Jotkut työssäni kohtaamat ihmiset ja työmatkat jäävät mieleen. Yksi niistä on kuvaaja Timo Pyykön kanssa tekemäni reportaasimatka Sarajevoon vuonna 2012. Pyykön ideasta etsimme Suomesta nuorta ihmistä, joka oli muuttanut Bosnian sodan jaloista maahamme.
Löytyi kolmekymppinen, Suomessa koulut käynyt tradenomi Aida Salkicevic. Lue hänen tarinansa täältä.
Tapasin Aidan uudelleen viime viikolla. Aida on eronnut, ottanut takaisin tyttönimensä Hubanicin, jatkanut opintojaan Laurea-ammattikoulussa, tekee loppututkintoaan tulevaisuuden johtamisesta ja perustanut oman yrityksen. Hän on myös mukana Sisters In Charge International -järjestössä, joka pyrkii parantamaan naisten asemaa.
Mentoriksi ja muiden ihmisten motivoijaksi hänellä on oman elämäntarinansa vuoksi paljon annettavaa.
-Kaikki kokemukseni ovat opettaneet minulle paljon itsestäni ja ylipäänsä elämästä. Olen aina kulkenut määrätietoisesti kohti unelmiani – myös pelätessäni. En ole antanut pelolle tilaa tai valtaa. Minä olen minä. Minulla itselläni on valta vaikuttaa omaan elämääni.
Lapsena Sarajevon piirityksestä Suomeen pelastuneen Aidan tarina on jälleen ajankohtainen, kun kuulemme päivittäin uutisia sodan keskellä elävistä syyrialaisista, jemeniläisistä, irakilaisista.
Tulevaisuudenuskosta ei pidä koskaan luovuttaa. Se on Aida Hubanicin vahva, toivoa herättävä viesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti