Liisan seikkailut

Unohdetut lapset saavat vihdoinkin tarinansa 

"Emme valinneet aihetta, aihe valitsi meidät"

Alaotsikko on ohjaaja Lauri Maijalan lausahdus. Aihe valitsi hänet - onneksi juuri hänet, joka ohjasi vuonna 2018 KOM-teatterin vaikuttavan Veriruusut. 

Nyt Lauri Maijala ohjasi ja osittain myös käsikirjoitti yhdessä Anneli Kannon kanssa Punaorvot-näytelmän Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle. On suorastaan käsittämätöntä, että vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen orvoiksi jääneistä lapsista ei historiankirjoituksessa ole juuri mitään kirjoitettu saati puhuttu. Ei siitä, miten sodan jälkeen syntyi Koteja kodittomille lapsille -järjestö, jonka johdossa toimi myöhempi presidentinrouva Ester Ståhlberg. Eikä kerrottu myöskään 1970-luvun lopussa, jolloin toinen pääaineeni Helsingin yliopistossa oli Suomen historia...

Kenties järjestön ajatus oli alun perin hyvä. Vauraalla Pohjanmaalla oli nälkäisille ruokaa ja isoja taloja, jotka ottivat mielellään lapsia eläteiksi. Kuten Anneli Kanto kirjoittaa käsiohjelmassa, tarkoitus oli myös ideologinen: "Lapset piti viedä isänmaallisten ihmisten huomaan pois äideiltään, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lapsen sielunelämän."

Osa lapsista sai rakastavan kodin, mutta varsinkin vanhempia lapsia käytettiin hävyttömästi hyväksi ilmaisena työvoimana. Osa joutui myös seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Lauri Maijala sanoo, että kansalaissotamme viattomat ovat jo poissa. Suurin osa punaorvoista häpesi taustaansa ja kokemuksiaan niin, etteivät he kertoneet niistä seuraavillekaan sukupolville. He veivät salaisuutensa hautaan.

Nyt tarina kerrotaan, ja se kerrotaan vaikuttavasti ja vavisuttavasti. Äitiä, jonka mies ammutaan, jonka sylilapsi kuolee ja jonka kaksi tytärtä pakkohuostaanotetaan Pohjanmaalle, näyttelee suurenmoisesti Ella Mettänen. Hänen jokainen ilmeensä, luhistumisensa ja viimein kyky kerätä voimansa viimeiset rippeet välittyvät katsomoon, jossa katsojat tietysti näinä aikoina istuvat hengityssuojaimet kasvoillaan.

                   

                  Ella Mettänen on lapsensa menettävä äiti, Miika Laakso isä. (kuva Stefan Bremer)

Pohjanmaalle pakolla vietyjen tyttärien rooleissa ovat Wenla Reimaluoto ja Anna Böhm. Heidän kohtalonsa ovat erilaiset, toinen haluaa äidin luokse takaisin, toinen jäädä uuteen kotiinsa. Mieleen tuli Ruotsiin siirrettyjen sotalasten kohtalo ja Heikki Hietamiehen  omaelämäkerrallisesta romaanista tehty elokuva Äideistä parhain. 

                     Anna Böhm on Ilona, joka joutuu kotoaan Pohjanmaalle. (kuva Stefan Bremer)

Koko Lauri Maijalan ohjaama ensemble tekee suurenmoista työtä. On ilo nähdä varsinkin teatterin vakiokaartiin kuuluvien Riitta Havukaisen ja Kari Mattilan vahvat roolityöt. Havukaisen  kohtaloonsa tyytynyt, mutta järkähtämätön Elli on kuin suomalaisen sisukkaan naisen perikuva. Kari Mattilaa en ole aikoihin nähnyt niin hätkähdyttävässä roolissa kuin millainen hän on Valkokaartilaisena, Hienona herrana ja puistattavana Pukkina.

        

                  Riitta Havukaisen Elli on tulkinta vahvasta suomalaisesta naisesta. (kuva Stefan Bremer)

Janne Vasaman pienelle näyttämölle luoma lavastus toimii hienosti, eikä Tiina Kaukasen pukusuunnittelu petä nytkään. Ainoa, jota jäin miettimään väliajan jälkeen oli erikoinen siirtymä absurdiin ilmaisuun tansseineen ja glitterasuineen. Tarvitaanko sitä vahvan tarinan keskelle?

                    Kari Mattila karmaisevana Pukkina, Wenla Reimaluoto Lahjana. (kuva Stefan Bremer)

Tämä tarina kantaa ilman mitään ylimääräistä. Lauri Maijalan sanoin: "Sillä niin kauan, kun on kertomattomia tarinoita, vaiettuja suita ja hautaan vietyä häpeää, on teatterilla tehtävä, paikka ja merkitys tässä yhteiskunnassa."