Ensimmäinen sortokausi, Suomen suurruhtinaskunnan venäläistäminen 1899-1905, yrittää suitsia suomalaisten kansallishenkeä, mutta toisin käy. Vastarintaan nousevat edistysmielisten poliitikkojen ohella säveltäjät, taidemaalarit, kirjallisuus, lehdistö ja suomenkielinen teatteri. Suomen kenraalikuvernööri Bobrikov saa lähes diktaattorin valtuudet, mikä johtaa 1905 hänen salamurhaansa. On vielä vuosia maan itsenäistymiseen.
Vuosisadan alku kuohuu, ja myrskyn keskellä sensuuri yrittää suitsia mielipiteen ja sanomisen vapautta.
![]() |
Sari Puumalainen tulkitsee vahvasti Emilie Bergbomin roolin. |
Suomen Kansallisteatterin Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset -uutuusnäytelmässä ollaan vuodessa 1902. Näytelmä on kuin kaleidoskooppi, jota kääntämällä aukeaa aina uusi näkymä niin tarinassa kuin näyttämökuvassa. Tehdään komediaa, mutta vavahduttavan komeassa lopussa ollaan henkisesti läsnä tässä hetkessä. Hetkessä, jolloin kansallista kulttuuria ajetaan säästötoimin koko ajan ahtaammalle, ja kulttuurin merkitystä suorastaan halveksutaan.
Näytelmä ajoittuu hetkeen, jolloin edessä ovat upouuden Kansallisteatterin avajaiset ja ensimmäisen esityksen, Pohjolan häiden ensi-ilta. Teatterilla joudutaan jännittämään painoylihallituksen lupaa esitykselle. Sensuuri nuuskii jokaista sanaa, jokaista ilmaisua, ja viranomaiset pelkäävät Venäjän reaktioita.
Käsikirjoittajat, ohjaaja Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela luonnehtivat näytelmää Huwi-näytelmäksi. Sitäkin se on, juuriltaan kuin kansanteatteria, kun innostunut näyttelijöiden joukko yrittää valmistautua suureen iltaansa. Kalevalaisiin pukuihin sonnustautunut ensemble säntäilee näyttämöllä, ja teatterinjohtaja, sensuurin hampaissa oleva Kaarlo Bergbom on menettää hermonsa heidän kanssaan. Aikataulut eivät pidä, ja aina joku on myöhässä tai valittamassa johtajalle milloin mitäkin. Oman lisänsä soppaan tuo teatteridiiva, aikansa suuri tähti Ida Aalberg, joka lupautuu näyttelemään vaikka kaksi kertaa Aleksis Kiven Lean, jonka merkitys oli jo vuonna 1869 ensiarvoisen tärkeä. Olihan se ensimmäinen suomeksi näytelty teksti.
![]() |
Juha Varis on teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom, Maria Kuusiluoma häikäisevä Ida Aalberg, Paula Siimes vahva Kaarola Avellan. |
Kaarlo Bergbomin (1843-1906) ja hänen sisarensa Emilie Bergbomin (1834-1905) merkitys suomenkielisen teatterin synnylle tuodaan näytelmässä hienosti esille. He kävivät asiassaan vuosien taistelun, he uskoivat asiaansa ja selvisivät voittajina. (Tein aikoinaan Helsingin yliopistossa Suomen historian laudaturtyön siitä, miten kiistaa suomenkielisen teatterin perustamisesta puitiin sanomalehdistössä. Aihe oli kuuma, ja artikkeleita riitti puolesta ja vastaan!)
Näytelmän tekijät nostavat oikeutetusti esille vahvojen naisten osuuden tapahtumissa. Emilie on historiassa jäänyt turhaan pikkuveljensä varjoon. Nyt on aika tuoda hänet esille, samoin perheen pikkusisar Augusta af Heurlin, ja miksei myös näyttelijä Kaarola Avellan, jonka maine ei ole kantanut niin pitkälle kuin legendaarisen Ida Aalbergin. Vuonna 1902 oli sentään vielä neljä vuotta yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saamiseen, mutta valistuneet naiset eivät olleet mikään vaikeneva seurakunta.
Yksi esityksen koskettavimpia kohtauksia on Sari Puumalaisen Emilien vahvasti esittämä todistus - naiset, mehän tämän teimme! Puumalainen, Kristiina Halttu (Augusta), Maria Kuusiluoma (Ida), Paula Siimes (Kaarola) - siinä Kansallisteatterin todelliset voimanaiset tulkintaa ja vahvaa äänenkäyttöä myöten. Ja lisänä uusi tulokas, herkkä Linnea Leino (Amanda).
![]() |
Naisissa on voimaa! |
Juha Variksen Kaarlo Bergbom on roolissaan vallan mainio, mutta vielä suuremman vaikutuksen tekee kirjailija Jalmari Finnen roolissa notkeasti liikehtivä Carl-Kristian Rundman. Esa-Matti Longin hyytävä tulkinta painoylihallituksen tarkastajasta on kuin pahaenteinen ennustaja, joka tähyää pahansuovasti tähän hetkeen...
![]() |
Painoylihallituksen tarkastajan roolissa hyytävän hyvä Esa-Matti Long. |
![]() |
Petri Liski, Carl-Kristian Rundman, Linnea Leino. |
Tarinaa siivittävät hienosti eteenpäin Osku Heiskasen koreografia, Joakim Berghällin musiikki, Teppo Järvisen lavastus- ja videosuunnittelu sekä Kalle Ropposen valosuunnittelu.
Suomen Kansallisteatteri, Suuri näyttämö Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset. Kuvat Stefan Bremer.