perjantai 10. toukokuuta 2019

UIT:n revyy on herkkua alusta loppuun

Ei helppoa kuin heinänteko vaan Herkkua kuin heinänteko!  Ja kun sen osaa, se on helpon näköistä, mutta osaaminen ja onnistuminen vaativat ammattitaitoa, näkemystä ja keskinäistä luottamusta. Se näkyy alusta loppuun UIT:n tämänkeväisessä esityksessä Linnanmäen Peacockissa.

Herkkua kuin heinänteko on riemukas, naseva ja koskettava revyy, joka ei floppaa yhdessäkään sketsissä. Ne ovat uuden käsikirjoittajatiimin käsialaa, jossa mukana ovat Arttu Kapulainen, Ville Majamaa, Hannes Suominen ja Katariina "Kata" Havukainen, joka takavuosina ennen näyttelijäopintojaan piipahti myös Avun toimituksen työntekijänä. Kata on ainoa tiimistä, joka on myös mukana näyttämöllä ja näyttävästi nuori näyttelijä onkin Voita kirnuamassa -alkusketsistä lähtien. Siinä hän ottaa Niskavuoren Malviinana ohjat käsiinsä Kai Vaineelta. Siinäpä todellista vahvan naisenergian ylistystä!

Näyttelijä Sari Siikander ohjasi vuosi sitten Lappeenrannan kesäteatteriin Kaunis Veera -musiikkinäytelmän ja sai aikaan yhden kesäkauden onnistuneimmista teatterielämyksistä. Nyt hän onnistuu yhtä hienosti UIT:n puikoissa ja sanoo, että ohjaajan tärkein tehtävä on rakastaa, suojella ja pitää näyttelijät turvassa. Ajatus sopii itse asiassa jokaiseen työyhteisöön.

"Täytyy rakastaa näyttelijää, hänen ideaansa, hulluuttaan, häpeäänsä, epävarmuuttaan. On helppo sanoa, että tämän työryhmän edessä on ollut helppo rakastaa. Katsokaa heitä."

 

Tätä joukkoa Sari Siikander on ohjannut rakkaudella ja riemulla. (kuva Harri Hinkka)

 

 

Ja mehän katsoimme! Nasevista sketseistä nousevat siivilleen muun muassa Facebookia irvailevat osiot. Faceen annetaan kuva ihanne-elämästä, ihanista naisista ja komeista miehistä, joiden maailmassa ei ole yhtäkään säröä, ei ankeaa arkea tai epäonnea. Ja kun demarit etsivät epätoivon vimmalla uutta imagoa puolueelleen, on katsomo tikahtua ajankohtaiseen aiheeseen. Moni tunnistaa itsensä myös sketsistä, jossa Pihla Penttinen pöntöllä istuessaan manailee kesämökille saapuvia yllätysvieraita. Toisessa pönttökohtauksessa Panu Vauhkonen ihmettelee, miksi artisteilla on nykyään vain etunimi, kun ennen sentään oli Matti Esko ja muut!

Nina Tapio ja Sinikka Sokka häikäisevät jälleen ammattitaidollaan ja vahvalla lavakarismallaan. Revyyn koskettavin laulu on Sokan esittämä Vanha Nainen, jonka sydämessä asuu yhä pieni tyttö. Jos siihen asti esitys nauratti, niin nyt se liikutti sydänjuuria myöten. Ehkä tunnistin laulun sanoissa jotain tuttua... jotain, joka on juuri nyt omassa elämässä ajankohtaista.

 

Revyyn valovoimaa - Nina Tapio ja Sinikka Sokka! (kuva Harri Hinkka)

 

 

 

Mikko Ahti saa koreografiassaan tanssijansa lentoon - upeat ja kadehtittavan timmit Jutta Helenius, Katri Mäkinen, Emil Hallberg ja Antton Laine ovat kansainvälisen tason tanssijoita. Ja kun musiikista vastaava Jean S. vetäisee riemukkaasti rivitanssinsa Mitä onkaan miehisyys -biisissä, täyttyy näyttämö miesenergiasta - toki mukana on myös kosketinsoittimista vastaava Sussu S. Ketola.

Pakolla ei synny mitään luovaa, mutta luomisen ilosta syntyy jotain hienoa, sellaista kuin Herkkua kuin heinänteko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti