Kenialaiset nuoret äidit: "Miehemme eivät pidä kondomin käytöstä"

Tuskailen hotellissa Lodwarin pienessä kaupungissa Pohjois-Keniassa huonoja nettiyhteyksiä. Se lienee ihmisen harmeista pienin, moni asia asettuu erilaisiin mittasuhteisiin näissä olosuhteissa.

Kuvien puutteesta huolimatta pää on niin täynnä ajatuksia ja sielu kokemuksia, että jotain on kirjoitettava.

Kalabeyein pakolaisleirillä sijaitseva Punaisen Ristin terveysklinikka paahtuu lähes neljänkymmenen asteen helteessä. Katoksen alla istuu yksitoista nuorta äitiä, joille kerrotaan Suomen World Visionin pilottihankkeesta  - äitiyspakkauksista, joita jaetaan neljä kertaa neuvolatarkistuksissa käyneille äideille. WHO:n suositus on tämä neljä, mutta kahdeksan käyntiä on vielä tulevaisuuden tavoitteena.

 

Äititapaamisessa pakolaisleirin klinikalla.

 

Tulkkina tapaamisessa on reipas ja hersyvästi naurava  Punaisen Ristin työntekijä, 49-vuotias  Rebecca Lam, itsekin vuosia sitten Etelä-Sudanista Keniaan paennut kahdeksan lapsen ja kahden lapsenlapsen äiti.

-Minähän olen sinuun verrattuna ihan täysmama, Rebecca räjähtää nauramaan ja läimäyttää minua kämmeneen kuullessaan omat lapsi- ja lapsenlapsilukuni.

Tapaamisen nuorin on esikoistaan odottava hymytön tyttö. Raiskauksen uhri? Vai onko hän ruuan puutteessa joutunut harjoittamaan elonjäämisseksiä eli (survival sex)? En tiedä, mutta hänen surullinen olemuksensa jää erityisesti mieleeni.

Rebecca paimentaa äitejä kuin kanaemo ja suoraan sanottuna paasaa heille ehkäisystä ja perhesuunnittelusta.

-Miehemme eivät osaa käyttää kondomia ja vaikka osaisivatkin, he eivät pidä siitä, äidit vastaavat kysymykseemme ehkäisystä.

Työmaa on loputon, mutta ei silti toivoton, niin Rebecca vakuuttaa ja sanoo äideille, että kyllä ne miehet vielä opetetaan!

Pakolaisleirin terveysklinikka on niin moderni kuin näissä olosuhteissa voi toivoa.

Kalobeyein pakolaisleirillä klinikalla synnytetään jo inhimillisissä olosuhteissa. Keskoskaapissa ollut vauva ei silti selvinnyt.

 

Toisenlainen klinikka, Turkanan kunnan yläpitämä Kerio Health Center on keskellä ei mitään - siis keskellä rutikuivaa aavikkoa, jossa siellä täällä kohoaa kymmenen, parinkymmenen majan yhteisöjä. Klinikan vanha synnytyssali on kuin kellarikoppi, mutta kuukausi sitten avatussa rakennuksessa synnytetään jo paremmissa olosuhteissa.

-Suurin ongelma on veden puute, sitä joudutaan tuomaan tankeilla Lodwarista, klinikan johtaja Alex Losike kertoo ja on syystä huolissaan.

Tapaamme aamupäivällä esikoistytön saaneen 20-vuotiaan Mary Naseken, joka on jo antanut tytölleen nimen Amuron. Tukena synnytyksessä on ollut ystävä, kahden lapsen äiti Rose Akulon. Jos ketkä, niin naiset pitävät yhtä! Äitiyspakkausta ihmetellään, mutta vielä suurempi ihme taitaa olla baby Amuron, joka imee äitinsä rintaa kuin olisi aina tehnyt niin!

Poistumme häveliäästi, kun sänkyyn tuodaan tunti sitten synnyttänyt täysin uuvuksissa oleva äiti, kainalossaan vauva, jonka tumma tukka on vielä lapsenkinan peitossa.

25-vuotias Pauline tulee tarkistuskäynnille, hän odottaa toista lastaan. Helmassa roikkuu kolme ja puolivuotias Cynthia.

-Mieheni asuu Lodwarissa ja olen hänen toinen vaimonsa, Pauline kertoo.

Hänen ja tyttärensä maja sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä klinikalta. Klinikka on lähellä, mutta vettä Pauline joutuu hakemaan päivittäin monen kilometrin päästä ja kaivamaan sitä kuivuneen joenuoman pohjalta.

Silti Pauline hymyilee.