Sonja Pajunoja on lumoava Ariel. (kuva Robert Seger)Helsingin kaupunginteatteri tarjoaa nyt sellaisen sadun, että jos minulla olisi tähtiä annettavana, antaisin Pienelle merenneidolle viisi tähteä ja plussat päälle. Teatterin kaikkien aikojen teknisesti ja visuaalisesti suurin musikaalitoteutus ei ole näyttävä vain ulkoisesti - ja sitähän se on lavastuksellaan, videoprojisoinneillaan, valosuunnittelultaan ja puvustukseltaan. Katsoja tuntee sananmukaisesti leijuvansa vedenalaisessa maailmassa.
Samuel Harjanteen ohjaus löytää Merenneidon syvimmän sanoman, sen, jonka H.C. Andersen kirjoitti klassikkosatuun jo vuonna 1836: kyvyn hyväksyä erilaisuus, nuoren taistelun auktoriteetteja vastaan, mahdollisuuden toteuttaa mahdoton ja hyvän voiton pahasta.
Ei ole sattumaa, että Samuel Harjanteen viimevuotinen kaupunginteatterin Kinky Boots -musikaalin ohjaus oli täysosuma, samoin hänen samana vuonna Tampereen Työväen Teatteriin ohjaamansa Billy Elliot. Nuorella ohjaajalla on syvällinen näkemys ja taito saada työryhmistään paras irti.
Harjanteella on työssään mukana sydän ja tunne, ei vain taito.
Pienen merenneidon nuoret päätähdet Sonja Pajunoja ja Martti Manninen ovat rooleissaan erinomaisia, ja Pajunojan näyttävä akrobatia yläilmoissa on sananmukaisesti huikeaa.
Sittenkin ylitse muiden nousee musikaalin pahista, mustekalan hahmossa oleva meren syvyyksien noitaa Ursulaa näyttelevä Sanna Saarijärvi. Hän kerää niin lapsi- kuin aikuisyleisöltä suurimmat aplodit.
On upeaa katsoa, miten pitkän uran Helsingin kaupunginteatterissa tehnyt Saarijärvi tulkitsee nyt yhden koskettavimmista rooleistaan, kovana ja julmana pahiksena.
Pahis Ursula (Sanna Saarijärvi) yrittää tuhota veljentyttärensä Arielin (Sonja Pajunoja). (kuva Robert Seger)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti