sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Kuka pelastaa NHL-tähden syvästä masennuksesta?

Kansallisteatterin Willensauna on yksi lempinäyttämöitäni. Ensi viikolla siellä tulee ensi-iltaan Sammakkokuningas, ohjaaja Pasi Lampelan uutuusnäytelmä. Näin sen hänen luvallaan jo ennakossa, mutta esitys tuntui täysin valmiilta. Eikä Willensaunan intiimi tunnelma nytkään pettänyt!

Sammakkokuningas on hieman kryptinen nimi näytelmälle, joka kertoo NHL:ssa pelaavan suomalaisen jääkiekkoilijan kesälomasta kotimaassa, isänsä mökillä. Lomalla paljastuu hänen syvä masennustilansa, ja lääkearsenaali, jolla muun muassa on lääkitty hänen vaikeaa aivotärähdystään. NHL:n armottomuus ei tule katsojalle yllätyksenä, mutta erinomaista taustatietoa lajin raakuudesta ja kiekkopomojen vaatimuksista Lampela on saanut 2000-luvun alussa Chicago Blackhawksien päävalmentajana vaikuttaneelta jääkiekkoilun toisinajattelija Alpo Suhoselta.

Nautittavinta näytelmässä on katsoa isän ja pojan, Heikki ja Mikko Nousiaisen yhteistyötä.

- Olen iloinen, että vihdoin pääsin Mikon kanssa teatterilavalle, Heikki, Hese Nousiainen kertoi ennakkoesityksen jälkeen.

Isä ja poika, Nousiaiset ensimmäistä kertaa yhdessä näyttämöllä. (kuva Tommi Mattila)

 

Mieleen nousi hänen vahvasta läsnäolostaan näyttämöllä vuonna 2006 Willensaunassa kolmasti näkemäni Kalle Holmbergin ohjaama Demokratia-näytelmä. Se kertoi Länsi-Saksan liittokansleri Willy Brandtista ja hänen läheisestä  avustajastaan Günter Guillaumesta, joka toimi DDR:n vakoilijana. Siinäkin Heikki Nousiaisen karisma jäi mieleen.

Sammakkokuninkaan teeman voi laajentaa myös yleisemmin nuorten masennukseen. Myös jääkiekkoilijan sisko, jota näyttelee Sari Puumalainen, on elämässään kadoksissa. Kun hän sekoittaa blenderiin mehua ja veljensä laukusta löytämänsä pillerit, ei hetki voisi olla dramaattisempi. Ärsytti,  että eturivillä kolme katsojaa hytkyi naurusta (itse asiassa ensimmäisistä repliikeistä lähtien). Sama tapahtui pari viikkoa sitten Helsingin kaupunginteatterin Tahto-näytelmässä...

Sari Puumalaisella on näytelmän ainoa naisrooli. (kuva Tommi Mattila)

Elämä ja sen vaikeudet eivät ole vitsi. Sadun sammakkoprinssi pelastuu, jos prinsessa suutelee sitä. Oikeassa elämässä tarvitaan jotain muuta, jotta ihminen selviää masennuksesta, takaiskuista ja kaikesta siitä raskaasta, jota jokaisen elämään mahtuu.

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti