Liisan seikkailut

 Kolmen ensi-illan putkessa

Kolme ensi-iltaa putkeen - aika hyvä suoritus jopa teatteria rakastavalta! Kun eri vaiheiden sulut ja koronarajoitukset ovat ainakin toistaiseksi taaksejäänyttä elämää, Helsingin kaupunginteatteri ei pihistellyt ohjelmistossaan. 

Ensi-iltaviikon ruuhka osui Ukrainan sodan toiselle viikolle. Sotauutisten keskellä oli hetken helpotus istahtaa katsomoon ja tuntea elävänsä, jopa nauraa. 2020-luvun alku ei ole ollut mikään iloinen 20-luvun alku kuten sata vuotta sitten, mutta tulevaan on silti uskottava ja elettävä ne hetket, jotka saamme rauhassa elää.

Putken ensimmäinen elämys oli Arena-näyttämön Näytelmä joka menee pieleen. Pentti, "Bona" Kotkaniemen ohjaus ottaa kaiken irti komediasta, jossa todellakin kaikki menee pieleen. Harrastajateatteriryhmä, jota taitavat ammattilaiset esittävät, ratkoo täysin älytöntä murhamysteeriä. On taito näytellä amatööriä ja toisin päin se ei onnistuisikaan - amatööri ei onnistu näyttelemään ammattinäyttelijän tavoin! Peter Ahlqvistin lavastuksessa seinät romahtelevat, ja näyttelijöistä irtoaa varsinaisia akrobaatteja. Erityismaininta teatterin vakinäyttelijöiden (Santeri Kinnunen, Eija Vilpas, Eppu Salminen, Matti Rasila, Risto Kaskilahti) ohella Alex Antonin ja Joel Hirvosen taidoille! Hirvosen esitys tuo väistämättä mieleen amatöörinäyttelijä, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen kumartelemassa ja kerjäämässä kiitoksia...

Näytelmä jossa kaikki menee pieleen paitsi näyttelijäsuoritukset! (kuva Tapio Vanhatalo)

Toinen ensi-ilta tarjosi myös komediaa, vaikka vakavampaa sellaista. Mika Ripatin käsikirjoittama ja Heikki Kujanpään ohjaama Mikko Räsäsen tulevaisuus on koskettava ja viisas tarina isistä ja pojista ja yli sukupolvien ulottuvista toiveista sekä luokkayhteiskunnasta, jossa yhä vain elämme. Kuinka monta kertaa tulee kiittäneeksi katutöitä ja muita raskaita fyysisiä töitä tekeviä ammattilaisia ja kuinka paljon valitamme loppujen lopuksi mitättömistä asioista? Martti Suosalo on vailla mitään maneereita vahvasti läsnä nimiroolissa. Hän on kuin suomalaisen työmiehen prototyyppi. Yhtä vahvaa tulkintaa edustavat Rauno Ahosen ja Jari Pehkosen roolityöt. Ja vaikka komediasta on kyse, niin kyynel nousi välillä silmäkulmaan, niin tosi tarina on.

Rauno Ahonen, "palvelumuotoilija" ja Martti Suosalo, "katutyömaan etumies", ottavat yhteen. (kuva Otto-Ville Väätäinen)

Kolmannen ensi-illan kohdalla tein anteeksiantamattoman virheen - en katsonut näytelmän alkamisajankohtaa! Kun kävelin lauantai-iltana huolettomasti kymmentä yli kuusi kohti teatteria ja ihailin auringonlaskua Tokoinlahden takana, näyttelijä Tuukka Leppänen tuli vastaani ja kysyi olenko menossa katsomaan Hiljaiset sillat -ensi-iltaa. Joo! Tuukka kertoi, että se muuten alkoi lauantain tapaan jo kello kahdeksantoista. Ystävällinen vahtimestari päästi minut ystäväni kanssa silti sisään ja istuimme lämpiössä viinilasillisten kanssa odottamassa väliaikaa. Joten olen jäävi sanomaan puolikkaasta esityksestä mitään muuta kuin, että pääpari Merja Larivaara ja lankomieheni Kari Heiskanen ovat rooleissaan levollisesti läsnä. Liisa Mustosen ohjaus ei hehkuta rakastavaisten intohimoa, pikemminkin hiljaista surua kohtaamisen väistämättömästä lopusta. Karille lupasin, että tulen katsomaan vielä kokonaisen esityksen...

Merja Larivaara ja Kari Heiskanen päärooleissa, jotka elokuvassa vuonna 1995 tekivät Meryl Streep ja Clint Eastwood. (kuva Sami Mannerheimo)