sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Maratontanssit on juuri nyt hätkähdyttävän ajankohtainen


Aikataulufriikille, aina etuajassa olevalle voi tapahtua moka. Minulle se tapahtui HämeenlinnanTeatterissa, jonne olimme menossa katsomaan lankomieheni Ilkka, Ilu Heiskasen ohjaamaa Maratontanssit-näytelmää. Olimme Hämeenlinnassa jo monta tuntia etuajassa ja tulimme teatterille puoli tuntia ennen esityksen alkua... mutta se olikin alkanut kello 18.00, eikä kello 19.00 kuten yleensä on tapana! Opetus: lue aina tarkkaan mitä lipussa sanotaan! Joten tässä blogissa kerron vain näytelmän toisesta puoliajasta...

Ehdimme istahtaa hetkeksi lämpiöön ennen väliajan alkua ja jutella tovin vahtimestarin eli järjestyksenvalvoja Ensio Pennasen kanssa. Vanginvartijanakin Hämeenlinnan vankilassa työskennellyt, vuonna 1954 syntynyt sympaattinen Pennanen kertoi Maratontanssien aiheuttamista yleisön reaktioista ja näytelmän ajankohtaisuudesta. 

Yhdysvalloissa, suuren laman aikana 1930-luvulla ihmiset tanssivat ja juoksivat erilaisissa kilpailuissa vuorokausitolkulla voittaakseen suuren summan rahaa. Viihdemuoto oli brutaali ja säälimätön, ja siitä näytelmä kertoo. Se perustuu Horace McCoyn romaaniin Ammutaanhaan hevosiakin. Sydney Pollackin ohjaama elokuva napsi Oscareita vuonna 1969, ja New York Timesin kriitikot ovat valinneet elokuvan 100 parhaan joukkoon.

Juuri nyt, koko maailman kärvistellessä pandemian kourissa, talouden syöksykierteessä ja yt-neuvotteluiden kurimuksessa näytelmän sanoma on hätkähdyttävän ajankohtainen. Työttömiksi jäävien epätoivo on syvä, huoli tulevaisuudesta varjostaa nyt monen ajatuksia.

Toinen puoliaika - ensimmäistä siis näkemättä - tempaisi mukaansa ensimetreiltä. Tanssi- ja juoksukilpailun säälimättömyys kuvastuu hyvin Ilun ohjaamasta ensemblesta. Hän on ohjannut aiemmin tänä keväänä ensiesityksen saaneen Mielipuolen päiväkirja -monologin, mutta osoittaa ohjaajana hallitsevansa myös suuret joukkokohtaukset. Gogolin Mielipuolta esittänyt (ja edelleen esittävä) Antti Peltola on yksi Maratontanssien hätkähdyttävimmistä hahmoista. Hän tekee kaksoisroolin yhtenä tanssijoista ja niin lipevänä pappina, että mieleen tulee näyttelijä Erkki Saarelan takavuosien pappikarikatyyri pastori Silli!

  Antti Peltola on yksi tanssijoista ja myös lipevä pappismies.  (kuva Tapio Aulu)






    Birgitta Putkonen ja Jarkko Tiainen tanssivat itsensä loppuun. (kuva Tapio Aulu)

 

Kyyneleet nousevat silmiin viimeistään siinä vaiheessa, kun näyttelijä Birgitta Putkonen laulaa Cry Me a River -laulun. Tulkinta on sydäntäsärkevä. Antti Parangon näyttämöllä johtama orkesteri vetää muutkin näytelmän biisit väkevästi!


Ilu sanoo itse: "Maratontanssit on yhtä aikaa musikaali, puhenäytelmä, dekkari ja tanssiesitys. Teatteria! Ilman konstailua. Teatteria niin kuin minä sen näen ja koen."

Hän itse näytteli Maratontanssien seremoniamestari Rocky Gravon roolin Vaasan Kaupunginteatterissa vuonna 1986 juuri Teatterikorkeakoulusta valmistuneena. Hämeenlinnassa roolin tekee Jussi Lampi.

Vaasan version ohjasi Ritva Holmberg. Ilu vapautettiin tanssikohtauksista, koska koreografi Arja Pessa ei saanut nuoren miehen jalkoja tottelemaan rytmiä. Ilu kertoo kirjoittamassani elämäkerrassa Ilu, Ilkka Heiskasen esittää (Docendo 2018), että hän liikkuu kyllä mielellään itsekseen, mutta ei ohjeiden mukaan. 

Ohjaajana hän saa nyt toteuttaa ihan ikiomia ideoitaan ja on kuulemma ollut varsinainen hengennostattaja teatterilla. Lisää hänen ohjauksiaan on tulossa, mutta niistä tuonnempana!

           

                   Nuori Ilkka Heiskanen Rocky Gravona Vaasan Kaupunginteatterissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti