En edes hätkähtänyt sitä, että menolennolla edessäni istuivat vaalikamppailusta selvästi uupuneet Vuokko ja Paavo Väyrynen. Mutta hehän olivat matkalla Keminmaahan, jota ei missään tapauksessa pidä sekoittaa Kemiin.
Kemiläinen vieraanvaraisuus ja puheliaisuus sekä vähän vino huumorintaju tulivat tutuksi viikonlopun aikana. Paikallinen sanonta, että "kaikkea sitä näläkäänsä syöpi, sanoi kemiläinen, kun näki oululaisen silakoita syövän", piti paikkansa. Ei syöty silakoita, vaan runsas tuloillallinen legendaarisessa Merihovi-ravintolassa ja seuraavana iltana illallinen jäisen pöydän ääressä Kemin Lumilinnassa. Alkudrinkki kannettiin pöytään jäisessä kuksassa, joita paikallinen jääveistäjä Mauri Markkanen veistää ihan työkseen.
-Tein jo pikkupoikana kaikkea lumesta, ja kun Kemin kaupunki järjesti vuonna 1986 jääveistostapahtuman, olin heti mukana.
Lumilinnan ravintolassa tarkenee, kun pukee päälleen moottorikelkkavarusteet.Lumilinnan tämän vuoden teema ovat metsäneläimet ja sadut. Linna on nähtävyys, joka on nähtävä paikan päällä. Se on ihmeellinen jäinen rakennus, johon tykitettiin lumitykillä 26 000 kuutiota lunta. Se vastaa 2 000 kuorma-autollista! Linnaa rakensi kaksikymmentä työmiestä ja kahdeksan kansainvälistä taiteilijaa. Lumitaiteilijoita löytyy muun muassa Ukrainasta, Puolasta ja Venäjältä.
Linnassa tavattiin vastikään eläkkeelle Kemin Keskussairaalasta jäänyt infektiolääkäri Ulla Kaukoniemi, jolla on erikoinen harrastus. Hänellä on pakastimessaan, pakastusrasioissa pala jokaisen vuoden linnasta. Siitä lipsahti muutama aika sitten tieto Ylelle, ja lääkärin harrastuksesta kerrottiin ihan valtakunnallisissa tv-uutisissa. Kohta pakastimeen pakataan 23. pala. Sen Ulla Kaukoniemi menee vaivihkaa nirhaamaan puukolla jostain kohtaa linnan seinää.
-Se pitää tehdä niin, ettei kukaan huomaa. Ihmisellä pitää olla villejä unelmia, ja onhan tämä harrastukseni vähän outo. On helppoa, kun tätä voi harrastaa kerran vuodessa! Kun täytin 60 vuotta, sain viettää juhlani Lumikuningattareksi pukeutuneena täällä linnassa.
Lumilinnan sviittien seiniin on taiteiltu satuaiheita. Tämän huoneen teema on Kolme pientä porsasta -satu.Minä en pukeutunut lumikuningattareksi, vaan moottorikelkkavarusteisiin. Kelkoilla pääsimme huristelemaan pariksi tunniksi Perämeren jäälle. Sää oli harmaa, mutta valkoinen lakeus ja saaret, joita ohitimme oli lumoavan kaunis maisema. Sielu lepäsi kelkan metelistä huolimatta.
Moottorikelkka sai kyytiä Perämeren jäällä!Matkanpää oli jäänmurtaja Sampo, jolla on vuodesta 1988 lähtien tehty jäänmurtajaristeilyjä. Innokkaita aasialaisia riitti nytkin kokeilemaan kellumista pelastuspuvut päällään jäisessä vedessä. Tällä kertaa en sitä kokeillut, enkä myöskään yöpynyt Lumilinnassa, koska sen teki puolestani reipas valokuvaaja Rosa Särkkä. Itse nukuin kaksi yötä Ilmari Mäenpään suunnittelemassa Olokoto-kuutiossa. Niitä Perämeren rannalla on 38 kappaletta. Sama suunnittelija on suunnitellut myös Olokolot, joita moottorikelkka vetää. Mikä olikaan köllötellessä lämpimässä, taljojen päällä.
Olokodot ovat kuution mallisia "mökkejä". Hyvin nukutti talviyön hiljaisuudessa.Matka loppui niin matkat aina loppuvat, mutta jos naisporukalle aukaistaan privaatisti vaatekaupan ovet, voi arvata, mitä tapahtuu. Tosin kauppakaan ei ole mikä tahansa, vaan Kaisu ja Henrik Brehmerin Bombus. Kaisu on Kemin tyttöjä ja yrittäjäsuvusta, Henrik puolestaan paljasjalkainen helsinkiläinen.
-Rakastuin Kaisuun ja muutin Kemiin. Se on ollut parasta elämässäni!
Kaisu ja Henrik Brehmerin Bombus-kauppa Kemin keskustassa on nähtävyys!Bombus on kauppa, johon tullaan kauempaakin, niin runsas sen valikoima on. 1950-lukuhenkiset, Englannissa valmistetut leningit ja asusteet ovat yksi Bombuksen valttikortti. Siksi kirjoitan tätä blogia päälläni pinkki mekko, jossa on kuppikakun kuvioita. Ihan paras asu maanantaiaamuna, kun matkan elämykset ovat haikeina mielessä.
Kemiin on monesta syystä palattava takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti