Ja ratkaisu on erinomainen, parasta teatteria Helsingissä juuri nyt! Katri Renton hienosti lavastamalla ja Pietu Pietiäisen valaisemalla suurella näyttämöllä nähdään vauhdikas, huumorintajuinen ja aitoa Shakespearen henkeä välittävä esitys. Ima Iduozeen koreografiassa varsinkin Julian perheen juhlakohtauksissa on kansanteatterin henkeä. Ja kansanteatteri tässä kohtaa sanan parhaassa merkityksessä.
Julia ei ole Romeon eteerinen kohde, vaan varsin päättäväinen nuori nainen - teini, joka tietää, mitä tahtoo. Hän vie runosielu Romeota täsmälleen haluamaansa suuntaan, eikä emmi hetkeäkään vastustaa vanhempiaan. Hän ryhtyy rakkaussuhteeseen siitäkin huolimatta, että hänen ja Romeon perheiden välinen järjetön sota on jatkunut sukupolvesta toiseen.
Jussi Nikkilän edellinen Kansallisteatterin menestysohjaus oli Shakespearen Rikhard III. Hän ei toista samoja ratkaisuja nyt kuin siinä, vaan osoittaa laaja-alaisuutensa ohjaajana ja Shakespeareen rakastuneena taiteilijana.
Satu Tuuli Karhu on Julia, Olli Riipinen Romeo. (kuva Tuomo Manninen)Nikkilä on saanut irti näyttelijöistä aivan uusia puolia. Juha Varis ja Katariina Kaitue ovat Julian vanhempina karikatyyrisia hahmoja, varsin valloittavia toisiaan himoitsevina hupsuina. Julian imettäjää esittävä Sanna-Kaisa Palo on miehekäs, kaksimielisyyksiä töräyttelevä matami, ja hänen roolinsa on yksi esityksen riemastuttavimmista tulkinnoista.
Kristo Salminen oli Rikhard III, nyt hän on niljakas isä Laurence, jonka apurina häärää kolme roolia tekevä, aina yhtä vakuuttava Heikki Pitkänen. Pappismiehien siirrettävä rippituoli on kuin markkinakoju, jossa myydään ja ostetaan sieluja.
Kristo Salminen on sieluja pelastava isä Laurence, vaikka ei voi lopulta rakastavaisia pelastaakaan ja Heikki Pitkänen apurinsa. (kuva Tuomo Manninen)Näytelmän päärooleissa nähdään kaksi suurenmoista nuorta taiteilijaa. Olli Riipisen rooli on Teatterikorkeakoulun taiteellinen opinnäytetyö. Hän on herkkä ja raju, ja loppukohtauksessa niin voimallisesti läsnä, että katsojan henki on salpautua. Satu Tuuli Karhun Julia on juuri niin määrätietoinen kuin tunteissaan vahva nuori nainen olla voi.
Olli Riipisen näyttelijänlaatu on herkkä ja raju. (kuva Tuomo Manninen)Monta Romeota ja Juliaa nähneenä en muista, milloin olisin viimeksi liikuttunut niin kuin Julian ja Romeon loppukohtauksessa liikutuin. Ehkä viisitoistavuotiaana katsellessani umpirakastuneena Zeffirellin elokuvaa, johon Nino Rotan säveltämästä laulusta tuli maailmanlaajuinen hitti.
Julian ja Romeon loppukohtaus on enempää paljastamatta tavattoman kaunis ja toiveikas traagisuudestaan huolimatta.
Kun väliverho laskeutui, pomppasivat yleisön joukosta seisoaltaan aplodeeraamaan Esko Salminen ja vaimonsa Aino Seppo ja heidän mukanaan osa yleisöstä. Se oli teatterihistoriaa sisältävä hetki - legendaarinen näyttelijä ja isä näki nyt näyttämöllä upean työryhmän lisäksi poikansa Kriston ja tyttärensä Sonja Salmisen. Ehkä hänen mielessään oli myös oma nuoruus, ja yksi läpimurtorooleistaan Nummisuutarin Eskona.
Näytelmän tanssikohtaukset ovat kuin parodia aatelisväen elämänmenosta. (kuva Tuomo Manninen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti