Hildur on Arena-näyttämön täysosuma

Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä nähdään nyt jotain muuta kuin farssia. Menestyskirjailija Satu Rämön Hildur-dekkarista dramatisoitu näytelmä on täysosuma kaikilta osin. Arenan pieni näyttämö muuntuu hienosti Islannin maisemaksi ja myös näytelmän henkilöiden valoa ja varjoja sisältäväksi mielenmaisemaksi.

Lippu saatu/HKT (tämä ei vaikuta blogin sisältöön)

Tarvitaan tarina - Satu Rämön esikoisdekkari Hildur - tarinan dramatisoija Satu Rasila - dramaturgian suunnittelija Ari-Pekka Lahti ja näytelmän ohjaaja Tuomas Parkkinen. Tämän työryhmän tulos on Helsingin Kaupunginteatterin Hildur.

Elena Leeve ja Paavo Kinnunen (kuva Mitro Härkönen)

Islantiin, Länsivuodoille sijoittuvassa tarinassa on keskiössä monin tavoin traumatisoitunut rikosetsivä, kadonneiden lasten yksikön päällikkö  Hildur Rúnarsdóttir. Vaativan työnsä ohella hän suree myös  omien pikkusiskojensa mystistä katoamista ja pakenee synkkiä ajatuksiaan surffailemalla Atlantin jääkylmissä aalloissa. Todellisuus iskee kuitenkin vasten kasvoja, edessä on jälleen uusi murhatutkinta ja sen jälkeen vielä pari muuta. Niitä kaikkia yhdistää outo löytö - uhrien suusta löytyvät vaaleat hiustupot.

Hildur saa avukseen poliisiharjoittelijan Suomesta, villapaitoja kutovan Jakob Johansonin, joka pelkää kuollakseen lentämistä. Jakob ei ole myöskään mukavuusalueellaan venekyydissä Atlanttia vellovassa myrskytuulessa. 

Hildurinsa lukeneet tietävät, miten tarina etenee. Se etenee myös Arena-näyttämön sovituksessa. Antti Mattilan lavastus, valosuunnittelija Petteri Heiskasen, äänisuunnittelija Eradj Nazimovin ja videosuunnittelija Toni Haarasen yhteistyönä muodostuu harvinaisen eheä kokonaistaideteos.

Nimiroolissa vaikuttaa rauhallisella läsnäolollaan Elena Leeve. Hän on se Hildur, joka lukija näkee mielikuvissaan jo kirjaa lukiessaan. Leeven roolissa ei ole mitään ylimääräistä, hän tulkitsee hienosti Hildurin mielenmaisemaa, kaikkea sitä hyvää ja myös ahdistavaa, mitä Hildur on elämässään kokenut. 

Elena Leeve (kuva Mitro Härkönen)

Toista pääroolia, Jakobia näyttelevä Paavo Kinnunen on tekee villapaitoja kutovana roolin, johon kaipasin hieman enemmän juurevuutta. Mutta ehkä Jakob on juuri niin nörtti oman poikansa huoltajuuskiistansa keskellä kuin mitä Kinnunen roolitulkinnassaan tekee. Huoltajuuskiistaan näytelmässä viitataan vain muutamin kohtauksin. Ja siitähän Satu Rämö on kirjoittanut dekkarisarjansa Jakob-nimisen kirjan. (Jotenkin voisi kuvitella, että sarjan muutkin osat poikivat näyttämöversioita.)

Paavo Kinnunen (kuva Mitro Härkönen)

Satu Rämö kirjoittaa näytelmän käsiohjelmassa, miten paha löytyy usein läheltä, mutta ihmisten läheisyys on suuri voimavara, joka meillä on. Se tulee todeksi myös näytelmäversiossa.

PS. Kysyin ensi-illassa kysyin Satu Ramöltä, onko hän ollut mukana Islannin jokasyksyisessä lampaidenkeruussa. Siitä nimittäin Hildur-sarjan viides osa Tinna-dekkari alkaa. Olisi pitänyt arvata - on hän tietenkin ollut!

Helsingin Kaupunginteatteri, Arena-näyttämö, Hildur.

 

Kullervo-elokuva paljastaa vaikenemisen tuskan

Perheen ja suvun salaisuudet, vaikenemisen vaikutus aikuiseksi kasvavan pojan tuntemaan vihaan ja sen seuraamuksiin - Kalevala - Kullervon tarina -elokuvan teemat eivät ole vähäisempiä kuin nuo yllä luetellut. Kullervo on minulle tuttu monista dramatisoinneista, mutta 1100-luvulle fiktiivisesti sijoitetun elokuvan myötä tarina nousee todella siivilleen. 

Kullervon ohjaaja Antti J. Jokinen ja hänen vuosia suunnittelemansa elokuvan toinen käsikirjoittaja Jorma Tommila ovat luoneet suurelokuvan, niin uskallan todeta. On aika purkaa miehen elämän kipupisteitä, puhua ja kertoa miehistä. Vaikka elokuva on rajuine tappelu- ja miekkailukohtauksineen "äijäelokuva" kuten seppä Ilmarisen vaimoa näyttelevä Krista Kosonen elokuvaa kutsuvierasensi-illassa luonnehti, niin se koskettaa myös naiskatsojaa (jos tällainen sukupuolittelu sallitaan). Miksi ei koskettaisi?!

Elias Salonen ja Eero Aho, Kullervo ja Untamo (kuva Marek Sabogal)

Miesten kyvyttömyys näyttää tunteitaan ja puhua suoraan ei liene vain suomalainen ilmiö. Sotien jälkeen syntyneelle sukupolvelle ei ole vierasta isoisien ja isiensä vaikenemisen kulttuuri. Se, mistä ei puhuttu, huudettiin ääneen yöllisissä painajaisissa tai itkettiin humalassa. Kalevalassa, Kullervon tarinassa vaikeneminen johtaa äärimmäiseen fyysiseen väkivaltaan.

Tragedia kehkeytyy kahden veljeksen, Kalervon ja Untamon välisestä tonttiriidasta. Se johtaa siihen, että Untamo tappaa Kalervon ja tämän vaimon ja sieppaa mukaansa heidän pienen poikansa Kullervon. Kullervosta kasvaa väkivaltainen, vihaa kaikkia ja kaikkea kohtaan tuntema mies, joka ei tunnista epätoivonsa ja traumansa syitä. Tekojensa takia hän saa ylleen koko kyläyhteisön vihat.

Elias Salonen (kuva Marek Sabogal)

Jokisen ohjaus korostaa rajujen miekkailukohtausten toiminnallisuuden ohella pojan ja isän välistä herkkää ja vaikeaa suhdetta - isän, joka ei ole Kullervon oikea isä. Kun totuus paljastuu, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin heidän välisensä traaginen välienselvittely.

Kullervon nimiroolissa luo sananmukaisesti nahkansa Elias Salonen. Herkkäkasvoisesta näyttelijästä kuoriutuu karismaattinen ja roolin vaatimaa tuskaa tunteva Kullervo. Untamo, Eero Aho, on ilman muuta elokuvan kantavin voima ja hyvä vastavoima Elias Saloselle. Hänen ja Ahon keskinäinen kemia toimii loistavasti. Hyvin toimivat myös tarinan alussa Kalervoa näyttelevän Johannes Holopaisen ja lapsiroolissa kirkassilmäisen pienen pojan väliset kohtaukset.

Johannes Holopainen (kuva Marek Sabogal)

Jokisen ratkaisu Ainon  roolin kohdalla on kiinnostava, ja se pitää nähdä, ei paljastaa ennakkoon.  Pienessä, mutta vaikuttavassa roolissa tekee hienon debyytin Teatterikorkeakoulusta tänä keväänä näyttelijäksi valmistuva Ronja Orasta.

Ronja Orasta (kuva Reelmedia)

Elokuvan lavasteet on rakennettu Nurmekseen pieteetillä ja puuseppien ammattitaidolla. Eikä muuta lavasteita rakennusten lisäksi tarvita kuin Pohjois-Karjalan jylhä maisema vaaroineen, koskineen ja louhikkoisine kallioineen. 

Mikä sopisi paremmin maisemaan ja tarinaan kuin Lauri Porran säveltämä musiikki ja Ylioppilaskunnan laulajat. Porra jatkaa Kullervossa sukulaisensa Jean Sibeliuksen jalanjäljissä. Se, miten Tuonelan musta joutsen lipuu elokuvan loppuvaiheissa pitkin tyyntä vettä Porran musiikin soidessa taustalla, nostaa kylmät väreet iholle. Kuten koko loppukohtaus, elämän kaikki kauneus ja raskaus.

Kalevala - Kullervon tarina elokuvateattereissa 16.1.2026 lähtien.