Rapujen keittäminen ei ole ruuanlaiton miellyttävimpiä kokemuksia, mutta rapuja rakastavana on pakko paaduttaa tunteensa ja viskoa ravut rivakasti keitinliemeen. Tärkeintä on, että vahvasti kruunutilliltä tuoksuva ja maistuva keitinliemi kiehuu koko operaation ajan. Muutama rapu nappasi saksillaan kiinni sormeeni, mutta verenvuoto kuuluu asiaan.
Saukkolassa on ollut niin mainio rapukesä, että niitä on riittänyt myytäväksi tutuille ja tuntemattomille.Valmistautuessani rapujen keittämiseen mieleeni tuli hummeriseikkailu 1990-luvun lopulta. Olimme lähdössä viettämään vappua Savoon, ystävien Tipotie-nimiselle mökille. Juhlaruokana vappupöydässä piti olla hummerit, jotka ystäväperheen mies toi työmatkaltaan Kanadasta. Siis eläviä hummereita, jotka oli tarkoitus keittää Tipotiessä.
Kone laskeutui ajallaan, mies tuli, mutta hummereita ei kuulunut Helsinki-Vantaalle. Lähdimme ajamaan vappuaaton tunnelmallisessa räntäsateessa kohti Tipotietä. Perillä oltiin puoleltaöin, nopeasti tulet takkaan ja kamiinaan. Sitten päät pehkuun.
Aamulla heräsimme siihen, että joku koputti keskellä korpea sijaitsevan mökin oveen. Oven takana oli lähetti Joroisten lentokentältä. Hän kantoi käsissään hummerilaatikkoa ja kysyi onko osoite oikea. Kyllä vain, hummerit eivät olleetkaan tipotiessään, vaan oikealla mökillä Tipotiessä.
Kun laatikko aukaistiin, hummerit venyttelivät hyvinkin eloisina. Ne eivät olleet taintuneet lennosta Kanadasta Helsinkiin ja sieltä Joroisiin. Vaan eloisuus loppui pian, kun keitto-operaatio alkoi. Mausteena samat ainekset kuin rapuja keitettäessä, kruunutilliä, karkeaa merisuolaa ja sokeripaloja.
Tipotien hummeriateria on ikimuistoisin äyriäisateria, minkä olen syönyt.
Rapujuhlan kaunein hetki on katettu pöytä. Tässä vaiheessa ravut ovat olleet keitinliemessään vuorokauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti