Heini Junkkaala on dramaturgi ja näytelmäkirjailija. Pirkko Saisio näyttelijä ja kirjailija, Junkkaala hänen Teatterikorkeakoulun oppilaansa 2000-luvun alusta. Hän on nyt myös kirjailija ja erinomainen sellainen.
Kun vuonna 1975 syntynyt kirjailija ryhtyy vuonna 1949 syntyneen kirjailijan elämäkerran tekoon, urakka voi pahimmillaan epäonnistua, parhaimmillaan onnistua. Nyt se onnistuu. Sopimaton-kirja, 949-sivuinen elämäkerta (WSOY) on painava teos. Ei vain fyysisesti, vaan monipuoliselta sisällöltään.
 |
| Pirkko Saisio ja Heini Junkkaala skoolasivat Sopimaton-elämäkerran julkistamistilaisuudessa Kansallisteatterin Kahvila Willensaunassa 18. lokakuuta. |
Se on koskettava ja tarkka ajankuva sodanjälkeisestä lapsuudesta ja nuoruudesta työläiskaupunginosassa Helsingin Kalliossa, se on kertomus Saision isovanhempien rankoista elämänvaiheista 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, se on analyysi 60- ja 70-luvun kuohunnasta, seksuaalisesta vapautumisesta. Se on myös kertomus taistolaisuudesta, kulttuurielämästä, tunnetuista taiteilijoista, teatterista ja sen ajan kirjallisuudesta ja yhden kirjailijan noususta menestyskirjailijoiden joukkoon. Se tapahtui, kun Saisio julkaisi 26-vuotiaana esikoisromaaninsa Elämänmeno.
Sopimaton on lämmin ja hyvällä tavalla kriittinenkin henkilökuva Pirkko Saisiosta, Saikista. Tämä ihminen ei ole vain yhtä, hän on monta. Hän on arka, rohkea, heittäytyvä, unille vetäytyvä, kun vaikeat asiat ahdistavat. Hän osaa juhlia, olla seurueitten keskipiste, paeta hiljaisuuteen ja hakeutua lopulta sielunmaisemaansa Madeiralle.
Saisio kasvoi polvihousutytöstä naiseksi, joka löysi nuoruuden hapuilujen jälkeen elämänkumppanikseen ja puolisokseen elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon. Lopulta Saisio nostetaan homoseksuaalien ikoniksi, ellei peräti äitihahmoksi!
Äiti onkin yksi kirjan teemoista. Saision oma tarmokas äiti nousee keskeiseksi henkilöksi elämäkerrassa, äitiys on hänen oma haaveensa nuoresta tytöstä lähtien, kun hän hoitaa lapsia kesätöissä Mustikkamaalla ja yhtenä kesänä myös Sveitsissä. Äiti hänestä tulee, kun tytär Elsa syntyy vuonna 1981. Emoluonnetta Saisio osoittaa myös rakkaudessaan Elsan ja tämän Timo-puolison lapsia Remua ja Mineaa kohtaan.
Elämäkerturi ei nosta kohdettaan kiusalliselle jalustalle, mutta ihailunsa ja rakkautensa hän kyllä osoittaa. Hän saa Saision äänen, huumorin ja juoruilun taipumuksen kirjassa elämään. Kirjan rakenneratkaisu, sinä-muoto, toimii niin hyvin, että se tuli tämän lukijan uneenkin viime yönä.
Se, että Heini Junkkaala sai lyötyä viimeisen pisteen Saision ehtymättömään tarinavirtaan, arkistomateriaalin ja muiden taiteilijoiden ja kohteen läheisten haastattelujen ohella, on suuri saavutus.
Ja ehdottomasti iso lukuelämys, jonka jälkeen on vaikea tarttua uuteen kirjaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti