Vahvat romaanit elämästä ja kuolemasta

Tuonen tytti, se Sirpa Kähkösen 36 uurnaa -romaanissa kirjailijan vierellä istuva, on istunut myös minun olkapäälläni vahvojen lukuelämysten myötä. Se istahti seuraani Kjell Westön Molly & Henry, Romaani sotavuosilta -kirjan luettuani ja jäi uniin viime yönä, kun sain loppuun Ulla-Maija Paavilaisen ja Katarina Westin Päivät jotka sain -kirjan. Unessa Paavilainen piirsi kämmenselkääni vanhanaikaisella mustekynällä perhosen.

Kähkösen 36 uurnaa, Väärässä olemisen historia (Siltala) on hyvin henkilökohtainen kertomus äidistä Riitasta, jonka mieli murtui nuorena tyttönä järkyttävän tasoristeysonnettomuuden jälkeen, rakkaudettomuudesta ja samalla rakkauden kaipuusta, alkoholismista ja tyttärestä, Sirpasta itsestään. Hän kirjoittaa itsensä irti surusta äidin kuoleman jälkeen. Romaani on myös järkyttävä ja tosi kuvaus hänen sukunsa traumaattisista kokemuksista ja Suomen menneisyydestä sisällissodasta toisen maailmansodan vuosiin. Se on ajankuva nuoruudesta 1950- ja 1960-luvuilta, nuorisokulttuurista, joka herää sotien jälkeen henkiin. Kielellisesti romaani on niin rikas ja täysi, että jokaisen lauseen haluaisi lukea aina vain uudelleen. 

Kjell Westön Molly & Henry, Romaani sotavuosilta (Otava) sijoittuu talvisodan viimeisiin kuukausiin, hetken kestäneeseen välirauhaan ja jatkosodan alkuun kesällä 1941. Molly on näyttelijä, Henry Hufvudstadsbladetin toimittaja. Heidän keskinäinen suhteensa moniin vaiheisiin, sen ristiaallokkoon mahtuvat molempien kipuilu työssään, selviytyminen talvisodan osittain raunioittamassa, kaikesta pulaa kärsivässä Helsingissä ja yritys jatkaa elämää, jonka jatkuminen on jatkuvan sodanuhan takia epävarmaa. Kuolema kurkkii ovenraosta koko ajan.

Westö kuvaa jälleen pääkaupungin katuja ja kaupunginosia, vuodenaikojen vaihtumista niin, että lukija tuntee todella kulkevansa välillä Kruununhaassa, Etu-Töölössä tai Kulosaaressa, joka on vielä puisen sillan päässä kantakaupungista. 

Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama Päivät jotka sain, Kertomus kauneudesta, toivosta ja elämän hauraudesta (Kirjapaja), pohjautuu osittain hänen syöpään menehtyneen ystävänsä, toimittaja, kirjailija Katarina Westin kirjoittamaan tekstiin elämästään ja sairastumisestaan. Vuonna 2021 kuollut West asui Italiassa Toscanassa. Avioliitto professori Luciano Bozzon kanssa, koti 1300-luvulta peräisin olevassa 500 neliön linnassa, pojan Emanuelin syntymä 2000-luvun alussa on kuin elokuvaa. Sitä se ei tietenkään ole. Kahden täydellisyyttä tavoittelevan ihmisen liitto ei ollut sekään pelkkää auvoa, ja Ulla-Maija Paavilainen kuvaa hienosti kliseistä kuvaa, joka Italiasta helposti piirtyy mieleen. Samalla hän kirjoittaa kulttuurihistoriaa Italian taiteesta, renessanssin mestariteoksista, italialaisesta elämäntavasta ja mentaliteetista.

Paavilainen viimeisteli kirjansa käsikirjoituksen loppuun saatuun alkukeväästä 2023 tiedon, että sairastaa itse syöpää. Hän ei kuitenkaan nosta kirjan lopussa itseään keskiöön, ei omaa sairastumistaan tai saamiaan hoitoja. Päivät jotka sain, on Katarina Westin elämäntarina ja kädenojennus poisnukkuneelle ystävälle. Häneen Paavilainen tutustui vuonna 1994, kun hän Me Naiset -lehden päätoimittajana otti nuoren naisen lehden kesätoimittajaksi. Tästä paljastui ilmiömäinen, rohkea toimittaja, joka ei arkaillut suurien kulttuuripersoonien haastatteluja tai julkkisjuttujen tekoa.

Päivät jotka sain on kertomus elämästä ja kuolemasta, aivan kuten Sirpa Kähkösen ja Kjell Westön romaanit. 

On osattava päästää irti. Sirpa Kähkönen kirjoittaa: " Tuonen tytti painaa kämmenensä olkapäälleni ja ohjaa minua kohti eteistä. - Taakse katsomatta, hän neuvoo./.../ Näin on lähdetty, näin lähdetään taas."