Oli kerran pieni tyttö...

... ja tytöstä kasvoi nainen, naisesta vanhus, mutta silti hän oli se sama tyttö, joka koki veden välkkeen, kuuli linnut, näki aamuruskot ja taivaan tummumisen yöhön. Kaikki tähdetkin hän näki, hän rakasti, koki ja eli elämän, mutta vanhana hän tuskin pystyi nostamaan kättään tai tunnistamaan läheisiään.

Näyttelijä Heidi Heralan monologiesitys Peilinpitelijä perustuu runoilija Marja-Liisa Vartion (1924-1966) kokoelmaan Runot ja Proosarunot. Heidi Herala teki sen viime kesänä Kajaanin Runoviikolle. Hänellä oli polttava tarve tarttua Vartion runoihin, ja hän palasi ajassa kolmenkymmenen vuoden taakse Teatterikorkeakouluun, jolloin hän valmisti En ole Maaria -nimisen esityksen.

Peilinpitelijä, Heidi Heralan hieno tulkinta naisen elämästä. (kuva Aura Nukari)

"Ohjaavana opettajana toimi silloin puheen lehtori Malla Kuuranne, joka pyysi valitsemaan runoilijoita, jotka kolahtavat. Valitsin Marja-Liisa Vartion ja Paavo Haavikon, enkä 21-vuotiaana tiennyt, että he olivat olleet aviopari", hän kertoo.

Nyt Heidi Herala kiertää Suomea esittämässä Heidi Räsäsen ohjaamaa Peilinpitelijää, eilisiltana tunnelmaltaan ja tilaltaan intiimissä Teatteri Jurkassa Helsingin Kruununhaassa.

Näyttelijä talutetaan ennen yleisön asettumista paikoilleen näyttämölle. Hän on kumarainen, itsekseen mutiseva vanhus. Herala itse on kohdannut viime vuosina vanhuutta "ilossa ja surussa". Hän näki vanhempiensa, näyttelijöiden Helge Heralan ja Marja Korhosen ikääntymisen, hiipumisen kohti iltaa ja tietää, miten tulkita lähestyvää loppua.

Äkkiä vanhus näyttämöllä muuttuu, Heidi Herala on nuori, voimansa tunnossa oleva nainen, hän on morsian omissa juhlissaan, rypytön ja kaunis, jalkaa polkeva ja voimakas. Sellaisena myös vanha nainen muistaa itsensä, ja vaikka peili näyttää rypyt silmäkulmissa, suupielissä, kaulalla, hän on se pikkutyttö, nuori nainen, sydämeltään ikuisesti sama. Minä, enkä kukaan muu, miksi olisin!

Olen nähnyt Heidi Heralan lukemattomissa Helsingin kaupunginteatterin näytelmissä, tilanneherkän komediennen ja vahvan draaman tulkitsijan kuten Anita Hallaman roolissa näytelmässä Sylvi ja Anita.

Peilinpitelijässä hän on kaikkea. Tunnin mittaisessa esityksessä eletään vahvan tulkitsijan kautta koko naisen elämän kaari. Monologiesitys päättyy runoon Häät.

Se mielessä syöksähdän ulos kosteaan tammikuun iltaan:

"On aitta vastapäätä tanssitupaa,

on siellä vuode valmis morsiamelle.

Riippuvat orren päällä mustat raanut

ja vuoteen päällä raanut valkeat.

Saat siellä jalkojasi lepuuttaa,

kun nukut olka armaan olkaa vasten

aitassa alla peiton kirjavan.

Ja seinä läpi paistaa uusi kuu,

silmien yli ristinmerkin piirtää."

Seuraavat esitykset 31.1. Teatteri Jurkka, 12.2. Kulttuuritalo Myllykartano, Noormarkku, 15.2. Kouvolan teatteri, 18.2. Tervakosken seuratalo, 24.2. Turun kaupunginteatteri/Domino-teatteri, 31.3. Lilla Villan, Sipoo.