lauantai 22. helmikuuta 2020

PIENI SUURI SEELA SELLA JÄRISYTTÄÄ HITLERINÄ


Seela Sella, 83 v. tekee yhtään liioittelematta tänä keväänä pitkän uransa ehkä vaativimman roolin Hitler ja blondi -näytelmässä. Hänestä tuli juutalainen edesmenneen puolisonsa, näyttelijä Elis Sellan (1930-1992) myötä, ja rooli Hitlerinä on siksi syvästi henkilökohtainen, hänen omaa perhettään koskettava. 

Seela Sella ei ole ennenkään vältellyt rohkeita aiheita saatikka suoraa puhetta. Nyt hän sukeltaa maailmaan, jonka ei soisi enää ikinä toistuvan: rotuvihaan, joka johti kansanmurhaan ja maailmansotaan. Näytelmän ensi-ilta osui järkyttävään ajankohtaan - sitä seuraavana päivänä Saksassa tapahtui äärioikeistolaisen fanaatikon tekemä joukkomurha, ja Saksassa syvästi huolissaan maan nykykehityksestä. 

Tampereen Työväen Teatterin ja Suomen Kansallisteatterin yhteistuotantona tehty näytelmä oli tehtävä, johon Seela Sella vastasi heti myöntävästi, kun niin ikään juutalainen Michael Baran pyysi häntä mukaan. Näytelmä on Baranin kirjoittama ja ohjaama.

Seela Sella ja Verneri Lilja Hitlerinä ja saksanpaimenkoira Blondina. (kuva Kari Sunnari)

Näytelmän alku ei huvittanut minua millään tasolla, vaikka osaa ensi-iltayleisöstä se tuntui naurattavan. Sellan tavoin ison roolin Hitlerin Blondi-koirana tekevä nuori näyttelijä Verneri Lilja esitteli itsensä ja kysyi onko yleisön joukossa natseja, uusnatseja tai heitä, jotka viittaavat pitävänsä Seelasta ja sitä myöten osaavat sen tietyn käsitervehdyksen... Ymmärsin ironian, mutta se, että äärioikeistolaiset voimat ovat ympäri Eurooppaa nousussa, ei ole vitsailun paikka.

Näytelmän alaotsikko on Kolmetoista laulua diktaattorille, saksanpaimenkoiralle ja pianolle. Laulut, joita ensi-illassa säesti upeasti Mariola Aniolek, kuljettivat Hitlerin tarinaa lapsuudesta kohti poliittista voittoa ja lopulta itsemurhaan Berliinissä vuonna 1945.

Seela Sella tavoittaa järisyttävän fyysisesti Hitlerin elkeet ja tavan puhua, hänen alemmuudentunteensa, suuruudenhulluuden, henkilökohtaisista pettymyksistä ja perversioista kumpuavan vihan ja mielisairauden. Hänen Hitlerinsä on fanaatikko, joka saa diktaattorin valtuudet, mutta myös säälittävä surkimus. Se ei tarkoita sitä, että katsoja alkaisi sympatiseerata tätä. Sillä mielisairashan Hitler oli, millään muulla mittarilla tätä katkeroitunnutta wannabe-taiteilijaa, kokonaisia armeijoita liikutellutta korpraalia, vegetaristia, lääkkeiden sekakäyttäjää ja tuhatvuotisen valtakunnan johtajaksi itseänsä kuvitellutta miestä ei voida luonnehtia.

Seela Sella ei sorru Hitler-maneereihin, mutta hallitsee hyytävästi tämän elekielen. (kuva Kari Sunnari)


Seela Sella on jokaista liikettä ja äänenpainoa myöten se hullu diktaattori, jonka olemme nähneet vanhoissa uutisfilmeissä, diktaattori, jonka käynnistämän sodan takia syttyi toinen maailmansota ja kuoli yli 70 miljoonaa ihmistä.

Kun Verneri Lilja luetteli kuolleiden lukumäärää ja niitä yrityksiä, jotka olivat taloudellisesti tukemassa vuonna 1933 Kansallissosialistista puoluetta, katsomo oli hiiren hiljaa. Luvut kertovat inhimillisen kärsimyksen määrästä, ja keskitysleirien työvoimalla menestykseen kohonneiden yritysten nimissä on monta nykyäänkin tuttua nimeä – sellaisia kuin Siemens, Opel, Krupp ja IG Farben-lääketehdas, joka toimitti keskitysleireillä käytettyä Zyklon B-kaasuseosta.

Loppukuva hiljensi. Kovin kaunis, pieni suuri Seela Sella alushameessaan lauloi hiljaa saksankielistä laulua ja yleisön aplodeeratessa seisaaltaan hän suorastaan hyppeli riemusta tehtyään tämän roolin.

Tarja Simonen lavastus ja puvustus on niukkuudessaan puhutteleva. Näyttämöllä ei nähdä yhtään hakaristiä ja ainoa natsitunnus on Verneri Liljan Hitler-Jugendin ruskea paita. Katossa roikkuvat valkoiset ilmapallot toimivat hienosti videokuvina. 

Näytelmää esitetään tänä keväänä Tampereen Työväen Teatterissa Eino Salmelaisen -
näyttämöllä ja syksyllä Kansallisteatterin ison remontin takia väistötilassa Vallilan konepajassa eli Vallilan Kansallisteatterissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti