Antti Peltola ja Ilkka Heiskanen Mielipuolen kimpussa
Eipä olisi lankomieheni Ilkka, Ilu Heiskanen voinut aloittaa ohjaajan työtään paremmin kuin Teatterin Vantaan Silkkisalissa - samassa paikassa, jossa hän on itse esiintynyt monet kerrat. Myös vaativissa monologirooleissa, jotka ovat näyttelijätaiteen ehkä vaikeimpia lajeja.
Ja kaikkien monologien klassikko on tietenkin Nikolai Gogolin (1809-1852) Mielipuolen päiväkirja, joka kertoo nimineuvos Aksenti Ivanovits Popristsinin suistumisesta mielisairauteen. Vaatimaton virkamies joutuu päivä päivältä pahemmaksi muuttuvien kuvitelmien valtaan ja luulee loppujen lopuksi olevansa Espanjan kuningas, ja että maa laskeutuu kuuhun. Espanja, jossa hän luulee olevansa, on tietenkin mielisairaala.
Vantaan Mielipuolena nähdään lahjakas Antti Peltola, jonka fleksiibeli olemus ja ilmaisu tekivät vaikutuksen jo Helsingin kaupunginteatterin Komisario Palmussa. Ilun ohjaus saa hänestä irti kaikki traagiskoomisen tarinan sävyt. Peltola huhkii lavalla alusta alkaen hiki purskuen, ja väliajan jälkeen vauhti vain kiihtyy.
 |
| Mielipuolisen hyvä Antti Peltola. (kuva Mika Salmi) |
Olen nähnyt kolmen näyttelijän tulkinnan Mielipuolen päiväkirjasta - jo monta vuosikymmentä sitten Kansallisteatterissa Tarmo Mannin, joka lopulta tuntui esittävän enemmän itseään kuin Gogolin luomaa mielipuolta. Kun Manni herkutteli omalla egollaan ja pelkkä paita päällään paistatteli näyttämöllä, niin Martti Suosalo teki muutamia vuosia sitten Aleksanterin teatterissa mieleenpainuvan tulkinnan. Antti Peltolan versio ei kalpene sen rinnalla. Molempien tulkinta on koskettanut sydänjuuria myöten.
Katsomo hiljeni, kun Mielipuolen viimeinen visio on kaukana etäisyydessä siintävä äiti Venäjä ja oma äiti, jolle hän huutaa apua, pelastusta. "Tule äiti pelastamaan pieni poikasi!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti