleissa. Päällimmäisinä ovat mielessä hyvin erilaiset tulkinnat Shrekin nimiroolissa, Kinky Bootsin yhdessä pääroolissa, rooli Maria Jotunin Kultaisessa vasikassa tai Billy Elliot -musikaalissa Billyn isoveljenä.
Nuoren näyttelijän kohdalla on turha sanoa, että hän tekisi elämänsä roolin, mutta parempaakaan ilmaisua en keksi. Hänen Quasimodonsa on jokaista liikettä, ääntä ja laulua myöten sydänjuuria myöten koskettava hahmo. Kähkösen rooli on fyysisesti äärimmäisen raskas, sillä hän joutuu kiipeilemään ja hyppimään lavasteiden rakenteissa ja samalla laulamaan. Silti hänen äänensä soi kirkkaana, puhtaasti ja koskettavana.
Petrus Kähkösellä on fyysisestikin rankka rooli Ouasimodona. (kuva Heikki Järvinen).Musikaali ei kuitenkaan ole Petrus Kähkösen varassa. Kaunis Esmeralda - Josefin Silén, julma Claude Frollo - Ilkka Hämäläinen, komea Phoebus - Lari Halme, kertoja ja koominen Kuningas Louis - Risto Korhonen, mustalaisten päällikkö Clopin - Antti Lang - tässä on ensemble vailla vertaa!
Tenori Ilkka Hämäläinen jäi keväällä eläkkeelle Suomen Kansallisoopperasta ja tekee nyt vahvan roolin arkkidiakoni Frollona. (kuva Heikki Järvinen)Katsomossa oli musikaalin loputtua tuskin yhtään kuivaa silmää. Notre Damen kellonsoittaja ei ole naiivi Disney-musikaali, vaan syvästi inhimillinen, ihmisyyden jaloista ja alhaisista tunteista kertova tarina.
Josefin Silén ja Petrus Kähkönen ovat Notre Damen kellonsoittajan vahvat tähdet. (kuva Heikki Järvinen)"Vuosia myöhemmin Notre Damen alle rakennetusta kryptasta löydettiin kaksi luurankoa, joista toinen piti toista sylissään. Toinen luuranko oli naisen, jolla oli punottu nauha kaulassaan. Toinen oli miehen, jonka selkäranka oli epämuodostunut. Kun naista yritettiin irrottaa miehen otteesta, miehen luuranko hajosi tomuksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti