Aina se hätkähdyttää, vanhankin ja pitkään sairastaneen ihmisen kuolinuutinen. Varsinkin, kun kyseessä on Suomisen Ollista lähtien koko kansan tuttu Lasse Pöysti - Lilla Teaternin johtaja, suomenruotsalaisen revyyteatterin uranuurtaja, Tampereen Työväen Teatterin ja sittemmin Tukholman Dramatenin johtaja ja monilta näyttämöiltä, monista näytelmistä tuttu taiteilija.
Pöysti oli näyttämöllä viimeisen kerran 85-vuotiaana Helsingin kaupunginteatterin Metsä-näytelmässä, jonka ohjasi toinen legenda - venäläinen Juri Solomin. Haastattelin silloin Pöystiä viimeisen kerran Kaupunginteatterin Teatteriin-lehteen, samoin Solominia, jonka oivalsin vasta kesken haastattelun olleen mukana Akira Kurosawan Dersu Uzala -elokuvassa! Se on kuitenkin toinen tarina.
Lasse Pöystin entisen puolison, näyttelijä Birgitta Ulfssonin (1928-2017) tunsin Pöystiä paremmin ja tulin hänen kanssaan erinomaisesti toimeen. Räväkän Bissen kanssa juttu aina lensi ja naurua piisasi.
Pöysti oli toista maata. Kun saimme kuvaaja Ulla-Maija Lähteenmäen kanssa Teatteriin-lehden keikan keväällä 2001 Pariisiin, jossa Lasse Pöysti tuolloin asui, jännitti aika lailla. Kun soitin hänen lankapuhelimeensa, Pöysti murahteli, oli pitkään hiljaa, murahteli taas ja antoi osoitteensa, jonka kirjoitin nopeasti lehtiöön.
Hiljainen katu, jossa Pöystin kotitalo oli, löytyi lopulta helposti. Soitimme summeria ja kapusimme kapeita portaita pieneen ullakkoasuntoon.
-Tämä on kuin purjeveneen kajuutta, tilaa ei ole liikaa, mutta juuri sopivasti. Enempää en tarvitse, Lasse Pöysti esitteli kotiaan. Muistan, että siellä oli paljon kirjoja, paljon valokuvia ja vahvaa espressoa, jota hän meille keitti.
- Tällaista kahvia ei Suomessa saa, hän väitti. Ehkä ei 2000-luvun alussa saanutkaan.
Pöysti oli Pariisissa kuin toinen mies, erilainen kuin kaupunginteatterissa tekemissäni haastatteluissa. Hän oli kotona omalla maaperällään, ei vain näyttelijä, vaan mies, joka halusi tehdä vaikutuksen naisvieraisiinsa.
Ei hän silti ollut mikään asiat puhki puhuva, mutta kertoili mielellään elämästään Pariisissa ja rakkaudestaan mereen ja Suomen saaristoon. Kun hän kuuli, että isäni oli käynyt Sortavalan lyseota, hän suorastaan riemastui - olihan Sortavala Pöystin synnyinkaupunki. Hän ei ollut kuitenkaan mikään vilkas karjalaispoika.
Tulevasta näytelmästä emme saaneet paljon irti.
-Näytelmää ei voi ennakkoon analysoida puhki, enkä halua ruotia rooliani siinä. Katsojan on nähtävä esitys ja tehköön sen jälkeen siitä arvionsa ja tulkintansa.
Viisaasti puhuttu, vaikka me toimittajat aina yritämme nyhtää näyttelijöiltä ja ohjaajilta tulkintoja ennen ensi-iltoja!
Lähtiessämme Lasse Pöysti neuvoi meille pienen kortteliravintolan ja kehui, että sieltä saa hyvää talonviiniä. Niin sai.
Lyhyt Pariisin-matkamme on helmi muistojen joukossa, ainutkertainen ja erikoinen tapaaminen kuin kohtaus jostain elokuvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti