sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Pohjois-Karjalassa ei kitsailla

Sielu ei tule perässä, vaan seuraa mukana, kun matkustaa Helsingistä Joensuuhun junalla. Työmatkalla Kolille ja lähiseuduille sielua ravittiin henkeäsalpaavan kauniilla maisemilla, rapsakoilla karjalanpiirakoilla, tarinoilla  ja vieraanvaraisuudella, jonka vain karjalaiset taitavat.

Koli, Ruunaa ja Bomba, niiden tarmokkaat ja asiaansa uskovat yrittäjät vakuuttivat etelästä saapuneen. Kun Break Sokos Hotellin johtaja Jukka-Pekka Pesonen sanoi, että Kolilla on aina hyvä sää, olipa sade tai myrsky, niin olihan se uskottava. Väite sään mystisestä vaikutuksesta tuli todeksi aamun harmaudessa tehdyssä patikkaretkessä, kun kipaistiin Akka-Kolille ja kaukana siinsi Pielinen ja sen sadat saaret.

Pielisessä riittää vettä, niin myös Ruunaan koskissa, Lieksasta itään kolmisenkymmentä kilometriä.

-Vesi on tosin nyt matalalla, pitää olla tarkkana, kun vene on ohjattava koskien kivikoissa ihan metrin tarkkuudella, sanoi vankan puuveneen kuljettaja Tenho Pyykkö.

Innokas koskenlaskija puki saappaat ja kumihousut väärin. Innokas koskenlaskija puki saappaat ja kumihousut väärin.

Vain huippuäijät laskevat koskia matalan veden aikana, ja taito lukea jokea on Pyyköllä verissä. Matka kulki viiden kosken kautta, ja tyhmä etelänihminen tunki sadehousut saappaiden sisään. Huonostihan siinä kävi, kun vene hörppäsi vettä rajuna ryöppyävästä Neitikoskesta. Loppumatka hytistiin märissä sukissa.

Ruunaalla riittää vettä ja koskia. Ruunaalla riittää vettä ja koskia.

Sielu kulki edelleen kiltisti mukana, kun siirryttiin illansuussa Ruunaalta Bombaan. Uuden omistajan, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan myötä Bombaa kunnostetaan uuteen nousuun. Vuonna 1991 rakennettua kylpylää remontoidaan, ja monenmoiset uudet suunnitelmat vaikuttavat varsin lupaavilta.

-Rauha ja luonto ovat valttikorttimme, kertoi hotellinjohtaja Pasi Tolonen.

Kun presidentti Urho Kekkosenkin kanssa kyykkää Seurasaaressa pelannut Aleksi Karhu opetti eteläisille kyykän salaisuudet, tiesi olevansa ammattitaitoisessa opissa. Välirauhan aikana Suojärvellä, nykyisen rajan takana syntynyt Aleksi Karhu on näitä karjalaisia tarinaniskijöitä, joiden seurassa aika ei tule pitkäksi.

Samaa kerronnan taitoa kuin Aleksi Karhulla on Pielis-Pakarin toimitusjohtajalla Erkki Timosella. Vuonna 1992 autotallissa alkanut bisnes on laajennut niin, että muun muassa pakastetut Pirkka-piirakat tulevat Pielis-Pakarin leipomosta. Ne piirakat muuten valittiin vuonna 2007 Vuoden tähtituotteeksi. Ja onhan Pielis-Pakari liioittelematta maailman suurin karjalanpiirakoiden valmistaja!

Loppuhuipennuksena Bombassa leivottiin karjalanpiirakoita Ritva Nevalaisen opastuksella. Piirakkapulikka käteen, ja rypytyskin onnistui!

Etelänihminenkin osasi rypyttää, kun Ritva Nevalainen neuvoi. Etelänihminenkin osasi rypyttää, kun Ritva Nevalainen neuvoi.

Retkestä Pohjois-Karjalaan voi lukea tulevaisuudessa Avun printtilehdistä, vaan tässä vaiheessa sanon ihan karjalan kielellä: -Passibo! Suuret passibot!

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti