Usko, toivo ja unelmoi

 

Jokin oli muuttunut! Sellaiseen tunteeseen havahtuivat keväällä 2011 Teatterikorkeakoulun kurssikaverukset Sinna Virtanen ja Linda Wallgren. Muutos tapahtui lähellä ja kaukana: kolmesta taidekorkeakoulusta päätettiin muodostaa Taideyliopisto, iso jytky muutti Suomen poliittista ilmapiiriä, Arabikevät eteni kuin maanjäristys maasta toiseen.

Tässä etäinen tausta Ryhmäteatterin Farmi-näytelmälle, läheisempi on George Orwellin (1903-1950) Eläinten vallankumous -faabeli, joka kuvaa stanilistista tyranniaa ja ideaaliyhteiskunnan mahdottomuutta. Sellaista ei ole vielä tällä pallolla nähty.

Kun lahjakkaat nuoret ohjaajat (Linda W. vaikutti viime keväänä viimeksi Lapualaisoopperan toisena ohjaajana) saivat työryhmään mukaan Henriikka Tavin ja Juha Hurmeen sekä viisi innostunutta näyttelijää, syntyi Farmi, unenomainen, hetkittäin melkeinpä psykedeelinen satu. Sen hieno visuaalinen ilme on lavastaja Kaisu Koposen ja valo- ja videosuunnittelija Ville Mäkelän mestarinäyte.

Samuli Niittymäki on kissa, Tiina Weckström Farmin pomopossu, Joel Mäkinen lammas ja Milla-Mari Pylkkänen maailman pienin hevonen. (kuva Ilkka Saastamoinen)

Runsas puolitoistatuntinen näytelmä ei kiirehdi eikä alleviivaa, vaan pakottaa katsojan keskittymään. Ja ajattelemaan. Esityksessä ei ole väliaikaa, mikä on hyvä ratkaisu. Uni ei saa katketa kesken.

Eläimet, possu, lammas, kana, kissa ja maailman pienin hevonen heräävät aina uudelleen samanlaisina toistuviin aamuihin, kunnes tapahtuu hyvin merkillisiä, Farmin näennäistä rauhaa järkyttäviä asioita.

Eläintilalla loistavat rooleissaan possupomo Tiina Weckström, lammas Joel Mäkinen, kissa Samuli Niittymäki, kana Joanna Haartti ja maailman pienin hevonen Milla-Mari Pylkkänen (joka tunnetaan myös laulajana taiteilijanimellä Milla Rumi).

Kana (Joanna Haartti) lohduttaa lammasta (Joel Mäkinen), jolla on paha olla. (kuva Ilkka Saastamoinen)

Nuorten tekijöiden into ja Juha Hurmeen ajatusmaailman kauneus eivät ahdista katsojaa nurkkaan. Ehkä joskus koittaa parempi aika, kun vain uskaltaa unelmoida. Seuralaiseni, 23-vuotias nuori mies hehkui intoa esityksen jälkeen: "Tällaista teatterin pitää olla!"